[Lly] Jättiyllätys Periläkoskessa!!

[Pirkka Aalto]

Heips!

Tuossa kuun alussa kehuin täällä verkossakin, miten talvi tuli Enontekiölle ja että ainoa järkevä
retkikohde tässä Hetan ympäristössä on enää Periläkosken sula, jossa tuolloin luuhasi vielä
4 koskikaraa, telkkä ja sinisorsapari. No, ne samat linnut olivat paikalla vielä eilenkin, mutta sitten siellä oli myös jotain muuta...

Aamulla oli Hetassa pakkasta lähemmäs 30 astetta, mutta siitä huolimatta Leppäsen Timo päätti lähteä 
katsomaan, löytyisikö Periläkoskesta mitään nähtävää. Sulan yllä oli melkoinen sumu, mutta... Kohta Timo soitti minulle ja kertoi, että kosken rantakivikossa hiippailee koskikarojen
seurana jokin kumma kirjava lintu, jolla on pitkähkö alaspäin kaareva nokka. No, itselleni tuli
heti mieleen merisirri, joten päätin lähteä paikalle (joskin auton sulattamisessa, lasten
pukemisessa ja kylällä talkoissa olleen vaimoni hakemisessa lasten seuraksi kului varmaan lähes tunti).
 
Saavuttuani Periläkosken ylittävälle sillalle Timo kertoi linnun äskettäin kadonneen läheiseen
rantakivikkoon. Sitä ennen hän oli kuitenkin nähnyt linnun uineen (!) koko joen poikki. Nyt alkoi
kuulostaa oudolta - eiväthän kahlurit sentään ui - paitsi jos lintu olikin isovesipääsky (joka olikin
se toinen ajankohtaan sopiva vaihtoehto joka oli koko ajan mielessäni kummitellut). Sitten kohta
kivikon keskeltä pilkisti hetken ajan linnun pää, ja sillä tosiaankin oli pitkähkö selvästi alaspäin kaareva nokka! Häh! Ei merisirrinkään nokan pitäisi
ihan tuollaiselta näyttää... Varsinkaan kun Timo kertoi nokan olevan kokonaan - ei siis vain
tyvestään - oranssin värinen. Kuitenkin tumma yleisväri viittasi edelleenkin odottamani merisirrin suuntaan. 

Lintu katosi taas toviksi, mutta kohta lumisten kivien välistä näkyi hetken ajan sen tummaa selkää
ja kylkeä, jossa näkyi selviä vaaleita juovia. Pystyn pyrstön alapuoli taas oli selkeästi 
valkea... Nyt alkoi raksuttaa ja yhdistämällä nokan pituuden ja muodon selkäpuolen, kyljen ja 
pyrstöpuolen väriin tiesin viimeinkin mitä olin tullut katsomaan!!

Kohta lintu könysikin esiin kivikosta ja näyttäytyi kerrassaan hienosti. Sumu oli hälvennyt ja linnun
värit pääsivät oikeuksiinsa. Pitkä kellertävä alaspäinkaareva nokka, ruskea selkäpuoli,
siniharmaa pää (tosin päälaki ja niska olivat muuta höyhenystä tummemmat) ja vatsapuoli, juovikkaat
kupeet, pysty pyrstö ja valkea pyrstön alapuoli
sekä voimakkaat jalat ja pitkät varpaat... Luhtakana!!  Siis tosiaankin luhtakana Enontekiön
Periläkoskessa 10.11.2001 - melkoinen yllätys! 

Iltapäivällä sain Halosen Jormalta tekstiviestin, jonka mukaan Suomen tiettävästi pohjoisin luhtakana
tätä ennen oli juostu kiinni Pellon lukion pihalla 7.11.1979. Iltapäivällä Timo ja Eija kävivät vielä
katsomassa lintua, mutta tänään sunnuntaina ei Timo ollut enää lintua löytänyt.

Että semmoista tällä kertaa...
t: Pirkka