[Lly] Uskomatonta menoa Enontekiöllä

[Timo Jii Leppänen]

Heipsis!

Ajelin eilen illalla Sotkajärvelle, missä puhalsi melkoinen tuuli ja lämpötila 
oli noin +10 astetta. Olin kaukoputkeillut noin puolet järven tukkasotkista ja 
telkistä kunnes huomasin kaukana vesilinnun, joka ei oikein sopinut 
ulkomuodoltaan muiden joukkoon. Jatkoin kuitenkin laskemista. Ja kuinka 
ollakaan, vesiäinen oli kadonnut sillä välin. Kesti tunnin verran kunnes 
hoksasin linnun uudelleen. Ulkomuoto ja kurkun valkoinen kuvio toivat heti 
epäillyksen härkälinnusta, mutta pilvisessä ja aaltoilevassa Sotkajärvessä 
lajivarmistus vei melkoisen tovin. Onneksi pääsin näkemään linnun muutamia 
kertoja tarkemmin. Kyseessä oli ensimmäinen härkälintuhavaintoni Enontekiöltä.

Sotkajärveltä siirryin eräälle mökille kirjoittamaan Enontekiön Sanomiin 
kirjoitusta. Kello oli 1.00 tämän vuorokauden puolella kun sain tekstin 
naputeltua kannettavalle tietokoneelle. Menin käymään ulkona. Kauempaa 
hyyssikän takaa kuului erikoisia ääniä. Oli kuin siellä olisi ollut joku 
kerttu, rastaita ja hieman muitakin lintuja. Käppäilin pikkukengissä jängän 
laitaan, mutta en nähnyt lintua kunnolla. Kävin hakemassa mökistä kiikarin ja 
palasin takaisin sääskien purtavaksi. Nyt näin linnun hieman paremmin, kun se 
välillä lennähti männystä pensaikkoon, mistä aina palasi hetken kuluttua 
takaisin samaan paikkaan. Laulu oli sekoitus rastaita, tiaisia, liroja ja 
pääskysiä, välissä muita lurituksia. Tahti hidastui hetkeksi, kunnes kiihtyi 
niin, että lintu tuntui pakahtuvan ääniinsä. Ja laulu vaihtui välillä hetkessä 
toiseksi. No nyt piti lähteä noutamaan kaukoputki mökistä. Sääsket söivät 
rajusti jängän laidassa, missä seisoskelin pikkukengät jalassa alle +10 asteen 
säässä. Putkella lintu tuli lopulta näkyviin männynoksien seasta:

Pajulintumainen ulkonäöltään. Silmän yläpuolella pitkä vaalea viiru, joka 
ulottui jokseenkin nokkaan asti. Lintu oli päältä ruskehtavanharmaa, siivet 
viiruiset. Vatsa keltainen ja kurkusta hieman vaaleampi. Pitkä hento nokka ja 
kita sisältä punertavanoranssinen. Lintu piti päätään laulaessaan koholla. 
Minulla ei ollut lintukirjoja matkassa, muttamuistikuvan perusteella arvelin 
linnun kultarinnaksi, vaikka niitä ei pitäisi olla näin pohjoisessa - otaksun. 
Aamuiset soitot Pirkalle ja Jormalle osoittivat linnun kultarinnaksi. Sain 
äänitettyä laulunääntä kännykkään, joskin lintu oli hieman liian kaukana, 
jotta kaikki erilaiset äänet olisivat tulleet talteen. Kello oli jo yli kolme 
kun lopulta lähdin siätiloihin, vaikka lintu lauloi upeata luritteluaan 
kesäyön auringossa. Ja sitä samaa se tuntui tekevän aamullakin, joskin hieman 
rauhallisempaan tahtiin.

Lintu teki yölläkaiken aikaa samaa kuviota. Lauloi ensin pitkään männyssä, 
sitten poistui noin puoleksi minuutiksi pensaikkoon, missä lauloi hyvin vähän, 
ajoittain ei ollenkaan. Sitten se palasi takaisin samaan paikkaan mäntyä ja 
jatkoi lurituksiaan. Tätä se teki koko sen puolitoista tuntia kun lintua 
seurasin.



Timo Jii