[Lly] Työmiehen perjantai

[Timo Jii Leppänen]

TYÖMIEHEN PERJANTAI

Aamu

Aamuaurinko lahjoittelee puiden lomasta ensisäteitään. On pakkasaamu. 
Mittarissa miinus kaksitoista. Yöllä digitaalimittari on käväissyt peräti 
kuudessatoista. On kevät, on kuitenkin talvi, mutta ennen kaikkea, kaipaan jo 
kesää. Maassa on metri lunta ja mieli maassa. Kaipaan sinirinnan siksutusta, 
räkätin räksätystä ja kuovin kuikutusta. Mutta kun ei, niin ei. Jään 
odottelemaan - malttamattomana.

Kiehautan kattilassa vedet. Viskaan perään kolmen minuutin neljän viljan 
täysjyvähiutaleet. Kun vielä tirautan kultakatriinat suodattimen läpi, 
joudankin suorittamaan nimenhuudon, lintulaudalta. Talitiainen, lapintiainen, 
punatulkku, viherpeippo, urpiainen, tundraurpiainen, närhi ja varpunen. Kaikki 
paikalla. Jokainen huutaa omaa huutoaan. Tai laulaa. Miten vaan haluatte.

Kotimme sijaitsee taajaman laidalla, männikön keskellä, mutta ei kuitenkaan 
erämaassa. Norjalaiset oikovat itseään autoissaan, oikaistessaan Käsivarren 
kautta Norjasta Norjaan. Kuka menee etelään, kuka pohjoiseen. Kuka niistä 
tietää? Rekat jyräävät. Lumi pöllyää. Ja pikkulinnut säikkyvät. Voi onnettomia!

Toinen tundraurpiaisista on jotenkin sairaan oloinen. Näyttää välillä siltä 
kuin nukkuisi. Muut urpiaiset hätistelevät sitä. Ei ole helppoa lintupoloisen 
elämä. Pihallamme ei ole näkynyt juuri koskaan varpusia. Kuitenkin nyt, 
huhtikuussa kaksituhattakahdeksan, historian kirjat värisevät siipien 
havistessa. Varpusia on peräti kaksittain. Kaksi harmaata eminenssiä 
valkoisella hangella. Jo on aikoihin eletty!


Työt kutsuvat

Heitän palttoon niskaan, läjäytän pipon kutreille ja pujotan kiikarin kaulaan. 
Kello on puoli kymmenen. Astun pihalle. Fågut sjungaavat. Två hundraurpiainen 
också. Pitää silti lähteä työhön. Patikoin vajaan kilometrin matkan. Viisaiden 
mukaan ihminen tarvitsee liikuntaakin. Starttaan työsuhdeauton. Ja ei kun 
menoksi.

Jätän kiikarin autoon. Pari tuntia aherrusta, ja sitten lastaan auton. On aika 
mennä, kohti pohjoista. Käännyn Esson kulmilta Kautokeinon suuntaan. Pysähtelen 
alkumatkasta muutaman kerran. Ja sitten talla pohjaan. Jalla jalla, hoputtelin 
aikoinaan taksikuskeja Kairossa. Onneksi Ruijantiellä ei ole ruuhkia. Miltei 
jokainen suomalainen vastaantulija morjestelee käsi pystyssä. Kaikkihan apinan 
tuntevat, sanoo sanontakin. Mutta onhan minulla aikaa huitoa.


Linnusta lintuun

Lähestyn Leppäjärveä. Sulon souverniksen kohdalla lennähtää ensimmäinen 
pulmunen tienlaidalta lentoon. Ovat jo hieman vähentyneet. Liekö löytäneet 
tuntureilta muitakin kuin varpuja ja urpuja? Kylällä näyttäytyy pakollinen 
varis- ja harakkapoppoo. Menkööt ja lentäkööt. Niistä ei ole enää edes 
pinnarepun täytteeksi. Ja Palojärvellä samat seremoniat. Voihan kraak ja krääk! 
Yksi pulmukainen kuitenkin pelastaa ohilennollaan päiväni. Heitän vielä 
edestakaisen kierroksen Kivilompoloon. Vaihdan tullimiesten kanssa kuulumiset, 
ja käännyn ympäri.

Päätän hetken mielijohteesta piipahtaa Galdotievassa munkkikahvilla. Jutustelen 
hetken aikaa niitä näitä. Matka kuitenkin jatkuu. Otan sivusuunnan kohti 
Näkkälää. Näkkälä on nähtävä. Hidastan Palojoella vauhtia. Ei sorsan sorsaa. 
Minne lienevät lennähtäneet? Eilen niitä polskutteli joessa vielä neljä 
yksilöä. Puolet talvehtineiden määrästä.

Kelpaa taas ajella Lauttajärventietä pitkin. Vielä eilen vauhtia hidastivat 
tuulen tuivertamat kinokset. Hidastivat, vaan eivät estäneet. Maanantaina 
tiensuussa oli viikonlopun lumimyrskyn jäljiltä metriset kinokset. Silloin 
tietä olisi päässyt kulkemaan vain suksilla. Lopuksi käväisen reissuni 
äärimmäisessä päätepisteessä, kääntöpaikalla. Päivä alkaa olla pulkassa.

En malta olla piipahtamatta eräällä pihamaalla. Pysäytän auton, ja sammutan 
moottorin. Muutama sekunti vilkuilua talon nurkalle. Kappas vaan. Sieltä 
punarinta tulla pörhistelee kinoksen takaa, ja pompahtaa talipallolle. Yes, 
päivän kohokohta on saavutettu! Pulmuset, viherpeipot, varpuset ja tintit 
piipertävät ja pakertavat omilla tahoillaan. Käynnistän auton ja laskettelen 
vaihde vapaalla takaisin päätielle. On aika palata Hettaan.

Ennen Leppäjärveä kohtaan sykähdyttävän näyn. Nuori maakotka kaartelee 
tienlaidalla. Liekö lähellä majailevalla porotokalla osuutta asiaan? Jätän 
kokon kiemurtelemaan kiemuroitaan ja lisään kaasua. Ovat vaihtaneet viikolla 
tielle satasen nopeutta osoittavat liikennemerkit. Painan lisää kaasua. Jalla 
jalla!


Iltaa kohden

Hetta Hetta, here I come! Käväisen työpaikalla hoitelemassa muutamia asioita 
maanantaita varten. Piipahdan myös asiamiespostissa. Työpäivä on ohitse. Jaa, 
mutta taidanpa ehtiä vielä tarkistamaan luontokuvanäyttelyämme? Seinillä on 
aukkoja. Kuulen, että huhtikuussa on mennyt kaupaksi seitsemäntoista otostamme. 
Kukako on ostanut? Turistiko? Jotkut turistitkin, mutta eniten kuvista ovat 
kiinnostuneet paikalliset, jotka haikailevat muistojensa perään. Löytävät 
kuvista tuttuja paikkoja. Kiva kuulla, että kuvataulut kelpaavat.

Kotiin. Olen saapunut kotiin. Tervehdys vanhat kamut! Tutut siivekkäät 
pyrähtelevät auringonkukansiementen kimpussa ja osa pähkinöitä ratkoen. Keitän 
kahvit. Ja hämmästyn. Taviokuurnapari, joka näyttäytyi ensimmäisen kerran 
maanantaina, keikuttelee edelleen itseään majesteetillisesti pihamaalla. Koiras 
kinoksen päällä, ja naaras alempana notkelmassa. Kuten kaikkina muinakin 
päivinä. Järjestys se olla pitää! Sen lintuinen se.

Timo Jii Leppänen