[Lly] Lintuharrastusen ilot ja tuskat

[Timo J. Leppänen]

Olen usein hymähdellyt itsekseni muutamille "veljeskunnille", joiden 
puuhasteluihin olen törmännyt vuosien varrella. Puukontekijät ovat yksi 
sellainen. He kehuvat ammattiveljiään niin kauan kuin nämä tekevät puukkojansa 
yksin jossain pienessä nyrkkipajassa ja melko alkeellisilla välineillä. Mutta 
kuinkas käykään, jos tämä nyrkkipajamies laajentaa tuotantoaan ja kenties ottaa 
jopa aputyövoimaa? Silloin tämä nyrkkipajamies muuttuukin yhtäkkiä 
surkimukseksi, joka ei osaa enää tehdä kunnon puukkoja niin kuin 
työskennellessään siellä pienessä hikisessä pajassaan. 

Postikortintekijöissä on samaa vikaa. He kehuvat kuvaajia ja ammattitovereitaan 
niin kauan kuin nämä toimivat vain omalla lähialueellaan ja pienissä 
ympyröissä. Mutta kuinka käykään, jos tämän lähiöhenkilön kortit todetaan 
ostajapiireissä hyviksi, ja hän laajentaa reviiriään kauemmaksi.  No tietysti 
ammattitovereiden mielestä kuvien, tekstien ja asetteluiden taso on laskenut 
huimasti.

Jos siis haluat saada jonkun tietyn ammattikunnan henkilön ilahtumaan, moiti 
hänen tunnettuja kilpailijoitaan, ja voithan siinä ohessa hieman mainostaa 
jotain saman alan aloittelevaa "ai kuka?" -valmistajaa. Ja jos haluat 
hermostuttaa jonkun kaupustelijan, niin kehaise vaikka kautta rantain tämän 
ammattiveljen tuotteita.

Uskallan jopa väittää, että, meissä lintuharrastajissa on paljolti samaa vikaa. 
Niin kauan kuin joku Teukka Tekohammas tai Lissu Linkvisti pysyvät 
kotinurkillaan ja ilmoittavat satunnaisesti tietyn tunnistamansa linnun itseään 
paremmalle tai ainakin itseään parempana pitävälle lintuharrastajalle, Teukka 
ja Lissu ovat oikein mukavia henkilöitä. Näitä jopa kehutaan alan 
asiantuntijapiireissä. Vaikka Teukka ja Lissu eivät aina muista tai edes 
ymmärrä ilmoittaa havaintojaan saman tien, he ovat oikein 
päteviä "maallikoita". Teukka ja Lissu eivät tuo itseään esille sen enempää 
esille – onnekseen.

Erilaisiin verkkoihin, myös lintuverkkoihin tutustuneena olen törmännyt niissä 
melkoiseen nokitteluun. Pääosin keskustelu on tietenkin asiallista. Toisaalta, 
juuri paljon asiantuntemusta vaativissa verkkokeskusteluissa apurahakiipijät 
yrittävät sanoa viimeisen sanan. Siksi käyty keskustelu saattaa venyä 
kyllästyttävän pitkäksi, ja lopulta, kukaan ei enää muista, mitä kukin on 
sanonut. Pätemisen tarve on kuitenkin tullut hoidetuksi.

Oma ongelmansa ovat tietysti meikäläisen kaltaiset henkilöt, jotka tuovat 
ajatuksiaan esille enemmän tai vähemmän kirjallisesti. Kun teksteissä vielä 
sattuvat yhdistymään fiktiot ja faktat, huumori ja salahuumori sekä muiden 
erilaisten vastakkainasetteluiden lisäksi myös kirjoittamisen pakon tuottamat 
tuotokset, niin soppa on valmis. Syntyy asiaa ja samalla myös runsaasti 
tarpeetontakin tekstiä. Mutta minkäs teet, seebran ei ole helppo päästä 
pilkuistaan. Sama ongelma koskettaa kirjoittajaakin. Teksti saattaa kuitenkin 
antaa kirjoittajasta aivan väärän käsityksen. Kirjoittaja saattaa olla hyvinkin 
mukava kaveri, joka ei koskaan ole saanut nokikkain tavattuna 
ornitologitovereita hermostumaan. Henkilöllä ei usein edes ole kiinnostusta 
julkisiin esiintymisiin, kirjoittamiseen kylläkin.

Kaikkien pinna ei tietenkään kestä moista kirjoittelua. Huvittavimpia ovat ne, 
joilla ei koskaan ole mitään omaa sanottavaa tai edes kirjoitettavaa, mutta 
niin vain käyvät verkossa toteamassa, että ole hiljaa. Ikävimpiä ovat nämä 
suunnilleen edellä mainittuun kastiin kuuluvat hemmot, jotka ovat 
maailmankatsomukseltaan tai ajatusmaailmaltaan erilaisia henkilöitä ja käyvät 
sitten verkossa toitottamassa jotain, jonka tietävät vain ne, joille heitto on 
tarkoitettu. Näennäisesti oikeanlaiseen viestiin on sisällytetty herja, jolla 
ei ole mitään tekemistä lintuharrastuksen kanssa. Lienevät itseensä 
tyytyväisiä, kun pääsevät aina välillä tavalla tai toisella iskemään. Katkeria 
tyyppejä!

Toimittajat tietysti iskevät jokaisen kimppuun kuin sika limppuun, mutta se 
lienee lehtijuttujen perusteella heille luontainen tapa, ja joskus ehkä 
työnantajan edellyttämä vaatimus.

Jos nykytiedoilla ja kokemuksilla varustettuna päättäisin vasta nyt aloittaa 
lintuharrastuksen, miettisin ensin vähintään kymmenen kertaa. Ja jos 
aloittaisinkin, kuuluisin mieluummin sinne Teukkojen ja Lissujen kastiin, jotka 
ymmärtävät harrastaa lintuja omissa oloissaan. No, ehkä voisin ilmoittaa pari 
kolme havaintoa vuodessa, jotta alan ammattilaiset pysyvät tyytyväisinä. 
Samalla säästyisin erilaisilta hiostuksilta erilaisten lintututkimusten ja 
muiden vastaavien suorittamiseen. Ja olisin edelleen se mukava tyyppi, josta ei 
ole kenellekään harmia.

Karhut painelevat loppuvuodesta talviunille. Ainakin, jos on sellainen oikea 
vanhan ajan talvi. Ja heräilevät sitten joskus keväällä. Sellainen tyyli sopisi 
minullekin. Ehkä kokeilenkin sitä heti


Hyvää Uutta Vuotta 2010 - tai 2011!

TJL