[Lly] Kööpenhaminalaisista Ryystettiin

[Timo J. Leppänen]

Tervehdys lapikkaat!

Olen kuullut sanottavan, että hyvällä lintuharrastajalla pitää olla optiikka 
kunnossa. Mitä enemmän zeissia, swarovskia ja kowaa rahtaa lintutorniin, sitä 
kovempaan lintuporukkaan voi laskea itsensä kuuluvaksi. Entäpä jos kaikesta 
optiikkapanostuksesta huolimatta rillit ovat menneet niin huonoon kuntoon, että 
on vaikeuksia löytää edes lintutornia, saati sitten joitain pieniä vihreitä 
pusikoissa viihtyviä tirppoja? Itselläni on sellainen tilanne tällä hetkellä. 
Eipä juurikaan naarata, sanoisi savolainen. Miten tällaiseen tilanteeseen on 
päädytty? Voi sinua Metsähallitus! 

Yritän selittää tilanteen lyhyesti, mutta en mene lapsuuteen asti, vaikka 
kallonkutistajilla on tapana etsiä syitä sieltä eli siis Paasikiven ajoilta 
asti. Kuten juuri kukaan ei tiedä, olin maalis-huhtikuun ajan suorittamassa 
kävijähaastatteluita Kilpisjärven alueen lähituvilla. Useina aamuina lämpö- tai 
oikeastaan pakkasmittari paukutteli -30 asteen lukemissa. Erittäin arktisista 
siperiaanisista olosuhteista huolimatta survaisin aamuisin sukset liikenteeseen 
ja otin suunnan tuvalle, joka oli juuri sen talvipäivän kohdalle aikoinaan 
kirjattu tutkimustyön viisivuotissuunnitelmassa. Varsinkin maaliskuussa olin 
aamuisin ensimmäinen ja ainoa autiotuvan käyttäjä, toisinaan koko päivän ajan. 
Yritin pitää itseäni lämpimänä kamiinan ääressä pyörimällä. Toki tulipesässä 
paloi liekkikin, milloin iloisesti, milloin surullisesti. Varmaan kaikilla Lly-
verkon lukijoilla on jo posahtanut mieleen, että on tainnut ukko pistää 
naamataulunsakin liian lähelle kamiinaa? Juuri niin, täydet kymmenen pistettä 
oikeasta vastauksesta! Papukaijamerkit postitan myöhemmin. Nyt jälkeenpäin vain 
en osaa sanoa, minä päivinä onnistuin rillejäni paahtamaan? Ilmeisesti 
useampana päivänä, koska en huomannut välittömästi maailman harmaantumista? 
Pinnoite kuitenkin meni niin että pamahti.

Nyt voin vain höpistä itsekseni, että arvaa, harmittaako? Kyllä, vastasi Esko 
Kivikoski aikoinaan painokkaasti. Arvoisat nuoret, nyt voitte tässä välissä 
googlettaa, että kuka ihmeen Kivikoski?! 

Nyt minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, ja kolmas, jos ensin mainitut eivät 
vielä riitä. Niin, se kolmas on tietenkin, että yritän osata lintutornille 
ilman laseja. Ensimmäinen kahdesta vaihtoehdosta on, että pidän silmälaseja 
päässä ja luulen näkeväni jotain muutakin kuin harmautta ja epäterävän näköisiä 
lintuja, tienvarsiopasteita, sähkötolppia, autoja ja muuta tiemaalla tai sen 
lähituntumassa olevaa mössöä. Jälkimmäinen kahdesta vaihtoehdosta on, että 
pidän kaiket päivää aurinkolaseja. Sattuvat olemaan voimakkuuksilla varustetut, 
mutta erittäin tummat.

Olihan se melko hupaista kun eilen illalla Eijan kanssa ajelimme Peltovuoman 
suunnalla ja räntäsateessa tiirailin lintuja aurinkolasit päässä. Näen laseilla 
yllättävän hyvin, mutta jostain syystä useimmat linnut ovat mustia tai ainakin 
melko tummia. Revi nyt sitten siinä tilanteessa RK-lomakkeeseen tarkemmat 
väriskaalat. Onneksi emme nähneet niin sanottuja kovia lajeja. Olin tosin 
pyllähtää selälleni, kun Angelijärven takana uiskenteli pari vesilintua, joilla 
oli kummalliset liperit kaulassa. En ehtinyt tekemään hälyjä, sillä sorsat 
päättivät ottaa ritolat.  Suuri harmistuksemme vaihtui pieneksi iloksi, kun 
linnut tekivät juuri sen, mitä ne eivät yleensä tee. Lensivät näet edestämme 
tien ja kaupan väliselle tulvalammikolle. Eija juoksi kiikareineen sadan metrin 
matkan kymmenen sekunnin pintaan. Minä, jolla oli auto ja kaukoputki riesana, 
painoin kaasua ja tottahan se oli, kulkupeli kiihtyi kymmenessä sekunnissa 
ohjekirjan ilmoittamaan sataan kilometriin tunnissa. Kummastelimme sitten 
kummallisen näköisiä sinisorsiksi tunnistamiamme siipiveikkoja. Soitin siitä 
paikasta Pirkalle, joka oli kuulemma kuvaamassa jotain mustapäätaskua. Mikähän 
sekin on? Minä tunnen omakohtaisesti vain kivi-, pensas- ja tyhjätaskun. Pirkka 
totesi heti, että taitavat olla niitä kööpenhaminalaisia. Nyt minullakin 
rullasi toisessa aivosolussani. No niitähän ne, juurihan niistä oli viime 
vuonna juttua valtakunnan Lintuverkossa. Ei tullut pinnaa, eikä tarvinnut 
näppäillä hälyä Bongariliiton Lintutiedotukseen. Huh, mikä helpotus! Ei 
tarvitse leikkiä päiväkausia asiantuntijaa ja opasta.

Tänään pyöräilin silmälasit päässä Kokko -tornilla ja Periläkoskella. Kyllä oli 
sama kuin olisi kaivosta pilkkinyt. Mitään erityistä ei näkynyt, eikä myöskään 
kuulunut. Kyllä sai olla viimeinen kerta kun lähden silmälasit päässä pyörällä 
ekoretkelle. Ja onhan se styleä, kun painelee illan hämyssä räntäsateessa 
aurinkolasit silmillä fillarilla sata lasissa. Ja arvatkaapa, sainko 
silmälääkäriltä ajan kolmen viikon päähän? Vastaus jälleen kivikoskimaisesti: 
Kyllä. Ei pidä yhtään ihmetellä, jos havaitsen seuraavat kolme viikkoa vain 
tummia ja harmaita lintuja. Mieluummin vielä vähintään joutsenen kokoisia.

Jos en pyöräretkellä kuullut mitään, niin kotipihaa lähestyttäessä meteli oli 
sitä karmeampi. Oli kuin sikaa olisi lahdattu. Toivottavasti naapurit ja 
kävelyintoilijat eivät ymmärrä kuulemaansa väärin? Kotipihamme 
lintusinfoniaorkesteri Ryystetti lataa täysillä aamusta iltaan. Toistasataa 
urpelaista heiluttaa tahtipuikkoa ja kun siihen lisäksi huomioidaan 
tundraurpiaiset, talitintit, lapintintit, viherpeipot, taviokuurnat ja peipot, 
niin johan syntyy ääntä. Ja pidot sen kuin paranevat kun ensimmäiset ryystäjien 
kunkut eli järripeipot ovat ilmoittautumassa leikkiin mukaan.


Yksinoikeudella Lly-verkossa,

Timo J.L.
Syrjäseutuornitologi (virkavapaalla vuoteen 2015 asti)
LLY
Kilpisjärven Saana-Veikot