[Lly] Syrjäseutuornitolooki ja raamisopimus

[Timo Leppänen]

Nelikuutonen saapas uppoutuu vauhdilla parikymmensenttiseen hankeen,  
niin että pöllähdys käy. Miltei satayhdeksänkymmentä senttiä miestä,  
kumisaappaiden kanssa mitattuna, painaltaa Ounasjärven rantamilla  
tievaa ylös ja alas. Vaan mitäpä mies miettii?

- Taas sitä sataa, lunta. Vaikka entinenkin olisi jo ihan hyvin  
riittänyt tälle talvelle. Minä en ole tilannut tätä lunta, enkä  
tarvitse tätä lunta. Mutta minkäs teet, Luojan ilmoille. Ehkä muut  
tarvitsevat tätä minuakin enemmän? Tällaista se on  
syrjäseutuornitolookin elämä. Vaikka asiat olisivat miten hyvin, silti  
aina jokin asia jurppii. Säiden puolesta ihanne olisi jos, aurinko  
paistaisi yötä päivää, ja lämpötila pyörisi siinä plus kahdenkymmenen  
asteen tienoilla. Se vasta olisi poikaa se.

- Vaan mikäs se on tarpoessa täällä erämaissa. Saa olla kaukana  
pääornitologien keskinäisistä kinasteluista. Ne ovat aina sanomassa,  
miten sinun tulee harrastaa lintuja. Teet niin tai näin, aina olet  
jonkun hampaissa. Pitäisiköhän lintuharrastajillekin palkata oma  
valtakunnansovittelija. Vai pitäisikö sanoa  
lintuvaltakunnansovittelija? Eri kuppikuntien miehet kokoontuisivat  
sitten pyöreän pöydän ääreen miettimään ratkaisuvaihtoehtoja. Niin,  
miehiähän nämä neuvottelut koskevat. Naiset kun osaavat hoitaa asiansa  
sopuisammin. Ja pyöreä sen pöydän pitää olla; pyöreä kuin pöllönpöntön  
aukko.

- Raamisopimus! Kääk! Olen repiä kiikarit kaulastani, kun mieleeni  
palautuu tuo viime aikojen pähkähulluin sana. Tuollaista sanaa ei  
kukaan ole voinut selvin päin keksiä. Kuuluu samaan sarjaan kuin  
karppaus ja larppaus. Eikö täällä armaassa Suomen maassa enää osata  
käyttää kunnon suomenkieltä? Minun puolestani saa olla viimeinen  
vuosi, kun noin pöljän niminen sopimus on menty tekemään. Mitä lie  
siinäkin sovittu? Enpä ole vaivautunut edes kuuntelemaan uutisia. Päin  
vastoin. Kun uutisista on kuulunut sana raamisopimus, olen  
napsauttanut radion kiinni niin että nappulat paukkuvat.

Syrjäseutuornitologi on syvissä mietteissään. Miestä alkaa nälkä  
hiukomaan. Hän kaivaa taskujen pohjia todetakseen, että taas kerran  
jäivät eväät kotiin.

- Katos vaan. Onhan täällä taskun pohjalla pähkinöitä ja pipareita  
lapintinttejä ja kuukkeleita varten. Turhaan olen näitä kanniskellut,  
kun lintuja ei näy kaamoksen aikaan mailla eikä halmeilla. Ja eihän  
näitä muutenkaan uskalla enää linnuille syöttää. Viisaat tulevat heti  
huutamaan, että ei lintuja saa ruokkia. Nehän saattavat oppia  
vääränlaisia kulutustottumuksia. Parempi on antaa tirppojen kuolla  
nälkään. Niinpä niin. Ja parempiin suihinhan nämä nyt menevät. Njam  
njam!

- Niin, se raamisopimus. Sitähän minä olin miettimässä.  
Lintuvaltakunnansovittelijan juttusilla ovat rengastajat,  
lintukirjailijat, bongarit, lintututkijat, lintujen ruokkijat,  
lintuvalokuvaajat, lintukisailijat ja vielä muutama muu oman alansa  
eturyhmä. Kaikki huutavat yhteen ääneen. Jokaisen ryhmän edustaja  
tietää, että vain hänen ryhmänsä harrastajaa lintuja oikealla tavalla.  
On se hyvä, että kokoushuoneen ovella kerättiin kiikarit, kaukoputket  
ja muut lyömäaseet pois. Lintuvaltakunnansovittelijalla on täysi työ  
pitää neuvottelijat erillään toisistaan. Kun eivät muuta keksi,  
mätkivät toisiaan hikisillä villasukilla. Ja niitähän löytyy joka  
ukolta. Neuvotteluiden vetäjä on ihmeissään; eihän näiden kanssa tule  
mistään mitään! Mitä viisaampi ja lukeneempi ukko, sitä varmemmin hän  
tietää, että vain hän, samoin ajattelevine kavereineen, tietää oikean  
harrastustavan. Kaikki muut ovat väärässä. Ja koska he eivät tunnu  
tietävän olevansa väärässä, heille pitää kertoa se kovaäänisesti.

Syrjäseutuornitolooki on onnellinen, kun saa taivaltaa yksin  
erämaassa. Siellä häntä eivät häiritse sen paremmin loogit kuin  
noomitkaan. Hän päättää, että harrastaa tästä lähtien lintuja niin  
kuin itse haluaa. Ja jos ei halua harrastaa, niin sekin sopii hänelle  
yhtä hyvin. Ja ei hän ainakaan lähde neuvomaan muita, miten heidän  
tulisi harrastustaan harrastaa. Mies viheltelee itsekseen, kääntyy  
kohden kotia ja naureskelee vielä itsekseen raamisopimusta tekeville  
osapuolille.

- Lintuvaltakunnansovittelija repii hiukset päästään. Toivoton  
tehtävä; tule nyt toimeen näiden lintu-ukkojen kanssa! Mies pakenee  
huoneesta ja suorastaan juoksee oven läpi raamit kaulassaan.  
Neuvotteluhuoneesta kuuluva rähinä tavoittaa hänet vielä pihallakin,  
vaikka lentokone ujeltaa samaan aikaan nousukiidossa hänen ylitsensä.  
Mutta ornimisen sietämätön keveys ei enää vaivaa hänen mieltänsä. Vai  
vaivaako?

Timo Jii Leppänen
Syrjäseutuornitolooki