[Lly] SSO raapaisee

[Timo Leppänen]

SYRJÄSEUTUORNITOLOOKI RAAPAISEE


"Huomenta! Me tästä lähdemme jatkamaan matkaa. Kahvipannuun jäi vielä  
pari kupillista kahvia. Jo viitsit sitten pestä pannun? Mukavat  
hiihtokelit! Ja hei!"

Nukuinpa pitkään. Huikkaan lähtijöille perään muutaman sanan sekä  
toivotan lykkyä ja lylyä matkaan. Nousen makuupussistani, kaadan  
kahvia illalla pöydälle unohtamaani kuksaan. Asettelen muutaman puun  
kylmenneeseen kamiinaan. Otan  tulitikkuaskin pöydältä raapaistakseni  
valkean.

Miehet tulivat illalla minun jälkeeni. Aina sama juttu. Jostain ne  
tulevat, ja jonnekin ne menevät. Tuntuu kuin etsisivät aina jotain.  
Laskevat pöydän ääressä kilometrejä, päiviä sekä kaloriannoksia.  
Pöydälle levitettyyn karttaan vedellään lyijykynällä edestakaisin  
viivoja. Ja oikeasti ne eivät kuitenkaan ole tulossa mistään, eivätkä  
ole menossa minnekään. Kunhan ovat hiihdelleet autoltaan ja palaavat  
sinne muutaman päivän kuluttua. Käyvät autonovien paukkeen välissä  
purkamassa ylimääräiset hiet Lapin puhtaaseen luontoon. Ja siinä  
samalla päästelevät muitakin paineitaan. Kiertävät aikansa. Ja  
lähtevät takaisin sinne eteläänsä. Kasaavat siellä itsensä täyteen  
kiukkua ja stressiä. Palatakseen vuoden päästä uudelleen Lapin  
kairoille. Kehäraakkeja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Avaan tikkuaskin. Voihan natura! Joku on laittanut sytytetyn tikun  
takaisin rasiaan. En yhtään pidä sellaisesta. Miksi säästää käytettyä  
tulitikkua?

Minä, niin minä, sen sijaan olen liikkeellä oikeasti. Minulla on  
asiaakin tunturiin. Olen vuotuisella lintujen tarkkailumatkalla  
puiston länsiosiin. Eilen tulomatkalla en tosin nähnyt yhtään lintua.  
Ja ihme olisi ollut, jos olisin nähnytkin. Pimeässä läksin kotoa  
suksimaan, kaamoksen hämäryydessä hiihdin avotunturissa ja loppumatkan  
sujuttelin otsalampun valossa.

Heitän käytetyn tikun kamiinaan. Vai pitäisikö sanoa kaminaan. Koskaan  
ei tiedä, kumpi sana on se oikea? Hymähdän saivartelulleni. Laitan  
sormeni rasiaan ottaakseni sieltä uuden tikun.

Mieskaksikko saapui illalla, kun olin jo uinahtamassa laverille  
asettelemaani makuupussiin. Heikki ja Matti. Vai olivatko Toni ja  
Ville. Mistä niistä tietää? Aina niillä jokin nimi kuitenkin on.  
Kysyivät minultakin, että kukako olen ja mistä tulen. Vastasin: "Olen  
hämäläis-kivennapalais-enontekiöläinen ukkomies ja asunut Inarissa  
sekä Israelissa, mutta useimmiten siinä välillä." Tupaan tuli  
varttitunniksi syvä hiljaisuus. En tiedä, luulivatko minun  
vitsailevan? Vai olivatko kunnioituksesta hiljaa? En tosiaan tiedä.  
Minä vain kerroin totuuden. Eihän ne itsekään kovin puheliaita olleet.  
Toinen aina välillä jotain murahti tai hymähti. Ja toinen vastasi  
silloin tällöin: "Joo".

No nyt löytyi ehjä tikku. Näyttää rikkipintakin olevan ehjä, eikä  
tikku ole keskeltä katkeamaisillaan. Tällä on hyvä sytyttää tuli  
kamiinaan.

Mieleeni tuli nuoruus. Ja Rape. Rape ei käynyt koskaan tuntureilla,  
mutta oli silti hevosineen armoton ajomies. Poikkesin silloin tällöin  
kyläilemässä hänen luonaan. Rapen elämä oli ainakin viimeiset  
neljäkymmentä vuotta sellaista, että kansakoulun  
raittiuskilpakirjoittajat olisivat kauhistuneet. Nyt ei kuitenkaan ole  
aikaa muistella raittiusasioita. Rapella oli yhden huoneen mökki, jota  
hän lämmitti leivinuunin avulla. No, sen tietää, että pakkasilla elämä  
ei mökissä ollut aina kovin rapeata. Rape oli jossain vaiheessa  
kyllästynyt sytyttämään tulta yhden vaivaisen tulitikun avulla. Tuli  
kun ei aina ollut sytykkeiden kanssa samalla aaltopituudella. Tuli  
syttyi uuniin, jos oli syttyäkseen.

Otan tikun rasiasta käteeni. Tulitikkuja on vielä kymmenkunta  
jäljellä. Ennen vanhaan oli itsestään selvää, että kulkijat jättivät  
tulitikkuja seuraaville tulijoille. Nykyisin on syytä pitää aina omat  
tikut matkassa.

Jostain Rape aina sai sanomalehtiä sytykkeeksi. Hänelle itselleen ei  
tullut muita lehtiä kuin Pirkka, joka tuli ennen joka taloon, pirttiin  
ja myös mökkeihin. Ja mitäs Rape sanomalehdillä olisi tehnytkään.  
Lukutaidoton mies. Rape laittoi ensin suuluukusta pikkupuita hellaan.  
Sitten hän avasi päältä hellan suurimman irrotettavan pyöreän levyn.  
Mikä se sitten liekään nimeltään? Seuraavaksi hän laittoi puiden  
päälle kasan paperia, jonka hän tottuneesti sytytti palamaan. Ja kun  
paperi paloi elämänsä innolla, hän heitti luukusta sisään täysinäisen  
tikkuaskin. Sitten luukku nopeasti kiinni. Johan paloi uunissa kohta  
valkea iloisesti! Ja kyläkauppiaskin oli onnesta ymmyrkäinen kun sai  
myydä Rapelle tulitikkupuntteja kasoittain.

Olen juuri raapaisemassa tikkuun valkean, kun nurkasta kuuluu  
rapinoita. Taisi olla Viljami? Ne yleensä ovatkin Sampiojalla ainoita  
kämppäkavereita. Kämppä on sen verran sivussa pääreiteistä. Varsinkin  
ensikertalaisten on vaikea osata metsän keskellä olevalle kämpälle.  
Etenkin jos käytössä on vanha kartta, mihin maanmittarikaan ei ollut  
osannut piirtää kämpälle oikeata sijaintipaikkaa. Sampioja on  
kuukkeleiden ja metsojen erämaata. Eipä siellä juuri muita lintuja  
näykään. Eilen tosin en nähnyt yhtään lintua. Eikä niitä ole näkynyt  
tänäänkään. Ihan hyvä reissu kuitenkin. Olenhan nähnyt ainoastaan  
yhden linnun vähemmän kuin viimevuotisella reissullani.

Raapaisen tikkuun valkean. Sytytän sytykkeet ja hetkessä myös puut  
palavat iloisesti. Oikaisen luuni laverille ja änkeydyn makuupussini  
sisään. Johan tässä on ollutkin yhdelle päivälle puuhaa yllin kyllin.  
Väsyttää kovasti. Taidan nukahtaa.

Timo Jii Leppänen
Syrjäseutuornitolooki