[Lly] Nunnatasku ja vähän muutakin

[Pertti Koskimies]

Parahin Jukka Siltanen,
 
minulla ei ole valitettavasti aikaa enempää ruotia nyt näitä tämän alan
pohdintoja ja tässä, mutta vanhemmat harrastajat kyllä tietävät, että olen
aihepiiristä runsaastikin julkaissut myös painetussa sanassa 1970-luvulta
lähtien. Siltä varalta että et ehkä ihan tajunnut mitä ajoin takaa (veikkaan
että suurin osa kyllä tajusi), selvennän vähän, kun nimenomaan pyysit, ja
nimellä (en ole ikinä kirjoittanutkaan muulla kuin nimellä ja sitä työtä
täyspäiväisesti 35 v).
 
Minä pidän suunnattomana hurskasteluna ja tekopyhyytenä yhden nunnataskun
tapaisen lintuyksilön "pelastamista" tilanteessa, jossa kymmenet tai sadat
ihmiset ovat ajaneet autoa tai muuta kulkuvälinettä vain nähdäkseen tämän
nunnataskun. Jokainen poltettu bensalitra tappaa kotimaista lajistoa esim.
metsissämme, koska se bensa ym. kulutus ei tule taivaasta, ja sinäkin aikana
olisi voinut tehdä jotain järkevämpää (kotiin jääntikin olisi sitä). Totta,
minäkin ajan autoa, mutta joka jumalainen kerta edes yritän tehdä jotain
hyvää luonnolle sitä tuhotyötäni vastaan, jos ei muuta niin ainakin yli
tuhat kalasääskenpoikasta on lähtenyt rakentamistani pesistä taivaalle,
niitä ei olisi syntynyt ainakaan tätä määrää ilman pesiä, tuhansia
pönttölintuja ym.
 
Parasta nunnataskujen ym. suojelua on pysyä kotona jos ainoa syy lähtöön on
nunnataskun näkeminen.
 
Ja jos bongari pystyy pysymään kotona vain jos tietää nunnataskun jo
kuolleen - kuten esität että tapetaan lintu heti ettei bongareita tule -
niin... No jääköön sanomatta.
 
Jatkan tätä teemaa jossain sopivassa painetussa sanassa, nyt on liian kiire
lähiviikot ihan muissa aiheissa.
 
Yst. mutta kokonaisuuksia vähän pitemmälle pohtimaan kehottavin terveisin, 
 
Pertti Koskimies

  _____  

Lähettäjä: lly-bounces at lists.oulu.fi [mailto:lly-bounces at lists.oulu.fi]
Puolesta Jukka Siltanen
Lähetetty: 24. marraskuuta 2011 17:02
Vastaanottaja: Jokimäki Jukka; Pertti Koskimies; 'Antti Aholainen'; 'Tuomo
Jaakkonen'
Kopio: lly at lists.oulu.fi
Aihe: Re: [Lly] Nunnatasku ja vähän muutakin


Hei taas kaikille
 
Saatiinpa aiheesta pieni keskutelumunanen - se oli tarkoituskin. Verkon
lukijat olisivat voineet kirjoittaa käsityksistään enemmänkin, mutta hyvä
näinkin. Keskustelu ei ole ollut kovin runsasta. TJL on ollut verkossa lähes
ainoa poikkeus. Hänen juttujaan onkin ollut hauska seurata, kiitos siitä.
Niissä on ollut huumorin pilkettä mukana, jota kaikki eivät tosin ole aina
ymmärtäneet.
 
Nunnataskusta tekemäni kirjoituskaan ei ollut aivan haudan vakavaksi
tarkoitettu. Kirjoituksen tyylilajista sai vihjeen sen viimeisissä
lauseissa, joissa 'annettiin vinkkejä satunnaisharhailijoille'. Se oli
parodiaa. Tämä aihepiiri on nyt kuitenkin sellainen, että sitä ei kannata
sivuuttaa pelkällä olan kohautuksella. Siksi jatkan aiheesta.
 
Sovitaanko aluksi, että kirjoitamme aiheesta kohteliasti. Karkea
kielenkäyttö ja hyökkääminen karkottaa lukijat ja kirjoittajat. Vanha hyvä
periaate: Arvioidaan ja arvostellaan asioita, ei haukuta ihmisiä. Toivon
vapautunutta ja runsasta osanottoa, koska tämä koskettaa kaikkia
lintuharrastajia. Tarkoitukseni ei ole laukoa totuuksia, koska eettisten
asioiden ja arvojen pohdiskelussa niitä ei yksinkertaisesti ole. Jos olet
eri mieltä kanssani, se on hyvä asia. Silloin sinulla on oma mielipide ja
toivottavasti myös jonkinlainen arvopohja sille. En minäkään ime valmiita
totuuksia muilta, ilman pohdintaa. Titteleillä ja opintotodistuksilla ei
eettisten asioiden ja arvojen määrittelyssä ole paljon painoarvoa. Moni
älykäs tiedemies on toiminut pöyristyttävällä tavalla ja saanut paljon
vahinkoa aikaan. Tätä on tapahtunut kaikilla tieteen aloilla. Tänäkin
päivänä tapahtuu ikäviä asioita. Työ kantaa huonoja hedelmiä ilman kestävää
arvopohjaa ja etiikkaa. Tieteellisten totuuksien sisällä ja pääkopassa oleva
arvotyhjiö on pelottava asia, koska tyhjiöllä on aina taipumus täyttyä. Joku
taluttaa pässiä. Kuka, miksi ja mihin?
 
Sitten asiaan! Kirjoitukseeni tulleissa kommenteissa sivuttiin mm. eläinten
inhimillistämistä, niille annetun avun vaikutuksia, vammalintuja ja
samaistumista. Siispä jatketaan aluksi näillä aiheilla...
 
Inhimillistäminen: 
Inhimillistäminen on sanahirviö, jota on hankala määritellä? Eipä sitä
löytynyt suomen sanakirjastakaan. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen
pitää eläintä ihmisen kaltaisena olentona, kommentoinnissa mentiin vähän
harhateille. Mielestäni eläintä ei tarvitse inhimillistää siksi, että sitä
haluaisi auttaa. Toisinpäin sama asia: halu auttaa pulaan joutunutta eläintä
ei vaadi inhimillistämistä. Jokaista elävää olentoa, niin eläintä kuin
ihmistä, tulee autaa, jos se on joutunut pahaan pulaan tai kärsii
tarpeettomasti. Apu voi olla eläimen kohdalla se, että eläin lopetetaan
nopeasti ja kärsimystä aiheuttamatta. Se voi myös olla vapauttaminen
tarkoituksettomasta loukusta. Apu voi olla myös ravintoa ja rauhallinen
paikka, jossa voi levätä ja kuntoutua ennen vapaaksi päästämistä. Mielestäni
jokainen elävä olento on arvokas omana itsenään, ilman inhimillistämistä.
Tämä koskee kasveja, pensaita, puita, kokonaisia biotooppeja, petoeläimiä ja
niiden saaliseläimiä samoin kuin ihmisen riistaeläimiä. Tämän (arvon) vuoksi
meillä länsimaissa on, yleensä, kohdeltu eläimiä paremmin kuin monissa
muissa kulttuureissa. Nykyisin teollinen eläinten kasvatus on vähän
ristiriidassa tämän arvon kanssa. Aihe on meille tuttu ja meillä jokaisella
on siitä varmasti jonkinlainen näkemys.
 
Käyttäisin inhimillistämisen sijasta mielummin sanaa myötätunto. Myötätuntoa
voi kokea ilman 'inhimillistämistä'. Jos ei osaa tuntea myötätuntoa kärsivää
eläintä (tai ihmistä) kohtaan, ollaan huolestuttavassa tilanteessa.
Tällaisiakin ihmisiä on. Luin viime kesänä kahdesta eri tapauksesta, jotka
johtivat poliisitutkintaan. Molemmissa 4-5 nuorta miestä oli pelannut 1-2
siilillä potkupalloa sillä seurauksella, että eläimet olivat kuollleet.
Trakedian ymmärtäminen ei vaadi mielestäni 'inhimillistämistä' - ainoastaan
pikkuisen myötätuntoa. Myötätunnnolla olisi onnekkaassa tapauksessa voitu
pelastaa siilit. Nyt ei näin käynyt - koska ketään mytätuntoa kokevaa ei
ollut auttamassa.
 
Samastuminen (ilman i-kirj):
Ihminen ei mielestäni voi samastua lintuun, sen enempää kuin yksittäiseen
kirjoitukseenkaan. Ei myöskään henkilöön, jota ei tunne. Samastumista, joka
tarkoittanee 'toisen henkilön ottamista esikuvaksi käyttäytymisen tai
arvostusten omaksumisessa' en kirjoituksella hakenut. Halusin antaa
lukijoille mahdollisuuden peilata omia ajatuksia, tunteita ja mielikuvia
kirjoituksen aihepiirin pohjalta. Jokainen sai sitten muodostaa asiasta oman
käsityksensä, miettiä sitä mielessään ja halutessaan vaikka kirjoittaa siitä
muille.
 
Avun merkityksestä:
Hengissä säilyminen taitaa olla keskeisintä niin eläimen kuin ihmisenkin
elämässä. Se on perusedellytys kaikkeen muuhun. Sen jälkeen tulevat ravinnon
saaminen, suvun jatkaminen, sosiaalinen elämä ja muut tarpeet. Jos eläin on
joutunut sille vaaralliseen ympäristöön, jossa se voi hukkua heikkoihin
jäihin, kuolla nälkään tai paleltua, se yrittää kaikin keinoin selvitä
pälkähästä. Tällaisessa tilanteessa se voi ottaa auliisti apua vastaan. Olen
nähnyt, että eläin turvautuu hädässä jopa ihmisen läheisyyteen, kun peto
ajaa sitä takaa, vaikka normaalisti se pelkää ihmistä. 
 
Nyt voidaan pohtia, kumpi on eläimen kannalta mielekkäämpää - se, että eläin
jätetään sitä uhkaavan vaaran edessä kuolemaan vai se, että se pelastetaan
nostamalla pois avannosta, viemällä turvalliseen paikkaan tai antamalla
sille ravintoa. Onko avun antaminen sen kannalta pahempi kuin se, että se
jätetään varmaan kuolemaan. Tämä on mielenkiintoinen asetelma. Nälkäinen
eläin tulee yleensä hakemaan ruokaa ihmisen läheltä, pienen suostuttelun
jälkeen jopa kädestä. Ruoan houkuttelemana onnistuu myös eläimen
kiinniottaminen apuvälineitä käyttäen.
 
Vammalinnut ja avun saannin oikeutus:
Saako eläimelle antaa apua? Jos apua saa antaa, niin pitääkö avun saanti
rajata koskemaan vain täysin normaaleja ja keskiverrosti käyttäytyviä
eläimiä? Tässäpä lisää pohdittavaa. Miten menetellään matalikolle uineen
delfiinin kanssa? Entä ravinnon puutteesta kärsivä nuoren kotkan kanssa,
joka ei ole osannut lentää oikeaan suuntaan ja riittävän kauas ensimmäisenä
talvenaan. Tai ehkä nuori kotka on muuten vain ollut vähän vammainnen ja
siksi heikko saalistaja. Millä kriteerillä avun tarvitsijat jaotellaan?
Tehdäänkö se em. esimerkin mukaisen käyttäytymisen, eläimen koon vai
värivirheen mukaan? Vai onko olemassa jokin muu varma menetelmä avun
antamisen kohdentamiselle.
 
Normaalista muuttosuunnastaan poikkeavat linnut ovat mahdollistaneet lajien
levittäytymisen uusiin elinympäritöihin. Tämä on luonut monimuotoisuutta ja
rikastuttanut eri alueiden linnustoa. Yksittäisen linnun harhailusta ei sitä
vastoin ole luonnolle suurempaa haittaa. Mielenkiintoinen kysymys on myös
bongareiden toiminta. Pitäisikö ajatella seuraavalla tavalla? Jos
poikkeuksellisen harvinainen, ns. vammainen lintuvierailija, tupsahtaa
vaikkapa Rovaniemelle, se olisi parempi tappaa heti, ennenkuin se aiheuttaa
olemassaolollaan tarpeetonta auto- ja lentoliikennettä ja sitä kautta
luonnonvarojen tuhlausta. Näin vältettäisiin päätymästä "ankarasti miinuksen
puolelle", kuten nunnataskutapauksen osalta kuvatiin tapahtuneen.
 
Vammalintujjen ja -eläinten auttamisen sijasta olen enemmänkin huolissani
monista ihmisen kuljettamista eliöistä, jotka ovat uusiin muihin
ympäristöihin tullessaan ovat täysin vieraita ja haitallisia näille.
Huolestunut olen myös koirien jalostuksesta, jonka tuloksena on kehitetty
rotuja, jotka kärsivät sen vuoksi, että ihminen on mielivaltaisesti halunnut
muokata ne 'haluamansa näköisiksi'. Ihminen on jalostanut ne 'vammaisiksi',
jotka eivät selviytyisi lyhyestäkään ajasta luonnon armoilla. Entä nykyisen
lihateollisuuden broilerit, esim. Ross 508 -hybridi? Onko se elinkelpoinen
kananen? Ei varmastikaan. Broilerit ovat kaukana alkuperäisistä
viidakkokanoista (minulla on tästä lentävästä! kanasta pinna). Kaukana se
ovat myös suomalaisista maatiaiskanoista. Ross-broilerit kykenevät hädin
tuskin liikkumaan. Tätä listaa ja pohdiskelua voisi jatkaa.
 
Eläinten auttamisesta ja hoitamisesta:
Eräs kommentoija viittasi 'laajaan kokemukseeni' luonnonvarasiten eläinten
hoitamisesta. Oli kiva huomata, että ainakin joku on lukenut pienen
kirjoitukseni aiheesta. Minulla ei ole asiasta erityisen laajaa kokemusta,
mutta vähän on kuitenkin. 45 vuoden aikana olen pelastanut kiipelistä
lintuja ja muitakin eläimiä. Olen löytänyt niitä itse ja tutut ovat niitä
tuoneet. Joskus  on pyydetty apua. Eläimiä on löytynyt erilaisista ihmisten
aikaansaamista (tahattomista) loukuista, katiskoista, verkoista yms
paikoista. Hoidettavien joukossa on ollut ampumalla haavoitettuja, muista
syistä loukkaantuneita, nälkiintyneitä ja myös ihmisen hylkäämiä eläimiä.
Osan olen vapauttanut heti, osan olen siirtänyt turvallisempaan paikkaan ja
vapauttanut siellä. Jos eläimen selviämismahdollisuudet ovat näyttäneet
heikoilta, olen lopettanut ne. Jos eläin on tarvinnut hoitoa, olen pyrkinyt
hoitamaan itse. Jos omat rahkeeni ja eivät ole riittäneet, olen toimittanut
niitä muualle hoitoon. Joskus on käyttänyt eläintä eläinlääkärillä.
Esimerkkinä tästä olkoon huolimattomasti jätettu onki ja ongen koukku, johon
siili oli jäänyt kurkustaan kiinni. Lääkärillä oli vaikeutena annostella
nukutusainetta sopiva määrä. Liian suuri annos olisi tappanut siilin. Siili
leikattiin ja se vapautettiin onnistuneesti pienen hoitojakson jälkeen.
Hoitamani eläimet olen vapauttanut heti, kun se on ollut mahdollista eläimen
kunnon kannalta. Jos vapauttaminen ei ole onnistunut, olen lopettanut
eläimen. Joukossa on yksi poikkeus. Se ei lähtenyt vapautettaessa. Pian
tämän jälkeen ilmeni, että sillä ei olisi ollut todennäköisiä
selviytymismahdollisuuksiakaan. Siitä huolimatta en sitä tappanut - olisiko
pitänyt? Annoin linnun jäädä meille. Tästä päätöksestä saan kiittää vaimoani
- päätös oli hyvä. Kirjoitin urpiaisesta taannoin jutun Kokkoon. Moni
ihminen tapasi urpiaisen. Havainojeni mukaan lintu myös vaikutti
myönteisellä tavalla ihmisiin ja heidän käsityksiinsä linnuista ja
eläimistä.
 
Ensimmäinen hoitamani lintu oli västäräkki, jota oli ammuttu ilmakiväärillä.
Löysin sen 1964. Västäräkki parani ja pääsi siivilleen kaikkien
hämmästykseksi. Viimeisin lintu, jonka hoidin, oli nälkiintynyt
peippokoiras. Siipensä loukannut lintu löytyi metsäpolulta viime keväänä.
Sekin pääsi siivilleen kolmen viikon levon ja lihotuskuurin jälkeen.
 
Lopuksi:
Nyt kirjoitan vähän itsestäni. En tee tätä siksi, että ajattelisin sen
tuovan lisäarvoa käsiteltävään asiaan. Teen sen siksi, että se voi auttaa
ymmärtämään, miksi kirjoitin edellisen jutun ja tämän. Voi yrittää ymmärtää,
vaikka ei olekaan samaa mieltä. Lukekaa tai jättäkää lukematta...
 
Lapsuudesta:
Isäni oli aktiivimetsästäjä. Sain kulkea pikkupojasta asti mukana metsällä.
Isä metsästi kaikenlaista syötävää riistaa, vesi- ja metsäkanalinnuista
hirviin. Itsekin olen käynyt metsällä. Lapsena ja nuorena sain syödäkseni
lähes kaikkia riistaeläimiä, mitä 1960 luvun alusta 1970 luvulle sai
metsästää.
 
Äiti oli monipuolisesti luonnosta kiinnostunut. Hän tunsi hyvin kasvit,
hyönteiset ja ympäristön linnut. Tuntee ne edelleenkin 93 vuotta
täytettyään. Äidillä oli vapaa-aika kortilla, mutta kun sitä jäi, kävimme
marja-, sieni- ja luontoretkillä. Pihapiirin ja läheisiin metsiin laitoimme
paljon eri kokoisia linnun pönttöjä.
 
Meillä kotona kynittiin lintuja, nyljettiin jäniksiä, leikattiin hirvenlihaa
ja syötiin kaikenlaista riistaruokaa. Toisaalta meillä seurattiin myös
monipuolisesti ympärillä olevaa luontoa. 8 vuotiaana aloin äitini
kannustamana keräämään perhosia ja muitakin hyönteisiä. Luin perhos- ja
hyönteiskirjoja. Kävin ostamassa paikallisesta apteekista eetteriä, jolla
nukutin saaliini. Aloitin etikkaeetterillä, mutta siirryin 10 vuotiaana
käyttämään eetterä. Saisikohan 10 vuotias sitä tänä päivänä apteekista.
Perhos- ja hyönteiskokoelma kasvoi. Lasikantisia perhosten
säilytyslaatikoita ja perhoskirjoja kertyi seuraavien vuosien aikana iso
pino. 15 v ikäisenä ostin hyvän kiikarin lintujen tarkkailua varten.
Huomasin, että kiikaria voi käyttää myös päiväperhosten tarkkailuun. Lopetin
perhosten purkittamisen. Kokoelmasta on vielä jäljellä muutama laatikko.
 
Lähimmässä naapurissamme toimi 1950- ja 60 -luvuilla Kaakkois-Suomen vanhin
koti-/maalaisteurastamo, jonka omistaja ja pääteurastaja oli nainen.
Tuolloin laki ja asetukset vielä sallivat pienteurastamot. Teurastaja, Hilja
nimeltään, oli vahva ja värikäs persoona, paikallinen kuuluisuus. Maakunnan
isännät toimittivat hänelle teurastettavaksi kaikkia kotieläimiä (lehmiä,
mulleja, sonneja, sikoja, hevosia, lampaita, kanoja, kalkkunoita). Seurasin
naapurissa eläinten tappamista ja teurastusta luonnollisena osana
arkielämää. Hilja hoiti homman hyvin. Pistoolilla, veitsellä, lihakirveellä
ja nostotaljalla. Kaikki tapahtui samassa tilassa. Sitten ruhot tai niiden
palaset vietiin autolla myyntiin. Tarvittaessa liha leikattiin paikan
päällä. Teurastamo toimi avointen ovien peritteella. Isot liukuovet olivat
usein auki ja väki sai katsella ja keskustella Hiljan kanssa teurastuksen
aikana, joskus tarvittaessa jopa avustaa. Hilja otti minut monesti
karja-autoonsa eläinten hakumatkoille. Opin yksityiskohtaisesti tietämään jo
alle kouluikäisenä, miten liharuoka saadaan lautaselle, oli sitten kyseessä
riista- tai kotieläimet. Terastamosta tuli liharuokaa myös meidän pöytään ja
meidän koirille. Eläimet olivat eläimiä. Niitä ei 'inhimillistetty' - niistä
saatiin ruokaa. Joskus tunsi myötätuntoa hätäteurastukseen joutuvaa,
kivuista kärsivää, eläintä kohtaan. Myötätuntoa kesti niin kauan kun eläin
oli elossa.
 
Lopuksi vielä nunnataskusta:
Jos varpushaukka olisi syönyt nunnataskun, olisin ollut tyytyväinen. En
olisi tuntenut taskua kohtaan erityisemmin myötätuntoa. Lintu olisi päätynyt
siihen hyvään tarkoitukseen, mihin luonto on sen luonut. Bongauspinnojen
jäämisellä ei olisi ollut ajatteluuni sen kummempaa merkitystä.
 
Jos nunnatasku olisi ollut omassa pihapiirissäni tai jos minulla olisi ollut
tietoa ja tosiasiallisia mahdollisuuksia sen pelastamiseen, olisin voinut
sen tehdä. Lintu olisi nyt jauhomatojen ääressä, läpimässä paikassa,
odottamassa ensi keväänä tapahtuvaa vapauttamista. Ehkä lintujen ja eläinten
auttaminen on myös ihmisten auttamista. Mutta entä sitten? Mitä pahaa siinä
on, että eläimen auttaja saa itselleen hyvän mielen ja asiasta kuulevat
ihmiset myös kokevat myötätuntoa ja iloa tapauksen johdosta. Tällainen tuo
hyvää mieltä ja ne vaikuttaa myönteisesti siihen, miten ihminen kokee
eläimet ja koko ympärillä olevan luonnon. Ehkäpä tällaiset pienet tapaukset
luovat osaltaan edellytyksiä luonnonsuojelulle ja myös lintuharrastukselle.
Samaan päämääräänhän me lintu- ja luontoharrastajatkin pyrimme. Olen sitä
mieltä, että lintuharrastajat (myös lappilaiset) tekevät hyvää työtä ja ovat
oikealla asialla. Siitäkin huolimatta, että aina vähän roiskuu kun rapataan.
Voi vaan arvailla minkälainen vaikutus olisi ollut Lapin Kansan tai
Iltasanomien otsikolla: "Lintuharrastajat ja bongarit saivat pinnansa -
harvinainen nunnatasku kuoli nälkään ja kylmyyteen.
 
Luonnon ja lintujen puolesta
Yst.terv.  Jukka
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20111126/5b3243b9/attachment-0001.html