[Lly] Teemu Lehtiniemen kannanotto tunturipöllöhavaintoihin / Tiirasta, linturosvoista ja uhatuimpien lajien havainnoista

[pertti.koskimies at kolumbus.fi]

Teemu Lehtiniemen mielipiteissä on monia kommentin ansaitsevia kohtia.
Kirjoitan pitkän tekstin, jotta erilaisia ja harvoin esille tuotuja
näkökohtia tulee kerralla esiin ja muut jatkakoot omilla näkemyksillään.
Toivon niistä viisastuvani, kun palaan näihin teemoihin seuraavan kerran
jossain muualla.

 

TIIRASTA

 

Tiiran käyttökelpoisuutta lintutiedon lähteenä luultavasti yleisesti
yliarvioidaan. Se kertoo vakituisimmin havainnoitujen paikkojen ulkopuolella
kuitenkin vähintään yhtä paljon lintuharrastajista kuin linnuista. Jos
jotain nähdään, niin se tulee ilmi, mutta kun ns. nollahavaintoja ei
merkitä, ei nollaretkien paikkoja ja havainnointiaikoja ja -tapoja, niin
sattumahavaintojen yleistettävyys heikkenee. Missä lintumiehet käyvät, mitä
joskus näkevät, mitä itse kukin ilmoittaa ja ilmoittaako samakaan henkilö
ympäri vuoden aina samat lajit tai eri vuosina, missä ei käy kukaan tai
missä käydään mutta esim. ilmoituskynnyksen ylittäviä havaintoja ei ole
tehty – kaikki tämä vaikuttaa siihen, että Tiira paljastaa lukemattomille
sattumatekijöille alttiin havaintoaineiston, jonka virhelähteet vaihtelevat
ajankohdasta, paikasta, vuodenajasta, vuodesta jne. toiseen. Niin täysin
havainnoimaton alue kuin sekin, jossa retkeillään mutta mitään
havainnoijasta mielivaltaisesti riippuvan ilmoituskynnyksen ylittävää ei
nähdä, ovat Tiira-aineistossa samassa kategoriassa emmekä tiedä, kumpi
tilanne on kyseessä. Jossain käy 10 ihmistä joka päivä ja näkee yhden
haarahaukan kuukaudessa, toisaalla yksi lintuharrastaja ajaa kerran tuona
kuukautena valtatietä ja näkee autosta haarahaukan – tuloksena kaksi yksilöä
mutta mitä ne kertovat haarahaukan esiintymisestä, jos kummallakaan alueella
ei juuri muuta ilmoitettavaa tullut esiin, eikä siis tiedetä, että
haarahaukka toisaalla perustui kertaohiajoon, toisaalla esim. 100-kertaiseen
havaintotehoon?

 

Ero tutkimukseen ja muuhun järjestelmälliseen tiedonkeruuseen on, että
tutkimuksessa tiedetään havainnointiteho, -tavat, havainnoijan osaamistaso,
mitä kirjattiin muistiin suhteessa siihen mitä nähtiin jne. Siksi esim.
lintulaskennat ovat ihan eri arvossa tutkimukselle ja suojelulle kuin
sattumahavainnot.

 

On tietenkin lajeja, joita tutkimuksissa ei ”tavoiteta” tarpeeksi, ja Tiira
on ainoa mitä on saatavilla. Mutta silloinkin on ymmärrettävä tietojen
sattumanvaraisuus, se voi kertoa yhtä hyvin havainnointitehon ailahteluista
kuin oikeista lintumäärien muutoksista. Tämmöistä aineistoa voi käyttää vain
huolella nämä asiat tiedostaen ja yleispiirteisiä trendejä osoittamaan.
Uheks- ja faunistiset raportit (itsekin olin niitä laatimassa yli 30 v)
voivat olla hyvin harhaisia mutta parasta mitä on saatavissa, ja niitä
tarvitaan edelleenkin. 

 

Jos yhdistys (vaikkapa LLY) väittää edistävänsä lintuharrastusta,
-tutkimusta (ml. seuranta) ja -suojelua, niin vähintä olisi että alueen,
harrastajien tavat, aktiivisuuden, sen heilahtelut ym. tuntevat parhaat
asiantuntijat käyvät sattumahavainnot läpi tuoreeltaan ja arvioivat
reviirimäärät niin kuin vuosikymmeniä on tehtykin tai sen, onko
mahdollisesti nähty iso osa luultavasti alueella olevista yksilöistä, onko
Rovaniemen tiedot luotettavat mutta Tervolan puutteet johtuvat siitä että
siellä ei lajia todennäköisesti olekaan vai että siellä ei retkeillä – tämä
pitää tietää. Väite, että ei katsauksia tarvita vaan Tiirasta vaan katsotaan
jatkossakin mitä oli vuonna x Lapissa, on naurettava ja osoittaa
asiantuntemattomuutta, mutta tämmöisiä väitteitä näkee eri puolilla Suomea.
Enää 10 v päästä tms. kun sen ajan olot ja retkeilyt ja henkilöt ja
mielenkiinnon kohteet ym. tuntevat ovat pois rivistä, ei seuraava polvi saa
Tiirasta sitä vähääkään tietoa linnuston todellisuudesta kuin ajantasaisesti
havaintoaineistoa parhaalla nykytiedolla tutkien. Muistuu mieleen taannoinen
inttäminen näilläkin palstoilla ja Pirkka Aalto oli asiassa täsmälleen
oikeassa ja sai silti hämmästyttäviä vastaväitteitä. On ihan hyväksyttävää
todeta, että katsausten tekijöitä ei ole ja siksi niitä ei julkaista, mutta
on eri asia väittää, että katsauksilla ei olisi merkittävää arvoa. On 50 ja
100 v päästä vielä paljon enemmän kuin nyt kun linnusto mullistuu.

 

SALATUISTA HAVAINNOISTA

 

Tiiran salattuja havaintoja pääsee Suomessa näkemään kymmeniä vaihtelevan
taustan ja motiivit omaavia lintuharrastajia, yhtä yhdistystäkin kohti heitä
on käsittääkseni monta. Kuten Lehtiniemi myöntää, yhdistyskäyttäjä voi
käyttää salattua havaintoa esim. omaksi hyväkseen tai tiedottaa siitä
muille. Olen kuullut tällaisista tapauksista ihmisiltä, joihin luotan, ja
joilla on siitä ensikäden näyttöä. Kyse on harrastuksesta enkä tiedä,
voisiko tämmöisessä toiminnassa edes tulla mitkään juridisesti pitävät
vastuut ja velvoitteet kyseeseen.

 

Silloin tällöin harrastajat kitisevät siitä, kun ne ja ne havainnot (esim.
minusta ilman muuta salauksen arvoisia) menevät salaukseen, ja se ja tämä
laji pitäisi vapauttaa salauksista (esim. Pohjois-Karjalassa mutta olen
nähnyt muuallakin niistä harvoista alueista joista jotain tiedän). Tässä
kuten aineistoa sovitun vastaisesti käyttävien yhdistyskäyttäjien kohdalla
motiivilta vaikuttaa usein erityisesti bongaukseen liittyvä epäterve
kilpailuhenkisyys ja muut pätemisen tarpeet epäeettisinkin keinoin.

 

Käsittääkseni esim. petolintujen pesätiedot pitäisi aina salata,
automaattisestikin. Joka vuosi näen kuitenkin havaintoja esim.
kalasääskistä, joissa tieto pesinnästä ja usein pesän tarkasta
sijainnistakin on merkitty lisätietoihin, poikasmääriäkin myöten.
Havaintopaikka paljastaa, mistä pesä näkyy. Salaus ei näköjään ”reagoi” jos
kohtalokas tieto on kirjoitettu vapaamuotoisesti lisätietoihin. Omalla noin
100 sääksireviirin tutkimusalueellani Taipalsaarelta Tuupovaaraan olen
pyytänyt perustellen poistamaan moisia havaintoja ainakin kymmenen kertaa,
samoin useampia muualta, kun olen sellaisen sattumalta huomannut. Joukkoon
mahtuu henkilöitä, jotka tähän eivät ole suostuneet. Mm. Etelä-Savossa asia
hoitui vasta otettuani yhteyttä yhdistykseen. Samoin kävi esim.
tuulihaukanpesällä Etelä-Karjalassa. Juu, tuulihaukkoja on paljon ja kuka
vain voi sen löytää ja löytäköön mutta ei ole lintuharrastajan asia
toitottaa pesästä netissä. Ja vaikka ei lisätiedoissa pesää ilmoitetakaan,
niin siellä lukee jotain sellaista esim. käyttäytymisestä, että pesä on sen
perusteella läheltä helppo löytää.

 

Kaakkuri kärsii kohtalokkaasti häirinnästä, mm. vastuuttomien lintukuvaajien
toiminnasta. Silti kaakkurin pesimälampia julkistetaan Tiirassa. Olen itse
nähnyt useita tuhoutuneita pesintöjä, syynä kuvaajat, eivätkä vain
aloittelevat ja osaamattomat vaan pitkän linjan lintuharrastajia joukossa.
Esim. yhtä Tiiran pesäpaikkailmoitusta pyysin havainnoijaa poistamaan omalla
tutkimusalueellani, koska olin nähnyt pesintöjen karun kohtalon monena
vuonna. Ei suostunut (ihan aktiiviharrastaja). Lähetin saman pyynnön jonkin
päivän odotettuani yhdistykselle, joka salasi heti havainnon.

 

SALATTAVAN HAVAINNON ILMITULOSTA JA FAUNARIKOLLISUUDESTA

 

On aivan totta, että havainnon tekijä voi kertoa minkä linnun tahansa
kavereilleen ”tai vaikka koko maailmalle esimerkiksi naamakirjan kautta”.
Tässä on vissi ero. Kenelläkään ei ole kovin monta kaveria, jotka voisivat
aiheuttaa ko. linnulle jotain häiriötä tai muuta haittaa. Mutta ”koko
maailmasta” sellaista porukkaa voi löytyä vaikka kuinka paljon. Siksi sopii
ihmetellä, miksi äärimmäisen uhanalaistenkin, jopa tunturipöllön tai
tunturihaukan kaltaisten lajien havainnot pitäisi ilmoittaa koko maailmalle.
Sitähän Tiira tarkoittaa, sehän on netissä. 

 

Tuskin Tiiran salatut havainnot ovat paremmassa turvassa kuin Pentagonin
sotilassalaisuudet, Iranin ydinaseohjelmat tai muut paikat, joissa nörtit
ovat käyneet. Ei ole kuin ajan kysymys, kun joku keksii laajemminkin näitä
eri maiden ”Tiiroja” hakkeroida. Ja vaikka naamakirjat ym. (en tiedä mitä
niitä on kun en halua olla moisissa mukana) edistäisivät tietoa ilman
Tiiraakin, ei se tarkoita, etteikö tämä Tiira-lisäpisara voi olla jossain
tapauksessa se viimeinen niitti, varsinkin kun siellä on kaikki lajit ja
havainnot (tai ainakin BL niin haluaa) ja naamakirjassa yms. kuitenkin
lähinnä kai yksittäisiä havaintoja joten erohan on riskissä kuin eri
planeetalta.

 

Esim. tunturihaukalla ja -pöllöllä on valtava rahallinen arvo ja kysyntä eri
puolilla maailmaa, ja niitä munakokoelmiin, metsästyshaukoiksi ym. haluavat
raharikkaat maksavat niistä käsittämättömiä summia ja kykenevät
organisoimaan hankinnat ja kuljetukset, kun keksivät että paikat löytyvät
netissä ja palkkaavat hakkerin. Suomessa maastoon livahtaa helposti,
autotieverkosto tiheimpiä näillä leveyksillä koko maailmassa
(metsäautoteitäkin 125 000 km, maailmanennätys), nopeasti kiivetyt pienet
kalliot, vähän väkeä ja sekin hyväuskoista ja höynäytettävää, avoimet rajat
koko EU-alueelle täältä Portugaliin... Useita rosvojahan on jäänyt
kiinnikin, mutta faunarikollisuuden asiantuntijat pitävät sitä vain
jäävuoren huippuna, kuten lähinaapurimaissammekin, joista tapauksia
tunnetaan lisää. Esim. Ruotsissa asiaa on tutkittu tehokkaammin ja esimerkit
puhuvat puolestaan.

 

Närpiöläisen munankerääjän tapaus ja monet ulkomaiset kiinni jääneet
pesärosvot osoittavat, että Suomessakin tätä sakkia liikkuu, ja heillä on
laajat kansainväliset verkostot (esim. närpiöläisellä oli). Briteissä
paljastuu tuon tuosta pesäryöstäjiä. On käynyt ilmi, että munia hankitaan
myös Tiiran tapaisten harrastajien nettiarkistojen avulla, mm. Ruotsissa,
ihan jotain pikkutikan tapaisia lajeja, pesällä kävi munavarkaita pian sen
jälkeen kun pesä talletettiin Svalaniin). Jo liki 20 v sitten kävi ilmi,
että Euroopassa ryöstetään (etenkin idässä) valtavia määriä ihan tavallisten
lajienkin munia ja poikasia, myös häkkilintubisnekseen, ja rikollisilla on
Euroopan-laajuiset taitavasti kudotut verkostot. Ja mikä meillä on
tavallinen lintu, on heille ja heidän ostajalleen usein eksoottinen ja
haluttu.

 

Uhanalaisten ja harvinaisten lajien kauppa on maailmanlaajuinen bisnes,
aiemmin se oli toisena huumekaupan jälkeen ja ennen laitonta asekauppaa,
nykyään useiden arvioiden mukaan jo maailman tuottoisin laiton bisnes.

 

TUNTURIHAUKASTA

 

Täällä ja kaikkialla muuallakin hyväuskoisen huoleton kiikariväki laittaa
tosiaan kaiken nettiin, ja vaikka ei pesää niin pesimäaikaiset
havaintopaikat aivan tarkasti vaikka mistä lajista. Jo vuosikymmenet sitten
nohevimmat munankerääjät löysivät rantakurvit, mustaviklot, punakuirit ym.
atlaskarttojen tai lintuyhdistysten suomenkielistenkin monisteiden avulla,
mutta töitä piti tehdä ja ihan jokainen ei siihen pystynyt. Nyt tieto on
netissä melkein lajista kuin lajista, ei muuta kuin surfata sohvalla,
rakentaa salalokerot autoon, tekeytyä valokuvaajaksi tms. ja lähteä
keruumatkalle. 

 

Brittien pahimpia munankerääjiä on nähty Suomessa ostetulla linturetkellä
suomalaisen oppaan kanssa, mm. pöllönpesillä, ja monia kakkosluokan rosvoja.
Ainakin takavuosina matkanjärjestäjät veivät pohjoisessa väkeä
tunturihaukankin pesille! Kun ihan vilpitön lintujen ihailija kertoo siitä
parhaalle kaverilleen ja tämä kolmannelle jne., niin 10. tai 15. henkilö
ketjussa voikin olla rosvo tai ainakin tulee ensi vuonna itse häiritsemään
pesintää. Ko. viime vuosituhannen pesänmyyjät kertoivat minulle, että jos
hölmömpi kyselee missä ollaan, lähdetään heti pois – aika puutteellinen
varotoimi kun kartta oli keksitty tuhansia vuosia aiemmin ja oli varmaan
monen muun turistin taskussa. Näistä paikoista useampi autioitui myöhemmin –
sattumaako?

 

Olen keskustellut esim. Venäjän ykköstunturihaukkatutkijoihin kuuluvan
Jevgeni Potapovin (Gyrfalcon, Poyser-monografia 2005) kanssa itänaapurin
tilanteesta, joka on lohduton, laajat alueet entisiä haukan pesimäalueita on
autioitunut massiivisten pesäryöstöjen vuoksi. Samaa surkeutta on monessa
muussakin maassa (mm. keskustelut ja esitelmät kansainvälisessä
tunturihaukkakongressissa Idahossa 2011). Tänne on paljon helpompi tulla
kuin Kuolaan tai Kamtsatkalle ym.

 

Kuka tahansa saa retkeillä esim. Lapissa ja löytää tunturihaukan tai
tunturipöllön tai jonkin muun hyvin uhatun ja häiriöherkän lajin ja niiden
pesiäkin, eikä se ole minun asiani. Mutta ei ole minun eikä kenenkään
vastuullisen ja eettisen lintuharrastajan asia edistää sitä, että joku pesän
löytää. Vaikka halu nähdä lintu olisi vilpitön, niin siitä huolimatta
käynnistä koituu häiriötä, ja häiriöherkän lajin tapoja tuntematon voi
epähuomiossakin olla paikalla liian lähellä, liian kauan, liian ankaralla
säällä tms. Emmekä tiedä, kenelle hän siitä kertoo, ja mitä siitä ehkä
seuraa.

 

Tunturihaukkapaikkoja kärtetään minulta alinomaa, joten huomaan että se
kiihottaa mm. pinnankerääjiä (moni kaipaa Suomen-pinnaa kuulemma vaikka
Norjassa on nähnyt, vuodenpinnaa jne.). Kyselyjä tulee läheltä ja kaukaa.
Yksi sokea vetosi siihen, että eihän hän näkisi minne mennään, mutta sanoin
ym. periaatteen, että en voi häntäkään estää itse löytämästä mutta ei ole
minun asiani edistääkään sitä. Ja ainahan joku jotain löytääkin: olen nähnyt
kuinka bongariporukkaa on päivystänyt päiväkausia tunturihaukan
pesäpaikalla, tuliko tieto Tiirasta vai viidakkorummulla, samantekevää
lopputulokselle.

 

Tutkija ja rengastajakin häiritsee lintuja. Siinä on se ero, että hän on ko.
lajien asiantuntija, rengastajakin pitkälle perehtynyt rengastamiinsa
lajeihin että ylipäänsä pesiä löytää ja tietää miten ne pesillä
käyttäytyvät. Kun hän lähtee, hän tietää kauanko oli, mitä teki, miten
linnut reagoivat, mikä oli sää, mikä pesinnän vaihe, mikä lajin
häiriöherkkyys jne. Mutta kun yksi bongari tulee klo 9 ja lähtee, seuraava
9.30 ja lähtee, seuraava klo 10 jne. toisistaan riippumatta ja tietämättä,
on häiriön mittakaava aivan toinen ja kaiken kontrollin ja minimoinnin
ulkopuolella. Vastaava esimerkki ovat talvipöllöt ja niitä piirittävät
kuvaajat, joiden takia Suomessa kuolee takuulla kymmeniä pöllöjä talvessa.
Ja kuningaskalastajat, kurpat ja monet muut linnut, ja häirintää ympäri
vuoden vaikkei kuolemaksi niin merkittäväksi haitaksi. Ilman että kukaan
pystyy sitä kontrolloimaan tai estämään (muuten kuin pitämällä ainakin omat
havaintonsa omina tietoineen tämmöisissä tapauksissa, hyvällä säkällä ja
harvaan asutuilla alueilla lintua ei kukaan muu huomaakaan).

 

BL International pyysi minua yli 20 v sitten kokoamaan maailman johtavat
tunturihaukkatutkijat laatimaan lajisuojeluohjelman EU:lle. Workshopiin
Kilpisjärvelle tulivat kaksi lajin globaalisti johtavaa spesialistia Tom
Cade (USA) ja Ólafur Nielsen (Islanti) sekä mm. Venäjältä Potapov,
Pohjoismaiden tutkijat ym. Olimme yksimielisiä, että pahimmat uhkat ovat
riekko- ja kiirukantojen hupeneminen ja (tahallinen ja tahaton) häirintä
(ks. Koskimies ym. 1999: Gyrfalcon Species Action Plan, BL Int. & EU:n
komissio), ja että yksi tärkeimpiä suojelutoimia on pesäpaikkojen salaaminen
ja (koskee meidän tutkijoiden tietoja) luovuttaminen vain
suojeluviranomaisten käyttöön käytännön suojelutyötä varten (Suomessa
virallinen vastuuviranomainen metsähallitus). Tämä tarve ei ole mihinkään
muuttunut, päinvastoin yhä tärkeämpää.

 

SUOJELUVIRANOMAISET TIIRAA VARMEMPI PAIKKA ÄÄRILAJEILLA

 

”Ohjeistus olla laittamatta esimerkiksi tunturipöllön kesäaikaisia
havaintoja Tiiraan, johtaa helposti siihen, ettei havaintoa ole missään – ja
pesintä / hajahavainto jää tyystin dokumentoimatta.” – Näin voisi kirjoittaa
vain, jos Tiira olisi maailmankaikkeuden ainoa paikka, mihin ko. havainnon
voi laittaa.

 

Monilla äärimmäisen uhanalaisilla, häiriöherkillä ym. lajeilla (esim.
tunturihaukka, muuttohaukka, merikotka, maakotka, kalasääski,
valkoselkätikka, kiljuhanhi, merimetso, arosuohaukka jne.) on maassa omat
suojeluprojektinsa ja kullekin lajille vastuuhenkilö, joka koordinoi myös
lajin rengastusta ja sitä kuka ja missä niitä saa rengastaa ja havainnoida,
yleinen rengastuslupa ei riitä). Esim. uhatuimmista petolinnuista havainnot
olisi parempi saada ilman ”vuotoriskiä” kasvattavia välikäsiä suoraan ko.
suojeluhankkeisiin, joista monet ovat suojeluviranomaisten vastuulla (esim.
Tuomo Ollila Lapin uhatuimmilla petolinnuilla). Heidät laki velvoittaa
pitämään tiedot säädetyllä tavalla salassa, ja jos sitä rikkovat, seuraa
oikeudellisia toimia. Näitä juridisia velvoitteita ei ole lintuharrastajalla
tms. rivikansalaisella. Ja kun nimenomaan näissä projekteissa kootaan tietoa
käytännön suojelutyötä varten, suojeluhallinnon käyttöön, on mahdollisuudet
saada jotain aikaankin enemmän kuin että joku harrastajien yhdistys tekisi
tiedotteita tai vetoomuksia tms. joka tapauksessa sattumanvaraisiksi
jäävillä yksittäishavaintotiedoillaan. Tiedottaminen, valistaminen,
valittaminen ym. ovat tärkeitä ja kansalaisjärjestön velvollisuuksia, mutta
ei niillä samaa voimaa ole kuin suojeluviranomaisen keinoilla.

 

Ja sopii miettiä esim. miten vaikkapa LLY oikeasti edistäisi tunturihaukan
tai tunturipöllön suojelua vähillä sattumahavainnoilla – mitä ne kertovat
Lapin haukka- tai pöllöpopulaatiosta verrattuna siihen aineistoon, jota on
koottu metsähallitukseen (minäkin 20 v haukasta hyvässä yhteistyössä
metsähallituksen kanssa ja 10 v jo ennen kuin mh aloitti), ja joka on
visusti tallessa eikä Tiirassa eli netissä. Ja jossa tärkeimmät eli
pesäpaikat kuuluu ollakin, ja jonne hajahavainnot voisi osoittaa ilman
Tiira-välikäsiä kunhan vain väki siihen opastettaisiin. 

 

LUOTTAMUS HYVÄ KONTROLLI PARAS

 

”Uskon ja toivon” sitä ja tätä, sanoo poliitikko. ”Luotetaan toisimme”,
sanoo Lehtiniemi. Valitettavasti maailma on erilainen kuin toivomme ja
sinisilmäisimmät uskovat. Ne, jotka käyttävät hyväuskoista ja hölmöä
luottamustamme hyväksi, eivät ole edes mukana luottamuksesta sopimassa vaan
esim. käärimässä rahaa lintuja ryöstämällä.

 

”Minulle on tullut Lapin kesäaikaisiin tunturipöllöihin liittyen yksi
harrastajan yhteydenotto, jossa hän kertoi, että metsähallituksen työntekijä
oli vastaan tullessa kertonut alueella majailevista tunturipöllöistä. Se oli
tietysti oikein ystävällistä, vaikka ei mennytkään ihan kirjan mukaan
”

 

Ilmiselvä harkintavirhe, jos kohta ”alueen” koko ei tästä käy ilmi. Mutta
tieto sentään levisi vain suusta suuhun yhdeltä henkilöltä toiselle ja
toivottavasti jäi pienelle piirille (toki tietämättä minne asti ko.
harrastajan tuttavapiirissä tai BL:ssa).

 

Ihan eri luokan harkintavirheenä pidän kuitenkin sitä, että Lehtiniemen
kollega kirjoitti lehteen, mistä löytää tunturihaukan. Lehteä lukevat
kymmenet tuhannet – ja nettiversiota loput!

 

”Kaikkihan ne paikat tietävät” -selityksellä ei kannata vastata!
Vastuullisen lintusuojelijan asia ei ole edistää mitään tämmöistä tietoa
(ks. edellä).

 

Tv. Pertti Koskimies

 

(joka yrittää auttaa lintuja järjestelmällisellä tiedonkeruulla ja on
pitänyt sattumahavaintonsa omana tietonaan 30 v)

 

 

Lähettäjä: lly-bounces at lists.oulu.fi <lly-bounces at lists.oulu.fi> Puolesta
Esko Nevala
Lähetetty: perjantai 21. helmikuuta 2020 14.42
Vastaanottaja: lly at lists.oulu.fi
Aihe: [Lly] Teemu Lehtiniemen kannanotto tunturipöllöhavaintoihin

 

Hei,

Minulle välitettiin viestiketju liittyen tunturipöllöhavaintoihin ja
Tiiraan. Kommentoin asiaa vähän keskusjärjestön näkökulmasta.

BirdLifen näkemys on, että kaikki havainnot kannattaa kirjata Tiiraan oli
sitten kyse tunturipöllöistä tai tavanomaisemmista lajeista. Sellaiset
havainnot, joihin voi liittyä uhkaa koskien linnun turvallisuutta tai
esimerkiksi potentiaalista konfliktia muiden ihmisten kanssa, kannattaa
kirjata salattuina. Lisäksi Tiira salaa havaintoja automaattisesti ja
alueelliset salauskriteerit ovat kunkin yhdistyksen asiantuntijoiden
laatimia. Esimerkiksi tunturipöllöhavainnot ovat salattuja ympäri vuoden
Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnissa.

Salatut havainnot pääsee Tiirasta näkemään vain kunkin yhdistyksen
valtuuttamat yhdistyskäyttäjät (yhdistyksen havaintotietokannan
ylläpitämiseksi ja esim. suojelutarkoituksiin). Heillä on yhdistyksen kautta
sopimusvelvoite, ettei salattuja havaintoja saa käyttää kuin yhdistyksen
tarkoituksiin. Siis vaikka yhdistyskäyttäjä olisi hallinnossa töissä, ei hän
saa käyttää havaintoja työtehtävissään ilman yhdistyksen lupaa.

Toisinaan nousee esiin huhuja siitä, että yhdistyskäyttäjät olisivat
käyttäneet luottamusasemaa väärin ja käyneet bongaamassa salattuja
havaintoja. Nämä näyttävät kumpuavan ainakin osin kateudesta (”koska jotkut
pääsevät näkemään jotain, mitä minä en pääse”), sillä ainakin minun tietooni
tulleissa selvittelyissä ei ole löytynyt kuin pari (ilmeistä) tapausta,
joissa yhdistyskäyttäjä olisi käynyt bongaamassa satunnaistalvehtijaa. Jos
tällaisia perusteltuja tapauksia tulee esiin, pitää niistä olla yhteydessä
paikallisyhdistyksen hallitukseen.

Erilaisia vuotoja on, mutta vuodon lähteet ovat usein muualla. Vaikka Tiira
salaakin havainnon ja velvoittaa yhdistyskäyttäjiä, ei se rajoita
havainnoijaa kertomaan havainnostaan muille harrastajille tai vaikka koko
maailmalle esimerkiksi naamakirjan kautta.  

Nykyisen somekaikkeuden aikana moni häirinnälle altis satunnaistalvehtija ja
varmaan pesijäkin leviää laajasti tietoon ihan muita reittejä – kuten tuntuu
nykyään liian usein käyvän mm. talvehtiville kuningaskalastajille, joita
sitten ”jahdataan” joukolla pitkin päivää kameroiden kanssa. Siihen ei auta
kuin valistus, eikä se ole Tiiran vika.

Viranomaisilla on omia velvotteitaan liittyen havaintojen salaamiseen ja
luovuttamiseen. Sen vuoksi lintuyhdistykset eivät saa aina kaikkia
haluamiaan tietoja suojelutarkoituksiin esimerkiksi maankäyttöön liittyvissä
hankkeissa. Viranomaisten rajoitukset eivät sido lintuharrastajia tai
lintuyhdistyksiä. Esimerkiksi harvalukuisten lajien seurannassa (ja
uhanalaisuuden arvioinnissa) lintuharrastajien Tiiraan kirjaamilla
havainnoilla on tärkeä merkitys. Ohjeistus olla laittamatta esimerkiksi
tunturipöllön kesäaikaisia havaintoja Tiiraan, johtaa helposti siihen, ettei
havaintoa ole missään – ja pesintä / hajahavainto jää tyystin
dokumentoimatta.

Toiminta lintuharrastusjärjestöjen ja luonnonsuojeluviranomaisten välillä
perustuu luottamukseen ja hyvään yhteistyöhön. Jos luottamus rakoilee
jommankumman puolelta, murenee yhteistyön perusta, mikä ei ole kummankaan
tahon puolelta toivottavaa.

Sekä lintuharrastajissa että viranomaisissa on lopulta aina kiinni
ihmisistä. Virheitä voi sattua kenelle tahansa. Minulle on tullut Lapin
kesäaikaisiin tunturipöllöihin liittyen yksi harrastajan yhteydenotto, jossa
hän kertoi, että metsähallituksen työntekijä oli vastaan tullessa kertonut
alueella majailevista tunturipöllöistä. Se oli tietysti oikein ystävällistä,
vaikka ei mennytkään ihan kirjan mukaan


Summa summarum: kaikki havainnot ovat tervetulleita Tiiraan. Luotetaan
toisiimme.

yst. terveisin 

Teemu

 

-- 
Teemu Lehtiniemi
suojelu- ja tutkimusjohtaja, Head of conservation and science
BirdLife Suomi - BirdLife Finland
Puh./Tel. +358 9 4135 3300
GSM/Mobile +358 400 749 786
www.birdlife.fi <http://www.birdlife.fi> 
 
BirdLife Suomi on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö,
joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
 
BirdLife Suomi on osa BirdLife International -järjestöä,
joka on maailman suurin ympäristöjärjestöjen verkosto.

 

-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20200222/6fadcc8f/attachment-0001.html