[Lly] Oikopolun lintumiehet - Stooreja vuosien varrelta, 2.

[Timo Leppänen]

Oikopolun lintumiehet



-          Timo puhelimessa.

-          Tunturi-Lapin luontokeskuksesta päivää. Täällä olisi eräs
lintuharrastaja, joka sanoo rengastavansa lintuja. Hän on menossa
Äksävaaralle ja kyselee opasta, joka osaa viedä hänet pesälle suoraan
maantieltä. Otatko homman vastaan, vai kysynkö vielä jotain toista?

-          Äh! Öööh! Voinhan mie yrittää, vaikka oishan niitä
ammattioppaitakin.



Olin asunut Enontekiöllä vasta muutaman vuoden. Joku oli kertonut
luontokeskuksessa, että olen innokas maastossa kulkija. Tuolloin,
vuosituhannen vaihteessa, en ymmärtänyt kompassista mitään, kuten en
ymmärrä tänä päivänä. Olin lapsesta lähtien hankkinut erilaisia karttoja ja
olin oppinut suunnistamaan korvakuulolta. Kaksi kertaa olin joutunut
kaivamaan kompassin repusta esille. Kerran Haltilla, kun kesken nousun iski
kamala murku. Otin silloin suunnan etelään. Muuta en laitteesta ymmärtänyt.
Kuinka ollakaan, osuin suoraan Haltin tuvalle. Toisen kerran sumu yllätti
Muotkatuntureilla. Silloin otin suunnan Kaamasen ja Karigasniemen väliselle
tielle. Sinne jonnekin. Hyvin kävi myös silloin. Löysin Muotkan Ruoktun
polun ennen maantietä. Taisi olla Lahtisen tuvan tienoilla?



Nappasin kotoa matkaan pari polkupyörää, kun opastettava oli vaikuttanut
kiireiseltä mieheltä. Tapasimme luontokeskuksen pihalla. Ahti vaikutti
kovakuntoiselta mieheltä, joka tuskin vauhdinpitoa jarruttaisi. Omista
liikakiloistani en ollut varma? Kesällä ei pimeydestä ollut vaaraa, mutta
emme jääneet pihalle turhia jaarittelemaan. Fillarit kyytiin ja menoksi.



Ajoimme ensin päällystettyä tietä noin parikymmentä kilometriä. Ohitimme
uudehkon lintutornin pysähtymättä. Päätien jälkeen oli edessä vajaan viiden
kilometrin pituinen paikoin huonokuntoinen metsätie. Matkan varrella ollut
poroportti aiheutti lyhyehkön happihyppelyn. Tie päättyi hieman outoon
paikkaan. Edessä oli jonkinlainen padolla varustettu järvi, jonka pintaa
ilmeisesti säännösteltiin. Emme jääneet siihen silti sen enempää
taivastelemaan.



Otimme pyörät esille ja jatkoimme auton luota ikiaikaista mönkijäjälkeä
pitkin kohti Ässäjärveä. Vaikka eihän mönkijät vielä kovin monta
vuosikymmentä olleet luonnonrauhaa häirinneet. Aiemmin uraa olivat
käyttäneet jalkamiehet ja kaipa polkupyörillä on Enontekiöllä ajeltu jo
ennen viimeisiä sotia? Jossain vaiheessa laskelmoin, että suunnistajan
maine on mennyttä, ellemme heitä pyöriä kaseikkoon ja jatka matkaa
apostolin kyydillä.



Minä olin vaihtanut nelikutoset jalkaan. Eihän jängillä ilman kumisaappaita
voi kulkea. Ihmettelin Ahdin lenkkareita. Hän sanoi, että nämä ovat parhaat
jalkineet, eikä näissä tarvita edes sukkia. Emme käyneet kinastelemaan
makuasioista. Olin varma, että jos minä iskiashakuisena olisin jalkani
kastellut, olisin ollut kohta taas keskussairaalassa, kuten muutamaa vuotta
aiemmin. Ahti paineli lenkkarit jalassa jänkää pitkin niin, että ruta
pöllysi.



Suunnistustaitoni ei pettänyt, ainakaan tällä kerralla. Saavuimme
vauhdikkaasti Äksävaaran rinteessä olleen ikihongan luo. Ahti kertoi jo
menomatkalla, että täältä oli ilmoitettu maakotkan pesä. Ahti paineli puun
runkoa ylöspäin kuin Tiku tai Taku. Hetken kuluttua hän huikkasi, että
arvaa mitä? En osannut arvata. Ahti huuteli, että ei tämä ole maakotkan
vaan merikotkan pesä. Yksi poikanen, mutta liian pieni rengastettavaksi.
Petäjän lähiympäristössä näytti samalta kuin Museoviraston kaivauksilla.
Erilaisia luunpalasia siellä täällä. Homma oli nyt hoidettu. Minä olin
osannut suorinta tietä pesälle. Ahtia tietysti harmitti, kun poikanen ei
pienuutensa vuoksi saanut kihloja koipeensa.



Patikoimme samaa olematonta polkua takaisin kuin olimme mennessä menneet.
Erään kaltion reunalla Ahti pysähtyi ja sanoi, että tässä on ollut karhulla
jääkaappi. No olihan siinä erilaisia jälkiä. Minä tietysti säikähdin niin,
että hyvä ettei housun takamus sisäpuolelta ruskistunut. Olen sitä
ikäluokkaa, jolle oli kansakoulussa opetettu, että karhuja ja susia on
nykyisin lähinnä eläintarhoissa. Ja siellä ne olisivat minun puolestani
saaneet myöhemminkin pysyä.



Saapastelimme ja lenkkaroimme ripeästi pyörille, joskaan mahdollinen karhu
ei tainnut vauhtiamme lisätä millään tavoin.  Palasimme Hettaan, missä
heitimme hyvästit toisillemme. Kuulin jälkeen päin, että Ahti oli mennyt
myöhemmin yksin pesälle, mutta merikotkan jälkeläistä sieltä ei jostain
syystä löytynyt.



Timo Jii
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20221122/c1ea94d6/attachment-0001.html 
-------------- next part --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: Oikotien lintumiehet.docx
Type: application/vnd.openxmlformats-officedocument.wordprocessingml.document
Size: 17236 bytes
Desc: not available
Url : http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20221122/c1ea94d6/attachment-0001.bin