[Lly] Ei pöllömpi kohtaaminen Pulmankijärventiellä - Stooreja vuosien varrelta, 3.

[Timo Leppänen]

Ei pöllömpi kohtaaminen Pulmankijärventiellä



Kesä oli juuri niin kesäinen kuin olla voi. Välillä satoi, välillä paistoi,
ja toisinaan oli muunlaista ilmaa. Juhannuspäivänä patikoin kovassa
myrskyssä Pielpajärven erämaakirkossa. Laivalla kirkkoon tulossa olleet
olivat joutuneet palaamaan takaisin kirkonkylälle, kun rantautuminen olisi
ollut toivotonta. Lähes kolmenkymmenen asteen sää oli vaihtumassa hetkessä
takatalveksi. Seuraavana päivänä ajelin Camryllani toteamassa omin silmin,
että Petsikolla oli aivan oikeasti neljäkymmentä senttiä lunta. Voi pesiviä
pikkulinturaukkasia! Sen helpompaa ei tosin ollut isoillakaan linnuilla. Ja
eihän minun tarvinnut kuin vilkaista Konesjärven rannalta Otsamolle, kun
näin tuon tutuksi tulleen huipun olevan lumen peitossa.



Tuona 1990-luvun alkuvuoden kesän majailin erään kullankaivajan
omakotitalon yläkerrassa. Olin tavallaan talonvahtina, kun isäntä itse oli
vuolemassa kultaa Lemmenjoen maaperästä. Omaan toimenkuvaani kuului
työvoimatoimiston tilastojentäytteenä oleminen. Seurasin jonkin verran
lintuja, mutta niistä ei tullut täytettä sen enempää minun kuin
työvoimatoimiston papereihin.



Lumimyräkästä oli kulunut muutama viikko, kun köröttelimme Matin kanssa
kohti pohjoista. Petsikon tienoilla esittelin Matille, miten paljon lunta
oli missäkin ollut. Maastossa oli kovin hiljaista. Pikkulinnun laulua ei
kuulunut kuin nimeksi. Jatkoimme matkaa nauttien kauniista maisemista.
Ennen Norjaan siirtymistä halusin näyttää Matille Pulmankijärven, missä
olin käynyt ensimmäisen kerran vuonna 1976. Silloin ammoisina aikoina kävin
Veksin kanssa patikoimassa Sevettijärven suunnalla. Meillä oli virvelit
matkassa. Tammukkaa tuli ihan mukavasti mitättömän pienen näköisistä
puroistakin. Monet pohjoisen pikkutiet ovat aikojen kuluessa muotoutuneet
hiekkakentille. Kerroin Matille, miten olimme Pulmankijärven eteläpäässä
Veksin kanssa upottaneet Ladani lentohiekkaan. Kyllä oli melkoinen homma
saada idän ihme kovemmalle pinnalle. Löysimme jostain laudan pätkiä sen
verran, että paluumatka pääsi lopulta jatkumaan.



Tietä oli myöhemmin kunnosteltu sen verran, että käyntimme tienpäässä
onnistui vaivattomasti. Päätimme palkita itseämme onnistuneesta
erämaakeikasta pysähtymällä Isonkivenvaaralla evästauolle. Oli joko ilta,
iltayö tai yö. Sillä ei ollut merkitystä, olivathan kesäyöt vielä valoisia.
Yhtäkkiä huomasimme jotain valkoista kivellä jonkin matkan päässä. Ei, ei
se ollut muovikassi. Olen kuullut, että puiden oksilla roikkuneita
muovikassejakin on luultu linnuiksi. Tämä kohde nimittäin liikutti päätään.
Tunturipöllö! Se on tunturipöllö! Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin nähnyt
tunturipöllöä. Kaikki muut pöllölajit sen sijaan olivat meille tuttuja.



Otin esille videokameran. Se oli niitä isokokoisia kameroita isolla
kasetilla varustettuna. Kuvan laatu oli sitä ja tätä, vaikka olisi ollut
jalusta käytössä. Kuvasin pöllöä nuoruuden tai sanoisinko alkaneen
keski-iän innolla. No, mutta mitäs siellä nyt tapahtuu? Jostain ilmaantui
kettu kuin tyhjästä. Tunturipöllö lähti liihottelemaan vaaranlaen yllä ja
kettu painella jolkotteli perässä. Tietäähän sen, miten siinä kävi.
Pöllöllä on siivet, ketulla ei. Kaksikko häipyi vähitellen näköpiiristä. Me
päätimme palkita itsemme kunnon mokkakahvilla. Pinnakaffeita ei siihen
aikaan vielä tunnettu.



Timo Jii
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20221123/f05928c9/attachment-0001.html 
-------------- next part --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: Ei p?ll?mpi kohtaaminen Pulmankij?rventiell?.docx
Type: application/vnd.openxmlformats-officedocument.wordprocessingml.document
Size: 15043 bytes
Desc: not available
Url : http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20221123/f05928c9/attachment-0001.bin