[Lly] Kohtaamisia matkan varrella

[Timo Leppänen]

Kohtaamisia matkan varrella



Pelkääjän paikalla



Istun Rellussa pelkääjän paikalla. Pelkääjän paikka on tällä ajelulla
tismalleen oikeaan osunut luonnehdinta. Takapenkillä helteessä
huohottavalta Pikiltä on hampaidenputsaus unohtunut, ties kuinka pitkältä
ajalta. Piki on Penan koiravanhus. Ja Pena on kuskina. Kävimme
Kangasjärvellä tarkistamassa kalasääsken pesää. Ystävällinen talonväki
meitä jo etukäteen valisti, että pesä vaikuttaa tänä kesänä tyhjältä. No,
varma on aina varmaa. Teimme pesälle hukkareissun. Pitäisi joskus uskoa,
mitä sanotaan. Menomatkalla tarkistimme yhden viilarin pöntön, joka oli
joskus viety synkkään kuusikkoon. Pönttö oli edelleen samassa kuusessa,
mutta juuri muita puita hakkuuaukealla ei enää näkynyt. Paluumatka ajoittuu
pahimpaan auringonlaskun aikaan. Rellun tuulilasi muistuttaa enemmän
nokisen takkaluukun lasia kuin auton tuulilasia. Pena painaa
pyyhkimienpesijän nappulaa. Turha vaiva. Vesi on varmaan loppunut jo aikoja
sitten. Pena hiljentää vauhdin sen verran hiljaiseksi, että pystyy ajamaan
pahimmissa häikäisypaikoissa pää sivuikkunasta pihalla. Rallia se on
tämäkin. Ajelemme Päijälän pikataipaleen maisemissa. Ja selviämme lopulta
ehjänä perille. Pikikin on onnellinen, kun saa raikasta vettä.



Yökukkujat yölaulajareissulla



Kesä on kauneimmillaan. Ilta hämärtyy pikkuhiljaa, kuten se Porin
korkeudella tekee. On vuosituhannen alkupuoli. Ajelen Hanskin kanssa
Preiviikiin, missä hänen mökkinsä sijaitsee. Suuntana ei juuri nyt ole
mökki, vaan merenranta. Kävelemme autolta rantaa kohden. Tuntuu siltä, että
yölaulajien luritukset räjähtävät käsiin. Minulle, tundralla asujalle,
konsertti kuulostaa lähinnä kakofonialta. Hanskille sen sijaan kaikki on
selvää pässinlihaa. Hän selittää, mikä lintu laulaa missäkin, ja montako
mitäkin lajia on äänessä. Siirrymme seuraavaksi jalkamiehen roolista auton
istuimille. Nappaamme jostain viiriäisen minulle lisävuodariksi. Ajelemme
seuraavaksi Kokemäenjoen pohjoispuolelle, Toukariin. Nyt on jo lähes
pimeätä. Pusikosta kuuluu melskettä kuin Kollaalta. Satakielet papattavat
konekiväärien tavoin. Tunnelma pöpelikössä on aavemainen. Hanski sanoo
välillä, että otatko kiinni kädestä, kun reitti on hieman oudompi. Hanski
on nimittäin täysin sokea. Hänelle pimeys on pimeyttä myös päivällä. Hanski
on aktiivinen lintubongari ja tietokirjailija. Kuuden ällän ylioppilas,
jolla taisi olla tokarissa keskiarvona kymppi. Hän opiskeli papiksi, mutta
joutui luopumaan urasta nuorena, kun näkö hävisi lopulta kokonaan.
Vuorokausi on vaihtunut. Vien Hanskin kotiinsa ja jatkan yöksi hänen
mökillensä. Yöllinen linturetki huippuoppaan kanssa on ollut niin mahtava,
että tiedän muistavani tämän vielä vuosikymmenien kuluttua.



Lintumiehen puhallus



Maamme aktiivibongareille Utsjoen kierros on käsite. Jokainen tietää
Utsjoen kierroksen, joten turha sitä on selitellä. Ajaa köröttelemme
Ivalosta Inarin kirkonkylän suuntaan. Minä ajan ja Juhani istuu
asiantuntijan paikalla. Ukonjärven kohdalla ihmettelen hetken, että mikä
ihmeen valo takana vilkkuu. Havahdun siihen, että poliisiauto ajaa rinnalle
ja sinilakki näyttää, että minun pitäisi ajaa edessä näkyvälle
pysäköintialueelle. Ja ei kun puhaltamaan. Poliisi sanoo, että nollaa
näyttää. Vastaan, että niin kai sen pitääkin, kun en ole vuosikymmeniin
alkoholia nauttinut. Sinilakkinen ei jaa kommentistani tipattoman tammikuun
tai raittiin helmikuun palkintoa, vaan sanoo topakasti, että autoni liikkui
tiellä hallitsemattoman tuntuisesti. Näytin hänelle autosta kiikareita ja
kaukoputkia ja selvitin, että meillä lintuharrastajilla on tapana
rannikoilla katsella järveltä lintuja. Poliisi toteaa siihen naama edelleen
peruslukemilla, että saatte jatkaa matkaa ilman seuraamuksia, mutta kun
seuraavan kerran katselette niitä lintuja, niin pysäyttäkää ensin auto
tiensivuun, ja katselkaa niitä lintuja vasta sitten. Selvä, yritetään
muistaa. Poliisien lähdettyä Juhani sanoo, että taisivat olla lentäviä, kun
olivat oudon näköisiä. Jatkamme keskeytynyttä matkaa ja katselemme samalla,
josko Ukonjärvellä näkyisi lintuja.



Kalastajan Majatalo



Istahdan lyhyenpuoleisen lintukäppäilyn jälkeen aamiaispöytään. Kalastajan
Majatalo on sopivalla kohdalla Hetasta Kautokeinon kautta Utsjoen ja Inarin
suuntaan kuljettaessa. Kokoan aamupöperöt, leivänkannikat ja muut herkut
tarjottimelle ja istahdan nurkkapöytään suunnittelemaan päivän ohjelmaa. Se
muodostuu lintujen havainnoinnista, lintuseurannasta ja lintubongauksesta.
Heitettyäni pari kolme lusikallista puuroa helttaani huomaan pari pöytää
kauempana mieskolmikon. En kuule keskustelun ääniä tai sitten he syövät
ääneti. Toki minun vasemman korvan kuulovikanikin voi vaikuttaa asiaan.
Mutta melko pian minulle selviää, että miehet eivät voi olla muuta kuin
lintuharrastajia. Lintuharrastajat tunnistaa siitä, että he tarkkailevat
ympäristöä tarkasti kaiken aikaa. Katse ei harhaile siellä täällä. Tarkkana
ja pihinä miehenä syön aamiaista sen verran tukevasti, että siinä samalla
tulee nautittua myös päivällinen. Lopulta vääntäydyn ylös pöydästä ja
lähden varmistamaan, olenko tehnyt oikean haviksen. Kävelen kolmikon pöydän
luokse, mutta ennen kuin ehdin esittäytymään, yksi heistä sanoo, että
katopas, Timo Jii on lähtenyt linturetkelle. Samassa hoksaan, että puhuja
on Jaska, jonka olin joskus tavannut Päijänteen länsipuolen S-kaupan
parkkipaikalla. Kahta muuta en tunnista, mutta tiedän, että olen nähnyt
heidät joskus Tomun lintubongarigallerian kuvissa. Christer ja Istvan,
olisihan minun pitänyt arvata. Vaihdamme tärkeimmät kuulumiset. Mitä
lintuja he ja minä olemme nähneet? Mitä lintuja he ja minä emme ole
nähneet? Ja mitä lintuja heidän ja minun pitäisi nähdä? Olen yllättynyt, ja
en ole yllättynyt. Olen vuosikymmenien varrella todennut, että jostain
kumman syystä kaikki aktiiviset lintuharrastajat tietävät toisensa. Minä en
ehdi sanomaan etelärannikon lintutorneilla Enontekiö sanaa loppuun asti,
kun jo ensimmäinen hoksaa tavanneensa Timo Jiin. On tämä kummallinen
harrastus, tämä lintubongaus.



Leppäsen näköinen pyöräilijä



Olen parkkeerannut polkupyöräni oikeaoppisesti kylätien laitaan Kuhmoisten
vesitornin kupeella. Pöpeliköstä kuuluu erinäisiä lintujen pulinoita, mutta
kaikki syylliset eivät suostu näyttäytymään. Samassa nokialainen pärähtää
pirisemään. En tunnista soittajaa numeron perusteella ja vastaan
kaupustelijoiden pelossa jotain epämääräistä. Soittaja sanoo muitta
mutkitta, että kun hän oli tunti sitten käymässä postilaatikolla, siitä
polki ohitse Leppäsen näköinen mies. Olikohan kyseessä Leppänen? Vastaan,
että riippuu siitä, missä päin tämä Leppäsen näköinen mies on nähty.
Soittaja sanoo paikan, joka on pieni kylä Tampereentien varrella, ennen
Vehkajärveä, joka nykyisin kuuluu Kangasalaan, kuten koko Kuhmalahti.
Myönnän syyllistyneeni kyseiseen alueloukkaukseen, mutta koska en edes
miettinyt tapaavani pyörälenkillä tuttuja, en osannut kiinnittää huomiota
muihin kulkijoihin. Kylläpä oli Heikiltä hyvä tunnistus! Aiemmin olimme
tavanneet vain Kilpisjärvellä ja Pallasjärvellä. Sovimme siinä samalla,
että teen vierailun hänen mökilleen seuraavana päivänä. Saamme kerrankin
turista tarpeeksi myyristä, punkeista, luovutetusta Karjalasta ja
kamarimusiikista! Kyllä matkailu ja pyöräily avartavat!



Timo Jii
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/lly/attachments/20221129/e4ecc6d3/attachment.html