<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.0 Transitional//EN">
<HTML><HEAD>
<META content="text/html; charset=iso-8859-1" http-equiv=Content-Type>
<META name=GENERATOR content="MSHTML 8.00.6001.19154">
<STYLE></STYLE>
</HEAD>
<BODY bgColor=#ffffff>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Hei verkkolaiset</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Harmi etten saanut keskustelua
jatkumaan. Kommentteja ja mielipiteitä tuli verkon kautta tasan
0-kappaletta. Ei tullut myöskään yhtään vastausta pikku kysymyksiin, joita
esitin kirjoituksessani. Enpä minä sitä kyllä odottanutkaan, ne
olivatkin mukana lähinnä retorisina kysymyksinä. Keskustelua ja pohdintaa olisi
kyllä voinut jatkaa heti tuoreeltaan. En tyhjentänyt viime
kerralla koko pajazzoa. </FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Mukava oli huomata, että ainakin jotkut olivat
kirjoituksen lukeneet, koska sain suoraa palautetta sähköpostiini.
Vedin palautteesta sen johtopäätoksen, että LLY-verkossa on kuitenkin
mukana useita henkilöitä, jotka kykenevät vakavan lintuharrastuksensa
ohessa tuntemaan aitoa myötätuntoa eläviä luontokappaleita kohtaan.
</FONT><FONT size=2 face=Arial>Palautteet olisi voitu aivan hyvin lähettää
verkonkin kautta, näin niistä olisi päässyt osalliseksi useampi
lukija. Toisaalta, verkkoa jo pitempään seuranneena, ymmärrän hyvin miksi
itse kukin näin halusi menetellä. Kiitos heille!</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Ehkäpä tässä olisi paikallaan pohtia hetki verkon
kautta tapahtuvaa viestintää. </FONT><FONT size=2 face=Arial>Olen ollut verkossa
jäsenenä jo useamman vuoden ajan. Muutaman kerran olen tänne kirjoittanut
ja pari kertaa olen jopa kysynyt muiden mielipidettä itseäni askarruttaviin
kysymyksiin, jotka tietekin koskivat lintuja. Toivoin silloin, että vastaukset
lähetettäisiin verkon kautta. Vastauksia tuli vain pari ja nekin suoraan
sähköpostiini. Sain sellaisen vaikutelman, että verkon
lukijat välttävät tuomasta julki mielipiteitään ja
ajatuksiaan. Voisikohan se johtua siitä, miten keskustelua käydään?
Vilkkaimmin olen huomannut keskustelun vellovan silloin, kun asioista
ollaan oltu jyrkästi eri mieltä tai tilanne on kehittyessään johtanut
vastakkainasetteluun. Keskustelu ei ole rajoittunut pelkästään
asiakysymysten käsittelyyn. Se on lipsahtanut monesti epäasialliselle
linjalle. Minkälaista epäasiallinen kirjoittelu sitten on? Tuntuu
tarpeettomalta kirjoittaa tätä litaniaa, teen sen kuitenkin, koska näihin ollaan
joka vuosi törmätty. Epäasiallinen kirjoittelu voi olla esimerkiksi toisen
henkilön, hänen edustamansa ryhmän tai arvomaailman suoranaista haukkumista,
vähättelyä, naurunalaiseksi tekemistä, piikittelyä, ilkeämielistä
vihjailua, tahallista ärsyttämistä tai muuten vain karkeaa ja
alatyylistä kielenkäyttöä. Ei haluta tai osata kuunnella mitä toinen sanoo.
Keskitytään vain oman asian ympärille. Usein tällaista ei ole onneksi esiinny,
mutta eipähän keskustelukaan ole verkossa kovin runsasta ollut. Jokainen
epäonninen kerta on minusta turha ja myös vältettävissä. Kaikkia verkkolaisiahan
tämä ei onneksi koske, koska suurin osa on tyytynyt olemaan lukijan roolissa,
mitä en yhtään ihmettele.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Itse aion jatkaa keskustelua lintuharrastuksen ja
auttamisen etiikasta. Ajattelin, että voisin yksinpohdiskelun sijasta kirjoittaa
muutaman kertomuksen tilanteista, joissa olen ajattelemattomuudelta
vaikuttavassa hurmostilassa päätynyt auttamaan niitä pienimpiä, joilla on
vähiten puolustajia ja tukijoita. Näissä tilanteissa olen joskus altistanut
itseni ympäristön sosiaaliselle paineelle ja jopa vaaroille. Ajattelin,
että tapahtumat saattaisivat kiinnostaa ainakin osaa lukijoista. Ehkä niillä
voisi olla pienen pieni esimerkinomainen vaikutus ratkaisuihin, joita eteen
tulevissa tilanteissa joutuu tekemään. Mitään sankaritarinoita ei ole
luvassa. Enemmänkin nämä ovat pieniä tapauksia, joista olen muutaman
läheisen ihmisen ja satunnaisen ohikulkijan kanssa kanssa saanut hyvän mielen.
Ja saattaa olla, että näillä tapauksilla on ollut myös pieni voimaannuttava
vaikutus. Sitä kautta ne ovat voineet auttaa meitä monin tavoin vajavaisia maan
matosia jokapäiväisen elämämme karikoissa. Elämä ei ole helppoa eikä siitä
kukaan selviä hengissä, ei sinisorsa eikä ihminen. Tämä on hyvä pitää
mielessä.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial><STRONG>Tässä ensimmäinen pieni kertomus,
Sinisorsanaaraasta.</STRONG></FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Vietimme 22 vuotta sitten kesää vaimoni vanhempien
mökillä Länsi-Uudellamaalla. Mökki oli viehättävässä vanhanaikaisessa
maalaismaisemassa, keskikokoisen järven rannalla. Siihen kuului rantaan
laskeutuvan niityn keskellä oleva punainen tupa ja lähellä oleva pieni
saari, jossa sijaitsi sauna. Naapureina oli muutamia mökkejä
ja maalaistalo. Lahdelmassa, jossa mökki sijaitsi, pesi sinisorsanaaras.
Sorsaemo pienine poikasineen (sallittaneen ilmaus tässä ihan ilman
inhimillistämistä, tiukan linjan pojille --> sinisorsa 1np,8pull)
kierteli rantoja ruokaa etsimässä. Parin sadan metrin päässä olevan naapurimökin
lapset syöttivät poikueelle leivänmurusia laiturilta. Sorsaemo oli luottavainen
ja uskalsi viedä poikasensa lahdelmassa liikkuvien ihmisten
lähelle.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Eräänä päivänä vaimoni ihmetteli ettei ollut
nähnyt sorsapoikuetta koko päivänä. Pohdimme hetkisen ydessä, missä linnut
saattaisivat olla. Anoppi esitti ajatuksen, että poikue olisi voinut siirtyä
seuraavaan lahdelmaan. Itse suhtauduin vaihtoehtoon epäillen, koska poikue olisi
joutunut kiertämään kalliorantaisen niemen ja joutunut alttiiksi lokkien
ahdistelulle. Pian sorsat kuitenkin unohtuivat arkipäiväisten askareiden
viedessä huomion.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Seuraavana aamuna herätessäni mieleeni tunki
ajatus, että sorsapoikueella ei ole kaikki hyvin. Muistin,
että</FONT> <FONT size=2 face=Arial>reilun kilometrin päässä asusteli
maalaamattomassa vanhassa talossa mieshenkilö. Hänellä oli ollut tapana
viritellä haukikoukkuja ja kalaverkkoja, joita ei sitten kuitenkaan ehtinyt
kokea rittävän usein, tärkeimmän harrastuksensa vuoksi. Pyydyksistä saattoi
löytää joskus mätiä kaloja. Olin siitä hänelle hienovaraisesti muutaman
kerran edeltävinä kesinä jo muistuttanut, ilman tulosta. Anoppi oli
varoitellut minua, koska ei suhtautunut luottavaisesti kyseiseen
henkilöön.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Päähäni pälkähti ajatus, että jospa poikue olisi
jäänyt johonkin rannalla olevaan loukkoon. Appivanhempien mökin ja lähimmän
naapurimökin väliin jäi pöheikköinen ja erittäin
vaikeakulkuinen rantakaistale. Miehen venevalkama sijaitsi juuri tässä
pöheikössä. Ryhdyin tuumasta toimeen. Puin ihon suojaksi tuulipuvun ja
jalkojen suojaksi korkeavartiset saappaat, koska ranta-alueella ja sen
yläpuollella olevassa kivikkoisessa rinteessä asusteli paljon kyykäärmeitä.
Niitä näki siellä aina, jos vain kävi katselemassa. Työvälineeksi otin
vesuri, joka mahdollisti liikkumisen rantatiheikössä.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Reilun tunnin haravoinnin jälkeen löysin
rantapajukon keskeltä ruosteisen katiskan, jossa kyhjötti apaattinen
sorsaemo ja neljä poikasta. Kaksi poikasta oli</FONT><FONT size=2 face=Arial>
katiskan ulkopuolella. Yksi katiskassa olevista oli jo ehtinyt kuolla. Kaksi
puuttui kokonaan. Katiskan verkko oli hangannut emon nokan päälle valkoisena
hohtavan kuopan, emon yrittäessä päästä vapauteen. Poikue vaikutti
heikkokuntoiselta. Avasin katiskan luukun ja sain varoen ujutettua emon
ulkopuolelle. Poikaset seurasivat perässä. Vankeudesta pääsyä seurannut ilo
oli käsin kosketeltava ja korvin kuultava emon äännellessä ja kutsuessa jäljellä
olevia poikasiaan. Poikaset piipittivät ja menivät emonsa jalkoihin. Poikue
ei juurikaan pelännyt minua. Sitten emo suuntasi rantaa kohti poikaset
perässään. Vilkas ääntely jatkui rantakaislikossa, minun tukkiessa katiskan
suuaukkoa.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Ilta-auringossa saunasaaren kallolla istuessamme
huomasimme, että emo toi poikueensa rantaveteen. Annoimme poikueelle kuivanneita
leivän ja pullan muruja, joita olimme toiveikkaina varanneet tapahtumaa varten.
Seuraavana kesänä ällistyimme ja ilahduimme, kun sama nokkansa
vahingoittanut sorsaemo pesi taas lahdelmassa ja toi poikasensa saunasaaren
rantaan syömään. Tämä toistui seuraavana kesänä ja vielä uudellen seuraavana.
Sorsaemo oli aina yhtä luottavainen. Alkoi tuntua siltä kuin se
olisi ollut vanha tuttu. Tämän jälkeen sorsanaarasta ei enää näkynyt.
Lahdelmassa pesi uusi sorsanaaras, jonka nokka oli ehjä. Ehkä se oli joku vanhan
Sinisorsanaaraan poikasista.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Tämän jälkeen en ole enää sorsia syönyt tai jos
näin on päässyt kerran-pari käymään, niin en ole niitä enää aktiivisesti omaan
ruokapöytään hakenut.</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial></FONT> </DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Lintujen ja luonnon puolesta</FONT></DIV>
<DIV><FONT size=2 face=Arial>Yst.terv. Jukka</FONT></DIV></BODY></HTML>