[Pply] Liettuan retki: toinen retkipäivä, II/III (fwd)

[Janne Matias Aalto]

Liettuan toinen retkipäivä: 14.04.2001 Lauantai:

 Ensin vähän tietoja alueesta: Kroku Lanka on suurehko lahti Kuurin Meressä,
 jossa mielenkiintoista on lähinnä vain ruovikot ja peltoaukeat, ei niinkään 
 itse vesialue. Lahden vieressä on Ventesin niemi (=Ventes Ragas), joka toimii
 muuttoreitin johtolinjana sekä keväällä että syksyllä. Niemessä on Ventesin
 lintuasema. Kintai on kylä niemeen vievän tien varrella. Neringa ( =Kuurin kynnäs) 
 on luonnonmuovaama suuri dyynijono, joka rajaa Kuurin Meren Itämerestä.
 Neringasta tulee tarkempi kuvaus itse tekstissä.

 Läksimme lauantai aamuna aikaisin ennen auringonnousua ehtiäksemme
 paikoille vielä yön äänien aikaan. Yöllä oli satanut lähes 5 senttinen 
 lumikerros, mikä teki yön äänistä pelkkää haavetta , mutta
 ajoimme silti Rusnen majapaikasta kohti Kintain kala-altaita ja Kroku
 Lankan ruovikoita ja peltoja.
 
 Tiellä Kroku Lankaan näimme paljon kiuruja ja muutamia mustarastaita.
 Pysähdyimme pariin otteeseen peltoaukeille. Kapustarintoja oli
 paikalla noin neljäkymmentä. Hyyppiä jonkinverran, taivaanvuohia
 kymmenkunta kahlaamassa mahaansaakka ulottuvassa sohjossa.
 Metsäviklo ja tylli löytyi myös tältä peltoaukealta. Jatkoimme
 Kroku Lankan kalasatamaan. Sillalta näkyi meriharakka kaivelemassa
 evästään. Linnut olivat nyt pienen lumen takia kesyjä ja keskittyivät
 ravinnonhankintaan ja lämpimänä pysymiseen. Mm. parin sadan 
 tundraparvi oli melko kesy aivan tienlaidassa.

 Jatkoimme Siluteen johtavalle tielle kääntyen risteyksestä Kintain
 kala-altaita kohti. Syksyllähän täällä oli kalankorjaus/vedenlasku 
 meneillään, joten odotukset olivat korkealla. Näkymät sillalta olivat
 ihan komeat, satakunta anasta oli lähimmillä altailla. Seassa myös
 värivammainen heinäsorsakoiras (semmoinen koskikara-look). Kahlaajia 
 oli yllättävän vähän, muutama suokukko, metsäviklo, hyyppiä, yksinäinen 
 tundrahanhi ja muutama joutsen. Yritimme päästä pohjoispuolen toiminnassa 
 oleville altaille, mutta ovella oli puomit ja kieltotaulut. Paikalla oli 
 työntekijöitä ja onkimiehiä, joten emme rohjenneet rynniä sisuksiin. 
 Pyörähdimme takas ja teimme lenkin autolla vanhoille altaille.
 Siellä olikin pari allasta tyhjennetty, mutta hyvännäköisen lietteen 
 kimpussa oli vain ridareita, västäräkkejä, kottaraisia ja hyyppiä. 
 Kiersimme kuitenkin kaikki vanhat altaat. Penkereet oli liukkaita, 
 kun saven päällä oli hieman lumiloskaa.
 Muutamia harvoja ardeoita lehahteli erinäisten altaiden rannoista.
 Yritimme vielä revanssia pohjoisen puolen altaille, mutta luovutimme
 jälleen ja päätimme siirtyä välillä Ventesin niemeen. Emme menneet
 oikotietä vaan Kintain kylän kautta. Heti kylän jälkeen tien poskessa
 oli pikkutikka oksaa naputtelemassa, paikalla oli paljon peippoja,
 ilmeisesti muutolta tippuneita. Myös 5 punatulkkua. Samoin varpushaukka
 kirjattiin reissupinnoihin matkalla niemeen. Lintuaseman pihalta löytyi
 pari tilheä, jotka näytti ensin olevan fellassa, mutta pyrähtivät
 kuitenkin lentoon. Fellan ulottuvuudet oli ihan vaikuttavat. Itse
 asiassa pihapiirissä oli niitä kolme kappaletta. Ja lähipiirissä
 sekä rannassa "pienempiä" lisää. Vain muutamia verkkoja oli
 pyynnissä. Tuuli alkoi pikkuhiljaa tyyntyä.
 Lintuaseman nuorempi rengastaja oli kierroksillaan, verkoissa oli
 hippiäisiä ja viherpeippoja. Hän kertoi viikon summista, jotka olivat 
 suomalaisittain vakuuttavia. Hippiäisiä oli ollut satoja, joukossaan 
 kahdeksan tulipäähippiäistäkin. Päästelimme lintuja verkoista jutustelun
 lomassa. Viherpeippo toivotti meille hyvää päivää puraisemalla Hannan 
 sormeen irroituksen jälkeen. Merellä muutto oli pysähdyksissä. Lähipoukamassa 
 oli vain muutama kymmen nokikanaa ja vesiäisiä. Merellä liikkui 
 harvakseltaan silkkiuikkuja ja koskeloita. 
 Rantalepikoissa oli punarintoja, peukaloisia ja tiaisia. Pihan läheisyydessä 
 olevassa lampareessa uiskenteli liejukana.
 Pienessä pihalätäkössä ruokaili vielä parempi pinna  -  luotokirvinen.
 
 Jatkoimme matkaamme, koska aikataulu alkoi painaa ja iltapäiväksi olimme
 suunnitelleet siirtymistä lahden poukaman toiselle puoleelle, Neringaan. 
 Koukkasimme matkalla vielä Kintain uusille altaille. Matkalla näimme 
 pari peltopyytä korjaamon takapihalla, jonne olimme eksyneet jonkun älypään 
 aloitteesta. Menimme loppujen lopuksi kävellen perimmäisille altaille, 
 jossa vilahti keltavästäräkki. Suokukkoja oli pari kappaletta. 
 Vesiäisiä ja lokkeja myös. 
 
 Otimme menovettä Kintain huoltoasemalta ja samalla teimme
 kirjakauppa-ostoksia. Täällä oli myynnissä mm. alueen Lintuatlas. 
 Tämä on jokaisen alueella retkeilevän MUST. Hanna teki myös karttaostoksia.
 Ja saipa hän vielä kaupan päälle luonnonpuistoja esittelevän kirjasen, jonka
 myyjä juoksutti meille pihalle, ollessamme jo poistumassa. Sitten nokka
 kohti Klaipedaa ja Neringan lauttaa.
 
 Matkalla Kalipedaan (eli pohjoiseen) kannattaa tsekata moottoritien laidan
 suuret peltoaukeat: tuulihaukkoja, hiirihaukkoja, kyyhkyjä. Klaipedan 
 kaupungissa on kaksi satamapaikkaa Neringan lautoille. Pohjoisin niistä on 
 Dane -joen sillan juuressa taksiaseman yhteydessä. Sen tunnistaa Neringa 
 (tai Nida) kyltistään. Me käytimme seuraavaa satamaa eteläänpäin, 
 sekin tuntuu olevan käytössä ympärivuoden. En nyt muista miten myöhään 
 /aikaisin vuorokautta se liikennöi. Me ajoimme yli klo 15.30 lautalla.
 Lauttoja menee noin puolen tunnin välein. Matkaa on juuri sen verran
 että lauttaa siinä tarvitaan jottei kengät kastu, ei juuri enemmän.
 Ylitys maksoi meiltä kolmelta + autolta 15 lit. (=30 FIM) eestaas.
 Jos ylityksen jälkeen jatkaa matkaa muutaman kilometrin pitkin niemeä, niin 
 edessä on tietulli, jonka lähipiirissä kannattaa noudattaa nopeusrajoituksia, 
 vaikka sinne kiirehdittäessä niitä ei todellakaan noudateta. 
 Turistin kannattaa laskea kiireisimmät ohi, jotta voi tehdä hätärin, 
 jos joku rari ilmestyy sektoriin.
 
 Neringa on hallinnollisen alueen nimi. Alueella on mm. seur. kylät:
 Smiltyne, Juodkrante ja Nida. Maantieteellisesti alue tunnetaan 
 Kuurin kynnäs nimellä, (Curonian Spit, Kurishe Nehrung). 
 Se on erittäin suuri, pitkä ja kapea hiekkadyynistä muodostunut niemi. 
 Se on kiinni mantereessa vain toisesta päästään. Kiinnityskohta on
 Venäjän maaperällä Kaliningradin (Köningsberg) kaupungissa. Kokonaispituus 
 on ehkä noin 100 km, josta pohjoispuoli on Liettualla. Leveys 1-4 km. 
 Kynnäs on saanut alkunsa aaltovallista, joka on erkaantunut rannasta ja lähtenyt 
 tuulen mukana liikkumaan. Noin sata vuotta sitten eräs yksityishenkilö päätti 
 pelastaa dyynin (tai  ehkä läheisen kaupungin hiekkaan peittymiseltä) ja saada 
 liikkeen loppumaan. Hän istutti dyyneille havupuita, jotka sitoivat aluskasvillisuuden 
 kanssa hiekan paikoilleen. Dyynistä tuli ns. death dune, kuollut dyyni,
 joka ei enää liiku mihinkään. Vuonna 1991 alueelle perustettiin kansallispuisto.
 Kynnäksen ja mantereen rajaaman alueen sisään jää Kuurin meri, jonka 
 syvyys on vain muutama metri, koska hiekkaa lentää koko ajan sinne.  Kynnäksen 
 meren puolella aukeaa Itämeri.  Kynnäksen mantereen puolella on Kuurin meri.
 Nemunas -joki laskee Rusnen deltan kautta tähän parikymmentä kilometriä
 leveään mereen. Nemunas -joki saa alkunsa manner Valko-Venajältä. 
 Joki virtaa koko Liettuan halki.
 
 Alueella pitää ajaa merkittyjä latuja. Varsinkin ajettaessa dyynialueella,
 asfaltilta ei saa poistua, siitä voi saada tiketin. Ja maan tavan mukaan se maksetaan 
 siinä paikalla heti (ellei sitten heittäydy Runebergiksi ja keksi hyvää selitystä).
 Parkkipaikkoja on parin kilometrin välein, niitä kannattanee käyttää.
 Koska lähellä on Venäjä, niin tietullissa pitää/kannattaa antaa tarkistaa 
 (=rekisteröidä) kanootit ja surffilaudat, samalla saat säännöt niiden käytöstä.
 
 Ajoimme suht.koht suoraan ensimmäiseen suurempaan kylään, Juodkranteen. 
 Kadun varrella on hotelleja ja ravintopaikkoja. Vesipuistoa ja vahvempaa 
 Rantabulevardin  laituria rakennettiin... hömppää ! Ajoimme Juodkranten ohi heti 
 oikella olevaan merimetso ja ardea koloniaan, jossa on parkkipaikka ja
 opastus.  Paikalla on myös iso katselulava ja uskokaa tai älkää koloniassa 
 pesii 1000 paria phaloja ja 500 paria ardeoita !  Putkella tai kiikarilla pääsee
 hyvin kontaktiin kolonian kanssa. Se on mahtava näky. Ja äänimaailma
 on kummitusmainen, kun merimetsot korahtelevat harvakseltaan siellä
 täällä. Pääosaa näyttelee kuitenkin aavemaisen äänettömästi lentelevät
 suuret mustat linnut. Hautovat yksilöt mahtuvat juuri ja juuri
 risupesiinsä. Saapuessamme paikalle iltapäivästä, lumi kuorrutti vielä 
 oksien yläpintaa ja pesien reunoja mustavalkoisesti.
 Siksipä maisema oli kuin suoraan japanilaisesta öljymaalauksesta.
 Bonuksena meille annettiin myös muita mustiksia: palokärjen luikautus
 ja lentäminen lähipuuhun sopivat hyvin tunnelmaan. Katsellessamme
 alaoksilla olevia ardeoita, putken näkökentän täytti joku karvainen.
 No mikäs se siinä.... villisikaperhe ilmestyi iltapäivä-aterialle tonkimaan 
 vastarinteen humusta. Tämä kyllä kannatti kokea !
 
 Siirryimme tyytyväisinä tekemään yöpymissuunnitelmia Juodkranten 
 keskustaan. Pysähdyimme vielä tsekkaamaan keskustan kolmea joutsen-
 lajia lähietäisyydeltä. Siinä staijaillessamme seuraamme tuli paikallinen 
 orni kiikarit esillä. Hetken jutellessamme tuli ilmi, että hän oli paikallisen 
 lintuaseman hoitaja, joka harrasti mm. sataman lokkien renkaitten lukua 
 putkella. Hän sanoi saaneen myös suomalaisia kontrolleja  - aika paljon.
 Kävimme tutustumassa lintuasemaan ja päätimme takertua hänen 
 tarjoukseensa saada yöpyä lintuasemalla.
 Tosin mukavuudet eivät olleet parhaassa kunnossa, vesi oli poikki
 kun joku putki oli haljennut. Kuitenkin juttumahdollisuus paikallisen
 ornin kanssa tulisi kyllä korvaamaan kaikki puutteet mukavuuksissa.
 
 Sovimme juttutuokion myöhään illaksi, sillä nyt halusimme vielä tehdä
 lyhyen retken ennen ruokailua. Ajoimme eteläänpäin, mutta lumisade
 iski juuri niskaamme. Kävimme vain autolla tsekkaamassa korkeimman
 dyynin katselupaikan (n. 49 m) , joka oli 31. kilometritolpasta seuraava
 P-paikka. Saimme vihjeen nummikirvispaikasta täällä. Palatessamme 
 tiellä oli jälleen peuroja ja kohta myös villisikoja tien laidassa. 
 Yritimme saada niitä kiinni. Yritimme houkutella niitä jopa omenoilla, 
 mutta turhaan. Myöhemmin saimme kuulla että ne olivat viimekesänä 
 oppineet pysäyttämään turistien autoja ja kerjäämään herkkuja. 
 Ja jokainenhan tietää, kuinka perso sika on herkkujen perään. Yksi karju 
 oli puraissut lintuasemanhoitajan tytärtä, kun hänellä ei ollut antaa 
 herkkupaloja riitävän nopeaan tahtiin.
 
 Kävimme vielä syömässä paikallisessa kuppilassa, muistaakseni 
 se oli nimeltään Rysä (på finska siis, tms. kalapyydys). Söimme tosi
 herkullisen pihvitaskun, jonka täytteenä oli erittäin hyvin
 maustettua muhennosta tai munakasta. Tietysti halpaa. Mutta
 on siellä kuulemma kalleitakin paikkoja.... Flora ainakin näytti
 kalliilta. Sitten kämpille.
 
 Saimme huoneen ja lisähuopia. Lämmitin oli jo kuumana kun saavuimme.
 Loppuilta, aina yhteen saakka, menikin sitten jutellessa asemanhoitajan
 kanssa. Hän kertoi olevan vaikeata saada päteviä rengastajia ja
 toivokin, että ilmoittaisimme suomalaisille rengastajille asiasta...
 ja ilmoitus siitä on pian tulossa Lintuverkkoonkin...

 Muita hyviä yöpymispaikkoja täällä on Nidan kylän Rasyte -hotelli.
 
 Matti Lötjönen
 -------------- osa II loppu ----------------