[Pply] Lintuharrastuksen lieveilmiöistä

[Ari Rajasärkkä]

Hei!

Siitä tulee ensi kesänä kuluneeksi 12 vuotta, kun muutin Helsingistä 
Ouluun. 17 Helsingissä viettämäni vuoden aikan lintuharrastukseni oli 
vähitellen hiipumassa monestakin syystä. Eikä kaikkien väihäisimpänä syynä 
ollut silloinen helsinkiläinen lintuharrastuskultuuri, johon ujo 
savolaispoika ei oikein koskaan sopeutunut. Taisin noiden 17 vuoden aikana 
peräti kerran tai korkeintaan kahdesti käydä sikäläisen lintutieteellisen 
yhdistyksen Tringan kokouksessa. Harkitsin 1990-luvun alussa vakavasti 
pikkupoikana aloittamani harrastuksen lopettamista, koska se ei enää 
tuntunut kivalta.

Kesä 1992 muutti kaiken, kun kesäkuun lopussa minusta tuli oululainen. 
Täällä lintujen katselu tuntui pitkästä aikaa kivalta. Aivan kuin iloiset 
poikavuoteni olisivat palanneet! Löysin uusia mukavia lintupaikkoja, joissa 
oli kiva retkeillä eikä liian suuri ornitologitiheyskään ollut riesana, 
kuten pääkaupunkiseudulla enimmäkseen oli. Täällä pääsi kokemaan oman 
löytämisen riemua pitkästä, pitkästä aikaa. Pohjoispohjalaisia pidetään 
yleisesti (ainakin Helsingistä käsin) kummallisina, sulkeutuneina ja 
vaikeastilähestyttävinä ihmisinä. Ainakaan oululaisissa lintuharrastajissa 
en tuota piirrettä havainnut. Päinvastoin, täkäläiset ornitologit tuntuivat 
kovin mukavilta ihmisiltä ja heidän kanssaan oli hauskaa jutella linnuista 
ja muistakin asioista. Jopa minua, vasta Helsingistä muuttanutta vierasta 
henkilöä kohdeltiin ystävällisesti. Lintuharrastajaporukkaan oli vaivatonta 
liittyä mukaan. Se oli kivaa!

1990-luvun oululaiset lintuharrastajat olivat monenkirjavaa joukkoa. 
Jokaisella oli ja on yhä edelleen omat eriskummalliset tapansa ja 
käsityksensä, mutta kenenkään luonteenpiirteisiin ei kuulunut toisten 
lintuharrastajien eikä heidän havaintojensa väheksyntä. Vallalla oli 
mielestäni päinvastainen toimintamalli. Kaverin mukavista havainnoista 
iloittiin vilpittömästi, vaikka itse ei ao. lintua olisi havainnutkaan. 
Sellainen ilmapiiri on kannustavaa myös aloitteleville lintuharrastajille.

Nyt reilua vuosikymmentä myöhemmin tuntuvat lintuharrastajien tavat 
muttuneen perinpohjin. Oululaisten ornitologien joukkoon on tullut paljon 
nuoria ja innokkaita ihmisiä. Monet heistä ovat muuttaneet Ouluun toisilta 
paikkakunnilta opintojensa tai muiden syiden takia. Uusien lähes 
raivokkaalla innolla lintujen perässä hääräävien harrastajien 
päällimmäisenä ajatuksena tuntuu olevan kateus toisten harrastajien 
liikkumista, harrastamistapaa ja havintojakin kohtaan. Hyvin usein kuulee 
epäilyjä toisten harrastajien havaintojen oikeellisuudesta. Jos joku 
havaitsee hiukankin erikoisemman linnun - paremman pinnan, ensimmäinen 
reaktio on havainnon mitätöinti. Vasta siinä vaiheessa, kun itse onnistuu 
"pinnansa hoitamaan", aletaan uskoa havaintoon. Toisten harrastajien 
hienosta tai vähemmän hienostakaan havainnoista ei nuori harrastajapolvi 
enää iloitse. Vain oma itsekeskeinen napa on se tärkein - ja oman 
pinnalistansa kartuttaminen.

Oululainen lintuharrastus on 2000-luvulla edennyt huomattavan ikävään 
suuntaan. Tällä hetkellä harrastuksen lieveilmiöt ovat näillä 
leveysasteilla monin verroin pahempia kuin vaikkapa paljon parjatussa 
Helsingissä 1990-luvun alussa. Oma lintuharrastukseni on tällä hetkellä 
tullut lähelle tiensä päätä. Harrastukseni lopettamisajatukset ovat 
huomattavasti vakavampia kuin reilu kymmenen vuotta sitten. Oululaisen 
lintuharrastuksen mätäpaise on kasvanut yksinkertaisesti liian suureksi 
minun sitä sietää. Toivottavasti se puhkeaa ennen kuin useampi pitkään 
lintuja harrastanut ripustaa kiikarinsa lopullisesti naulaan ja uudetkin 
potentiaaliset harrastajat onnistutaan säikyttämään pois. Oman 
harrastukseni alusta on tulevana keväänä kulunut 37 vuotta - ja loppu on 
tällä hetkellä hyvin, hyvin lähellä....

Jos joskus vielä erehdyn kiikarin kaulaani ripustamaan muutoin kuin töiden 
merkeissä, tapahtuu se taatusti vain omaksi huvikseni. Jokainen 
havaitsemani lintuyksilö jää jatkossa vain omaksi ykstyiseksi 
omaisuudekseni. Niistä ei julkisuuteen tietoa heru - ei bongareiden enempää 
kuin havaintoarkistojenkaan käyttöön!


Näin On Näppylät

Ari Rajasärkkä