[Pply] kashmirin löytötarina (pitkä)

[Heikki Tuohimaa]

Tässäpä alla löytötarina. Venähti vähän pitkäksi.

Terv. Heikki

Ps. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että joidenkin paikasta käyttämä Takaranta ei ole kovin hyvä nimeämistapa. Oikeasti Takarantaa on vain Pyhäjoen puoleinen osa ja toisekseen Raahessa on jo oma Takaranta kaupungin tuntumassa.


 Maanantai 7.11. vaikutti pitkästä aikaa retkeilylle hyvältä päivältä - oli heikkotuulista ja poutaa. Mielessä pyörivät lauantaisen Kalajoen rallin kivat myöhästelijät, mutta etenkin viime päivinä etelässä nähdyt humeit. Tänä syksynä vielä näinkin myöhään pystyi kuvittelemaan maastossa humein tapaisten hysyjen pysyvän hengissä ilman suurempia ongelmia. Kun oli mahdollisuus lähteä retkelle, niin nyt jos koskaan olisi aika hakea humei PPLY:n pinnoihin.
Retkikohteeksi olin valinnut yleisölle tuntemattoman ”Ankkurinnokan”. Tuohon Hanhikivenniemen pohjoiskärkeen eksyneellä linnulla on vastassa ulappaa niin lännessä, pohjoisessa kuin idässäkin. Varpeniuksen Karin kanssa olemme monesti kartan äärellä pohdiskeltu, että paikalla täytyy olla potentiaalisuutta mm. rarien suhteen. Tästä kuvitellusta potentiaalisuudesta huolimatta olen käynyt siellä vain muutaman kerran (Kari ei sitäkään). Pitkä ja vaivalloinen kävelymatka kun ei oikein ole tahtonut houkutella. Syyskuussa siellä Väyrysen Tuomaksen kanssa oli kuitenkin piipahdettu ja ino nähty, niin miksei siis humeikin ja saisipa samalla laskettua Takarannalta paikalliset vesilinnut. 
   Mutta kun ajelin Raahesta kohti Pyhäjokea, törmäsin viime aikoina vallinneeseen sääilmiöön - vesisateeseen. Ei enää innostanut lähteä sateeseen tarpomaan, joten jatkoin matkaa samantien Yppäriin. Sade alkoi olla senverran runsasta, ettei autosta tehnyt mieli poistua. Jonkin ajan kuluttua ilma kuitenkin alkoi kirkastua lounaasta alkaen. Siirryin Elävisluotoon, jossa merellä viuhtoi lyhyessä ajassa aika monta vesilintuparvea. Peesasipa härkälintukin pilkkasiipiporukkaa. Pitempikin staijaaminen houkutteli, mutta joku kumma vietti veti edelleen Hanhikivelle. Niinpä jätin vesilinnut muuttamaan omin nokkinensa ja lähdin palailemaan pohjoiseen. Ennen sitä pieni koukkaus Harmiin toi kivan marraskuun haviksen – metsähanhen. 
 
Saavuin Ankkurinnokalle noin klo 11 aikoihin. Mieltä olivat lämmittäneet kävelyn ohessa näkemäni huuhkaja ja pari pohjantikkaa. Päivän saldo alkoi jo tuntua ihan kelvolta, mutta kovempaa toki (kuten lähes aina) oli mielessä. Staijailin merelle ja välistä komppasin niemeä kuin vanhoina Yrjänä-aikoina, mutta kovin vaisulta tuntui. Montaa lintua ei liikkunut, eikä paikallisissakaan ollut tarpeeksi katseltavaa. Kului ehkä vajaat pari tuntia ja vettä oli alkanut taas ripotella. Nyt saisi riittää ja lähdin tarkoituksena vielä laskea Takarannan edustalta vesilinnut.
   Mutta poiskävely keskeytyi alkuunsa outoon helähtävään ääneen -ihme, että sen kykenin kävelyn ohessa kuulemaan. Pysähdyin epäuskoisena ja kohta ääni toistui, heikkona, mutta kiistattomana n.50-100 metrin päästä. Jos ääni ei olisi kuulunut uudestaan, olisin varmasti kuitannut sen jollakin tavalla itse aiheutettuna, kumisaapas, heiluva hihna tms?
   Jännittyneenä lähestyin paikkaa kohden, mistä ääni oli mielestäni kuulunut. Ajatuksissa pyörivät monet lajit mm. rarirautiset, mutta ainakin, että ”eiköhän tämä ole kova”...
   Kiertelin rantaa, pensaita ja ruovikoita tuloksetta pari minuuttia. Oliko se sitten harhaa, tuli jo mieleen, mutta yhtäkkiä ääni kuului taas ja nyt aivan vierestä kuullostaen jostakin syystä hivenen varpusmaiselta ”tsu-vit”. Kohta eräässä pensaassa noin metrin korkeudella vilahti pieni lintu, jonka sain kiikareihin sekunniksi ”siipijuovafhyllari”, HUMEI! - kerrankin olin laskelmoinut oikein, onnittelin itseäni... 
   Lintu alkoi äänellä jatkuvasti. Yritin painaa mieleen miltä ääni kuulostaa (mielikuva aiemmin tuntemattomasta äänestä säilyy usein vielä huonommin kuin ulkonäöstä). Sumean äänen kaksiosaisuus oli selvää ja kyllähän se aavistuksen idulia muistutti, niin kuin kirjoista muistin sanottavan. Ainakin ääni oli erilainen kuin inon vastaava. Onnistuin näkemään linnun noin viiteen otteeseen, mutta kaikki havainnot olivat sangen lyhyitä vilauksia. Lintu liikkui vilkkaasti lähinnä pajupensaikoissa alle kolmen metrin korkeudella. Pystyin kuitenkin vakuuttumaan humeille sopivasta siipikuviosta: etummainen juova oli heikko aihe ja takempikin epäselvempi kuin inolla. Ylipäätään lintu oli vähemmän räikeä kuin ino, ja yläpuolen väritys harmaa. Äänen kuulin vähintään 30 kertaa.
   Soittelin muutaman puhelun ihmisille (ja kohta vastailin soittoihin) linnun edelleen äännellessä lähettyvillä. Jälkikäteen päättelin, että lintua olisi kannattanut katsoa tai ainakin yrittää katsoa niin kauan, kun se oli vielä hallussa. Puhelujen lomassa jossakin vaiheessa katsoin ympärille ”missähän se lintu muuten on?”. Vettäkin tuli taivaalta koko ajan lisääntyvästi. Lähdin komppaamaan aluetta ja yhtään lintua ei näkynyt missään. Kierrokset alkoivat laajentua havaintopaikalta yhä kauemmas. Pudaksen Seppo, Koistisen Jaska ja Kari saapuivat paikalle ensimmäisenä. Lintu oli tuolloin ollut kateissa jo lähes pari tuntia. Alkoi tuntua todennäköiseltä, että kyseessä taisi olla vain muutolta hetkeksi tipahtanut yksilö. Ei tuntunut juhlalliselta. Kiertelin tuskaisena sateessa märkiä metsiä ja samaanaikaan mietiskellen: "mitä näin", "mitä olisi pitänyt vielä nähdä", ja "mikä olisi RK:n linja". 
   Hämärä alkoi painamaan. Seppo, Jaska ja Kari olivat jo luovuttaneet. Oulusta saapunut ryhmä (Mikko Ala-Kojola, Antti Pesola, Jouni Pursiainen, Tuomo Jaakkonen) oli myös lähimaastoon ehtinyt. Itsekin lähdin palailemaan autolle, kun Antti soitti ja pyysi nuotteja havaintopaikalle. En ollut ehtinyt kauas, joten lupasin näyttää heille sen. Tosin linnun havaitseminen tuntui jo mahdottomalta. 
   Mutta niin vain havaintopaikalla porukkaa odotellessa yhtäkkiä läheisestä ruovikosta alkoikin kuulua ääntelyä kuullostaen identtiseltä siihen näytteeseen, mitä olin hetki aiemmin puhelimen välityksellä kuunnellut. Ilmoitin välittömästi porukalle ja lievästi hermostuneena odottelin heidän saapumistaan, johon tuntui menevän ikuisuus (=minuutteja). Pilliin viheltelyni oli kuulemma paikallistettu väärin. Aiemmin olimme jo ehtineet päätellä, että kuulemani ääni ei voinut olla lähtöisin heidän atrapistaan. Tässä vaiheessa aloimme pohtia uudestaan tätä mahdollisuutta. (Jälkikäteen toki on aivan selvää, että kuulin tuolloin aidon linnun). Ei ollut enää vain hämärää vaan pikemminkin pimeää, ja tilanne toivoton. 

 Ilta ja yö kului aika levottomasti, mutta seuraavana aamuna olo helpottui tiedosta ”yhä paikalla”. Hyvänolontunne, mutta toisaalta hivenen stressaantunut olo kuitenkin vallitsi koko päivän, koska kukaan ei tuntunut nähneen lintua senkään vertaa kuin minä edellispäivänä, vaikkakin tietääkseni kaikki paikalla käyneet linnusta nyt jonkinlaisen vilauksen näkivät ja/tai kuulivat ääntä. Kysyin RK:n linjasta Peltsiltä, joka kertoi RK:n vaatineen ainakin hänen aikanaan melko tarkat kuvaukset. Viimein keskiviikkona tilanne laukesi lopullisesti, kun lintu otettiin kiinni ja rengastiin. 


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku