[Pply] ralliselostus: vuusioenergiaa (pitkä)

[Juha Markkola]

Rakas verkko,

Tässä porukkamme ralliselostus ja vähän muidenkin toiminnan analyysiä. 
Joukkueemme  Vuusioperheen  (Tuomo Jaakkonen, Juha Markkola, Mikko 
Ala-Kojola ja Ilkka Ruuska) nimi syntyi kollektiivisena sanaleikkinä 
uusperheestä (ikähaitari 14-51 v.), kierrätyksestä eli uusiokäytöstä ja 
fuusioenergiasta, jota muuan Iijokivarren f-vikainen aikoinaan nimitti 
vuusioenergiaksi. Koska kaiketi keräsimme ylivoimaisesti eniten 
atlaspinnoja, lienee muutama sana strategiasta paikallaan, jotta 
vastaisuudessa löytyisi vastustakin
 (heh heh). Tässä siis vuusioprinsiipit:

Ensinnäkin keskittymisen on oltava kohallaan; 90 prosentin keskittymisellä 
syntyy 50 prosentin suoritus.

Työnjako oli selvä ja neljä henkilöä osoittautui ideaalikoostumukseksi: 
Tuomo oli paitsi autonkuljettaja myös hyvin perillä sekä atlasindekseistä 
että säännöistä oltuaan keskeisesti sääntöjä valmistelemassa. Rengastajan 
pesäsilmä oli myös arvokas. Meikä hankki tapansa mukaan GT:tä tarkemmat 1: 
50 000 topografikartat ja suunnitteli reitin. Mikko toimi havaintojen 
kirjaajana. Ilkka havainnoi koko ajan niin autossa kuin ulkonakin. Autossa 
ainakin kolmen pitää tuijottaa eteenpäin, jotta (3/4) näkisi tien yli 
vilahtajat. Neljän porukassa aina joku on virkeä ja pitää muutkin hereillä 
ja vauhdissa mukana: kun Tiku väsyy leikkiin yhtyy vuorostansa Taku jne.

Kaksi on atlasralliin ehdottomasti liian vähän: suunnistaja-kirjanpitäjän 
tehtävä voi ratkoa mahahaavan auki, niin paljon on hommia suunnistamisessa, 
ruutujen rajojen paikantamisessa ja muistiinpanojen teossa.

Reitin valinnassa ja toiminnassa noudatimme seuraavia prinsiippejä, joitten 
onnistumista pohditaan samalla:

-Pitää käydä mahdollisimman monella ruudulla. Jos jostain tingitään, ne 
ovat vain pieneltä osaltaan tutkimuskuntiin kuuluvia ruutuja. Onnistuimme 
aika hyvin: kävimme 12:ssa 18:sta mahdollisesta pikku nurkat mukaan lukien. 
Käsikirjoituksessa oli peräti 14 ruutua, mutta ajanpuute karsi pari pois. 
Meidän oli pakko aloittaa Oulaisten keskustassa, koska tulin muita 
myöhemmin. Tehokkainta olisi ollut aloittaa tutkittavan alueen jostain 
ulkonurkasta.

-Pitää samalla minimoida autolla ajo. Onnistuimme aika hyvin, 250 km. 
Ruutua kohti meille kertyi matkaa 21 km, Hohtoloilla (9 ruutua, 182 km)  20 
km/ruutu ja Kohtuuden ystävillä (10 ruutua, 200 km)  20 km/ruutu eli vielä 
hiukan vähemmän. Marginaaliruuduissa pyörähdys tuotti meille siis (vain) 
hieman lisämatkaa. Keskisarjan muodostivat Erkki ja joo etc. (8 ruutua, 250 
km, 31 km/ruutu) ja Ristivuoren ponnistus (9 ruutua, 334 km, 37/km ruutu). 
Omassa sarjassaan paini Merenneito, jolla matkaa kertyi 440 km, mutta 
ruutuja 8, eli 55 km/ruutu. Näyttäisi siltä, että atlasta painottaneet 
ryhmät selvisivät vähemmillä kilometreillä kuin lajimäärän maksimointiin 
pyrkineet..

-Pitää käydä tiedetyillä tai todennäköisesti mukavilla ja kauniilla 
paikoilla, jotta on kivvaa.
-Pitää kävellä kunnolla soilla ja metsissä.
-Koska ollaan Pohjanmaalla, järviä on vähän, ja ne kannattaa koluta 
mahdollisimman tarkkaan.

Hienoja paikkoja tosiaan löytyi, kärjessä ehkä Piurukkasuo ja 
Ahvenjärven-Isojärven alue. Myös moni vanha kylä oli kaunis ja idyllinen, 
vaikka maaltapako on tainnut tyhjentää monta puhtoa.

-Kun lintu näkyy, tarkkaillaan sen verran pitkään, että kahta suuremmatkin 
atlasindeksit ovat mahdollisia. Onnistui hyvin; ainakin kerran hyödynsimme 
sääntöjen kohdan, jonka mukaan 3/4:n jo ruudussa havaitseman lajin indeksin 
korotukseen riittää yksi näkijä: Lähdimme kolmen voimin erään ääntelijän 
perään, ja yksi jäi kyttäämään pikkulepinkäisen pesälle menoa.

-Oulaisten ja Merijärven haviksia kävimme läpi Tiirasta ja PPLY:n sivuilta 
sekä Lintutiedotuksesta, mutta emme tehneet niistä muistiinpanoja tai 
karttamerkintöjä. Ne ievät juuri vaikuttaneet käytännön suoritukseen.

-Luin vasta jälkeenpäin Pohjois-Pohjanmaan lintupaikka- ja lintutornioppaan 
vähät tekstit. Niistä olisi tällä kertaa ollut vähän hyötyä, mutta jossain 
muualla varmaan enemmänkin.

-Jätimme sovinnolla yölaulajien etsinnän pois, koska se olisi vaatinut 
paljon lisäkilometrejä ja poikkeamista systemaattisesta reitinvalinnasta. 
Sama koskee petolintuja: emme hakeutuneet lopussa staijaamaan aukiolile, 
vaan kolusimme kaikessa rauhassa Isojärven sydänmaata.

-Jos ajattelee mahdollisimman tehokasta atlastyötä jollain vähän tutkitulla 
alueella eikä atlasrallia, yölaulajabiotooppien koluaminen ja kaartelevien 
petojen staijaaminen kannattaisi kyllä sisällyttää ohjelmaan, koska niitten 
kautta tulee todennäköisesti laajemmallekin alueelle uusia 
lajeja.  Rallissa yölaulajat ja kaartelevat pedot kuitenkin antavat vain 
pieniä atlasindeksejä (2) ja yhden rallipisteen per laji, joten niihin 
satsaaminen ei juuri lyö leiville.

-Pitkät ja vaativat maastokomppaukset kannattaa sijoittaa alkuun, kun intoa 
ja energiaa vielä on runsaasti. Loppuun sopii rauhallinen mielenkiintoisen 
paikan koluaminen (tai siten petostaijaus).

Ryhmän enemmistö aloitti ilman minua Oulaisten keskustassa, ja minä liityin 
mukaan noin kolme varttia alusta. Tässä ruudussa (713:39) johon myös 
Piipisjärven länsiosa kuului, viivyimme pari tuntia, yli puoli tuntia 
suunniteltua enemmän ja näimme 38 lajia, joista 24  varmasti pesiviä. 
Parhaat havikset olivat ehkä pikkuvarpuspoikue, ruokaa kantava peltosirkku 
ja  pulun lentopoikanen (tunnistus mustista jaloista ja vihreän seppelen 
puuttumisesta). Mieleen jäivät  mm. kaunis puukirkko ja sitä ympäröivä 
hautausmaa. Emme antaneet piippariin pamahtaneen pikkukultarinnan häiritä 
suoritusta, vaikka se olisi useimmille ollut kai elämänpinna, vaan pysyimme 
aaiivvaann rauhallisina. Matkalla pohjoiseen kävimme Piipsjärven 
venerannassa, jossa näkyi mm. kottaraisia ja silkkiuikku poikasineen 
itäisen naapuriruudun (713:40) puolella.

Jatkoimme itäiseen naapuriruutuun (713:40) Piipsjärven pohjoispään kautta. 
Ruudun länsiosassa on puoli Piipsjärveä ja laajoja peltoja, idempänä 
etupäässä ojitettuja soita ja kallioisia metsiä. Tästä ruudusta irtosi 42 
lajia. Kuulimme huonosti jonkun suopöllömäisen ”räyh”-äänen kallioiselta 
kukkulalta, mutta emme löytäneet äänenlähdettä. Pikkulepinkäisen pesintä 
varmistettiin Myllyperällä. Kävimme myös Laitaperällä Piipsjärven 
SE-puolella kivilouhoksella, jossa uiskenteli kalalokkipoikue ja jatkoimme 
itään Hietalanperän-Murronperän kautta. Törmäpääskyjä lenteli runsaasti, 
mutta pesiä ei löytynyt. Lajikin jäi vahingossa pois kirjanpidostamme. 
Pesinnän varmistimme peräti 20 lajilla, osan tosin vasta myöhemmin 
ajaessamme ruudun itäreunaa Matkanivalle ja kohti Vesiheikkiä.

Seuraava ruutu oli Oulaisten äärimmäinen koillisnurkka Möyryperällä päin 
(713:41). Möyryprän voimalinjan jälkeen hakkuulla näkyi lapinharakkapoikue 
ja vain puoli kolometriä idempänä toinen ja retken ainoat tilhet. Lähdimme 
Juhan ”tuoreitten” (1974) muistikuvien innoittamina Paukkasalon kanahaukka- 
ja lapinpöllömaille, mutta koko salo oli saanut siivet selkäänsä. 
Hakkuilla, aurauksilla ja ojikossa törmäsimme kuitenkin rallin ainoaan 
ukkometsoon ja näimme kurjenjälkiä. Jäljethän ovat oikeastaan atlashavis, 
mutteivät atlasrallihavis. Etenimme jonkin matkaa Hirvinevalle, mutta 
kartan mukaista keskiosan märkää aluetta emme tavoittaneet. Eniten pisteitä 
tuotti korpin lentopoikue. Lajeja ruudussa näkyi 20, varmasti pesiviä 
niistä 5.

Tässä vaiheessa (muistaakseni n. klo 23) olimme suunnitteluaikataulusta jo 
runsaat kaksi tuntia jäljessä, ja asia ratkaistiin siten, että päätimme 
jatkossa pudottaa pois joitain hankalapääsyisiä reunakohteita. Näin kävi 
koko ruudulle 712:37 Merijärven etelärajalla Kalliolampineen ja sen 
itäpuolisesta 712:38 ruudusta länsiosalle Hillurahkoineen ja Hämeenjärvineen.

Hirvinevalta palatessamme hurautimme vahingossa Piipsjärven keskimmäisen 
(Hietalanperän) tien ohi, ja asiain tila varmistui vasta, kun tulimme 
713:40 ruudun etelärajan peltoaukiolle, jolla oli vielä runsaasti latoja 
jäljellä. Pellolla lekutteli tuulihaukka, ja ladon seinustalla hoksattiin 
pesälaatikko, josta näkyi poikasia. Tähänkin ruutuun kertyi 42 lajia ja 
täydet pinnat 20 lajista.

Tulimme nyt Matkaniva-Vesiheikin ruutuun 712:40 ja heti ruudun rajalla 
aukesi uusi latoaukea tuulihaukkoineen ja asuttuine pesälaatikoineen. Emme 
poikenneet Pyhäjoen siltaa kauemmas, vaan lähdimme kohti Oulaisia ja 
Piurukan sydänmaata. Lajeja ruutuun ehti kertyä vain 18 ja varmoja 
pesintöjä ”vain” 8. Vesiheikissä vanhoilla arosuohaukkamestoilla oli sekä 
peltopikkukuoveja että suopöllöjä.

Sitten hurautus taas Oulaisten pääruudun (713:39) kautta Piipsjärven 
länsipuolelle ja Ahonperän kautta ruutuun 714:39. Saarenperän metsätiellä 
nähtiin ojassa vesi- eli ojamyyrä. Palatessa samalla ”salaisella” tiellä 
vastaan tulivat Merenneidot. Hämmästykseksemme Piurukkajärvelle johti 
ainakin alkuviitalla merkitty polku, joka märissä kohdissa oli varustettu 
pitkoksin. Pirukkajärvellä oli urheilukalastuspaikka, ainakin yksi mökki ja 
koillisrannalla lukittu kämpäntapainen. Järvellä saalisti runsaasti nauru- 
ja pikkulokkeja ja tiiroja. Myös kaksi-kolme lapintiiraa nähtiin 
kalatiirojen lisäksi. Tämä tuntui oudolta sisämaassa näin etelässä, mutta 
jälkeenpäin huomasin Pohjois-Pohjanmaan lintupaikka- tai lintutornioppaassa 
lajin mainituksi Piurukkasuon linnustossa. Sen sijaan kalatiiraa ei 
kohdassa mainittu.

Lähestyessämme järven pohjoispuolista Pirukkasuota alkoi harmaalokkien 
varoittelu voimistua ja vähän kauempaa luoteesta kuului kovaa kala-, nauru- 
ja pikkulokkien huutoa. Uskomattoman upealla ja allikkoisella suolla 
varoitteli 70-80 harmaalokkia, lähes 400 nauru- ja pikkulokkia, noin 20 
kalalokkia ja noin 15 kalatiiraa el.i paljon oppaiden ilmoittamia vanhoja 
lukuja enemmän. Harmaalokkien poikaset uivat etupäässä itäreunan 
allikoissa, pienempien lokkien pojat olivat länsiosan lampareella. 
Pikkukuovien ja kapustarintojen varoittelu kuului lakkaamatta. Palatessamme 
äkkäsimme vielä uskomattoman suuren sorsankokoisen kuikanpoikasen isossa 
harmaalokkiallikossa sekä hätäileviä keltavästäräkkejä. Tämä ruudun 
pintaraapaisu tuotti 26 lajia, joista peräti 12 varmasti pesivinä. 
Alkuperäiseen matkasuunnitelmaan kulunut pistäytyminen syvemmällä ruudussa 
Yritysperällä ja Lehtilammella jätettiin aikataulusyistä väliin. Osaamis-, 
innovaatio- tai tulosjohtamisperää emme löytäneet edes kartalta.

Taas Oulaisten pääruudun kautta, mutta nyt pohjoista Pyhäjoen tietä ruutuun 
713:38 ja Likalanjärvelle. Järvestä laskevan Viirelänojan (pikkujoki) 
sillan eteläpuolella lauloi peukaloinen, joka oli lähes kaikille vähintään 
vuodenpinna, jopa elämänpinna. Se ei kuitenkaan jäänyt retken viimeiseksi 
peukaloiseksi
 Lintutornin merkintä oli hieman puutteellinen, mutta onneksi 
ainakin Ilkka oli käynyt täällä ennekin. Järven koillispuolen pellolla 
hätäili vimmatusti valkoviklo, kun poikanen juoksi kärrytiellä edellämme. 
Se sai Tuomon renkaan nilkkaansa. Kahlaajien hätäilyn välistä tunkeutui 
läpi viitakerttusen laulu. Matka tornille tuntui yllättävän pitkältä, ja 
korkeassa kasvillisuudessa rannikon asukki kuvitteli puutiaisten 
ojentelevan kahdeksaa pikku raajaansa kulkijoita kohden joka viitakastikan 
kärjessä. Torni löytyi ruopatun pikkujoen suusta järven itärannalta. Se 
tuntui neljän alla vähän hataralta. Likalanjärvi osoittautui erinomaiseksi 
lintujärveksi lapasorsineen, nokikanoineen, mustakurkku-uikkuineen, 
sorsapoikueineen, lokkeineen. Näimme joutsenpoikueen emojen kaulat, mutta 
laitoimme kirjanpitoon vain parin, koska poikaset olivat järvikaislikon 
takana näkymättömissä. (Pesimättömät joutsenet ovat suurimmaksi osaksi 
Kuolan niemimaalla, viivyttelijät Perämerellä) Ruudussa tapasimme 58 lajia, 
joista peräti 26 oli varmasti pesiviä, mutta osa haviksista tuli retken 
myöhemmissä vaiheissa kulkiessamme ruudun halki pari kertaa.

Jatkoimme Pyhäjoen tietä Ylipäähän ja sieltä jokivarteen Kalaputaalle ja 
edelleen etelään Oulaisten-Merijärven tielle Petäjäskoskelle ja Merijärven 
keskustaan. Seuraava ruutu oli Merijärven keskustan ruutu 713:37. Menimme 
suoraan Lahdenlammelle, missä ropsahti hyvä kokoelma vesilintuja kärjessä 
mustakurkku-uikkupoikue. Jatkoimme Salonnimeen ja jokivarren venerannan 
pikkukultarintapaikalle, mutta se ja yölaulajat olivat nyt aamulla vaiti. 
Ruutu antoi 40 lajia, 17 varmasti pesiviä.

Seuraavaksi pistäydyimme äärimmäisessä luoteisruudussa (714:37) kahta 
puolta jokea ja sitten Pyhäkosken kautta itään. Lajeja tuli vain 22, joista 
vain varmistettua pesintää, mutta taisi sekin olla rallin korkein luku. 
Emme nähneet yhtään petoja, toisin kuin alkuasukkaat (Ristivuoren 
ponnistus), jotka täällä havaitsivat hiiri- ja sinisuohaukan ja piekanan. 
Vuottui sentään puukiipijä.

Sitten saavuimme pohjoisimpaan osaruutuun (714:38). Tässä vaiheessa näimme 
Hohtolat, jotka tapsimme vielä kahdesti uudelleen. Joukkueemme oli 
unisimmillaan, mm. kuski nukahti rattiin heti, kun auto oli pysähtynyt. 
Pahkasalon mainio lajisuma karkotti kuitenkin unet lopullisesti, ja 
kuntomme riitti nyt reippaana purkuun asti: ruokaa kuskaavavat tuulihaukka 
ja sarvipöllö, närhen lentopoikue, kulorastaita, sinisuohaukka, retken 
toinen peukaloinen


Sitten lähdettiin kohti Irvaa ja Pyhäjoen pikkusiltaa ja uusia seikkailuja. 
Alkumatka Kalaputaan kautta oli tosin vanhan kertausta (ruutu 713:38), 
kunnes jossain Myllyperän hevostallilla Ilkka äkkäsi laitumelle laskeutuvan 
hemppomaisen pikkulinnun, joka tosiaan oli hemppo. Aika kului, oltiin jo 
pitkällä aamussa, ja Oulaisten keskustan lounaspuolen ruutu (712:38) 
tutkittiin vain läpi ajaen ja pysähdellen. Menimme Nuhaperältä jokivarresta 
lounaaseen Raudasperälle ja Kytökorpeen ja lopulta jouduimme muutaman 
kilometrin ja minuutin ajaksi ulos kisa-alueelta Ylivieskan puolelle 
päästäksemme taksin Ylivieskan-Oulaisten tietä (nro 86). Riemukkain 
Kytökorven ruudun haviksista oli tien ylittänyt pyypoikue. Erityisesti 
Tuomo suri Ylivieskan puoleista lehtokurppapoikuetta, kahdesta syystä (se 
ei kuitenkaan jäänyt auton alle). Ruutuun 23 lajia, 9 varmistettua pesintää.

Seuraavaksi tuli kulma äärimmäistä eteläistä ruutua 711:39. Suunnitelmissa 
oli käynti Viitajärvellä, joka rajoittuu Oulaisiin juuri ja juuri, mutta 
emme aikataulusyistä menneetkään sinne. Sieltä olisi voinut irrota 
ruskosuohaukka, jonka Ristivuoren ponnistus siellä näki

Tyydyimme käväisemään muutaman kilometrin Pökkylän tietä, ja lajimäärä jäi 
18:aan, varmat pesinnät viiteen. Nekin taisivat olla lajeja, joista 
maksimipisteet (20) olivat jo plakkarissa.

Kymmenen jälkeen saavuimme erämaiselle Isojärven sydänmaalle (712:39), 
missä olimme päättäneet käyttää ajan loppuun ja jättää kohtalomme Tapion 
käsiin
 Paikalle olivat meitä ennen ehättäneet Hohtolat, joille 
vilkuttaessamme Tuomo pamautti autojen peilit yhteen. Ihme ja kumma: peilit 
eivät hajonneetkaan. Kiiruhdimme Hohtoloita ennen Ahvenlammen-Isojärven 
väliselle tielle ja pitkoksia kipin kapin pohjoiseen Ahvenlammelle. Alue 
oli suurimmaksi osaksi luonnontilainen tai lähes luonnontilainen, mutta 
mitään lajiräiskettä ei alku ollut. Jatkoimme kohti Isojärveä, ja nyt 
löytyi retken ainoa sirittäjä ja varoitteleva peukaloinen. Kävimme järven 
pohjoisrannalla ja käännyimme koillisesta lahdesta takaisin tien päätä 
kohti. Ruudussa näimme 27 lajia, joista 11:n pesintä varmistettiin. Paras 
rypistys tuli vasta aivan lopussa: Tuomo tunsi kutsumusta vetäytyä hetkeksi 
yksinäisyyteen, mutta alkoikin kohta huutaa niin, että luulimme kyyn 
pistäneen pyllyyn. Mutta ei – mietiskelypaikalla olikin hätäilevä 
POHJANSIRKKUPARI! Se olikin matkatarinan loppu, sillä nyt aikakin loppui ja 
lähdimme kohti Honkamajaa.

Koko strategiamme oli laadittu vain atlasrallinäkökulmasta. Silti lajejakin 
kertyi yllättävän hyvin (99) ja tulimmekin kokonaislajimäärässä 
alkuasukkaiden kanssa jaetulle hopealle.  Kävimme kaikissa ruuduissa (12), 
joissa ylipäätään joku ryhmä kävi. Näimme eniten lajeja 8 ruudussa  (yksi 
niistä jaettu kärkitila), toiseksi eniten yhdessä, kolmanneksi eniten 
yhdessä ja neljänneksi eniten yhdessä ruudussa. Eniten atlasindeksejä 
saimme kokoon 10 ruudussa, toiseksi eniten yhdessä ja kolmanneksi eniten 
yhdessä. Aihetta on siis vaikka pieneen juhlaan


Muistiin merkitsi
Jurtsi