[Pply] Vs: kommentti pohjansirkkukeskusteluun

[Ari Rajasärkkä]

Terve Markku (ja PPLY-verkkokin)!

Lähetän ansiokkaan selvityksesi PPLY:n listalle muutaman oman 
lisäkommenttini kera:

Ensinnäkin 25 vuotta sitten kaavilaiset korpi- ja rämeojikot olivat 
varmastikin hyvin erilaisia kuin mitä ne nykyään ovat. Pohjansirkulle 
alunperin kelvolliset metsänkasvatuksen kannalta ojituskelpoiset korvet ja 
rämeet olivat tuolloin vasta "hiukan aiemmin" ojitettuja ja siten 
korkeintaan muuttuma- tai luultavimmin vielä peräti ojikkovaiheessa. 
Silloin ne ovat varmasti olleetkin kelvollisia pohjansirkkuympäristöjä. 
Nykyään ne ovat lähes varmasti jo turvekankaita eikä alkuperäisestä 
suoluonnosta ole näillä paikoilla enää juuri mitään havaittavissa. 
Todennäköisesti paikoilla on myös tehty taimikonhoitotöitä, väljennyksiä, 
ehkäpä peräti päätehakkuita ja ainakin täydennysojituksia. Enää ne tuskin 
täyttävät pohjansirkun elinpaikkavaatimuksia kovinkaan hyvin.

Luonnontilaistakin pohjansirkun elinympäristöä toki vielä maastamme 
löytyy, mutta sitä on enää huomattavan vähän jäljellä. Kaisu Aapalan 
vuonna 2001 ilmestyneessä korpien suojelutilannetta selvittävässä Suomen 
ympäristö -sarjassa ilmestyneessä julkaisussa todetaan seuravaa:

"Korpia esiintyy koko maassa, mutta niiden suhteellinen osuus 
suopinta-alasta on selvästi suurempi Etelä-Suomessa kuin Pohjois-Suomessa. 
Koko maassa on VMI8:ssa (= valtakunnan metsien 8. inventointi) luokiteltu 
korviksi 2,3 milj. ha, joka on 26 % suoksi luokitellusta pinta-alasta. 
Korviksi luokitelluista soista on ojiettu koko maassa 34 %. 
Keidassuovyöhykkellä ojoitusprosentti on 78 % ja vielä Pohjanmaan 
aapasuovyöhykkeelläkin 72 %."

Korpien suojelutilanteesta samassa raportissa kerrotaan tällaista:

" Suojeltuja korpia on VMI8:n mukaan koko maassa 115 800 ha, joka on 5 % 
korpien koko pinta-alasta. Keidassuovyöhykkeellä alle prosentti korvista 
on suojeltu, Pohjanmaan aapasuovyöhykkeellä 4 %, Metsä-Lapissa 37 % ja 
Tunturi-Lapissa 11 %. Keidassuovyöhykkeen suojelluista korvista lähes 
puolet on ojitettu."

Eli pohjansirkun optimielinympäristön tilanne Suomessa on nykyään todella 
kehno. Enimmäkseen Suomessa pidetään suurta melua metsien suojelu- tai 
oikeastaan suojelemattomuustilanteesta. Korpien suhteen tilanne on nykyään 
vielä huonompi kuin kangasmetsien. Kun pohjansirkun suomalaisen 
elinympäristön hot-spotit on käytännössä tuhottu, täytyy sen vaikuttaa 
maan kokonaiskantaan ja pidemmän päälle myös lajin tulevaisuuteen 
maassamme, koska pohjansirkku joutuu nyky-Suomessa tyytymään huonompaan 
elinympäristöön, mitä vielä muutama vusoikymmen sitten. Miljardit 
kiinalaiset eivät mitenkään omalta osaltaan helpota pohjansirkun ahdinkoa.

Tuskin pohjansirkun romahduksen syyt ovat pelkästään oman maamme rajojen 
sisällä, mutta toisaalta ei kaikkea vastuuta voi sysätä 
kaakkoisaasialaisten niskoillekkaan. Kuten niin monessa asiassa usen on, 
ei pohjansirkun tai edes kultasirkun ahdingolle löydy yhtä ainoaa 
selittävää tekijää, vaan kaikki huonoon suuntaan vaikuttavat osatekijät 
yhdessä taittavat vahvankin kamelin selän.

T.       Ari R.


PS.    Eilen kolahati postilaatikkoon uusi Linnut-vuosikirja, jossa on 
erinomaisen hyviä käppyröitä Risto A. Väisäsen mainiossa maalintujen 
kannanmuutoksia käsittelevässä jutussa. Kannattaa tutustua!








"Markku Ukkonen" <markku.ukkonen at elisanet.fi>
13.07.2006 21:22

 
        Vastaanottaja:<ari.rajasarkka at metsa.fi>
        Kopio: 
        Aihe:   kommentti pohjansirkkukeskusteluun


Moi Ari

Joutessani luin PPLY:n havaintosivuja ja silmiini sattui mielenkiintoinen 
keskustelu pohjansirkusta/kultasirkusta. Laitanpa lusikkaani soppaan, kun 
tunnen erityistä lukkarin rakkautta pohjansirkkua kohtaan - teinhän oman 
graduni lajin pesimäbiologiasta neljännesvuosisata sitten. Voinet välittää 

viestini PPLY-verkkoon, kun en itse ole verkon asiakas. Muutkin 
keskustelijat voivat olla kiinnostuneita viestistä.

Ne tiedot ensimmäisessä ja toisessa atlaskirjassa pohjautuvat melko lailla 

tuohon tutkimukseeni 1970-80-lukujen taitteessa Pohjois-Savon itäosassa. 
Ekaan atlaskirjaan väsäsin itse pohjansirkkutekstin. Aineistoni oli 72 
tarkasti läpi pesinnän seurattua pesää ja kasvillisuusanalyysit tein 
yhteensä 108 pesältä/maastopoikasreviiriltä. Oma tutkimukseni on edelleen 
julkaisematta julkaisufoorumeilla!

Pohjansirkun tiheys oli kolmena tutkimuskesänäni metsävaltaisella ja 
pienten 
suolämpäreiden pirstomalla tutkimusalueella vuosittain 3.0-3.4 
paria/neliökilsa. Yksi osa selvitystäni oli verrata lajin pesimämenestystä 

luonnontilaisten ja muutettujen (ojitettujen) biotooppien välillä.

Lyhyesti, näin se meni. Luonnontilaisilla biotoopeilla pesineet parit 
tuottivat Mayfieldin menetelmällä laskettuna keskimäärin 4.6 
maastopoikasta/pari/pesimäkausi ja muutetuilla vastaavasti 4.9 
mp/pari/kausi 
(oletin, että toisten pesintöjen/uusintojen osuuksissa ei ollut eroja 
biotooppien välillä). Ensimmäisen pesyeen ja toisen 
pesyeen/uusintapesyeiden 
maastopoikastuoton osalla ei ollut oleellisia eroja biotooppien välillä. 
Jos 
poistetaan predaation vaikutus (mikä kuvastanee biotooppien välistä eroa 
lajin ravintoympäristöinä), onnistuneiden pesintöjen (tässä ei siis voida 
käyttää Mayfieldiä) luvut olivat 4.6 mp/pari/pesimäkausi luonnontilaisilla 

ja 4.3 mp/pari/pesimäkausi muutetuilla biotoopeilla. Reviirialueen 
luonnontilaisuudella ei siis tuntunut olevan kummempaa vaikutusta 
maastopoikastuottoon. Pesästälähdön jälkeistä tilannetta biotooppien 
välillä 
en pystynyt selvittämään.

Pohjansirkut "käyttäytyivät" biotooppien valinnan suhteen 
tutkimusalueellani 
aivan kuten pesimätulokset vihjasivat. Kun reviirien (n = 144) 
biotooppijakauma suhteutettiin tutkimusalueeni biotooppijakaumaan, 
reviiritiheydet olivat (paria/neliökilsa): pensaikot, taimikot, 
kangasmetsät 
0.6, luonnontilaiset korvet 23.6, muutetut (ojitetut) korvet 22.7, 
luonnontilaiset rämeet 25.0 ja muutetut (ojikot/turvekankaat) rämeet 22.7. 

Ei siis eroja näiden ympäristöjen optimaalisuudessa tai 
suboptimaalisuudessa 
pesimäympäristöinä tälläkään tavoin tarkasteltuna.

Tuolla mainitsemallani tutkimusalueellani pohjansirkku tuntuu vähentyneen 
kovasti, vaikka noiden tutkimusvuosien jälkeen en ole alueella 
liikuskellut 
muutoin kuin laskemalla siellä vuosittain yhden linjalaskentareittini. 
Täytyisi vissiin ottaa joskus enemmän aikaa ja kiertää kerran vielä kaikki 

nuo muinaiset posimestat. Sama tilanne myös muualla täällä 
Pohjois-Savossa; 
esim. kahtena edelliskesänä kierrellessäni keltaväiskien perässä reilusti 
toistakymmentä päivää kumpanakin kesänä Tiilikkajärven kansallispuiston 
aluetta, jossa luonnontilaisia soita pohjansirkuillekin sentään piisaa 
roppakaupalla ja jossa pohjansirkkuja ennen tapasi, törmäsin lajiin vain 
muutamia kertoja.

Itse minun on omien selvitysteni pohjalta vaikea uskoa, että nykyinen 
pohjansirkun alho Suomessa olisi seurausta sopivien pesimäympäristöjen 
puutteesta tai siitä, että ojitetut suot olisivat lajin kannalta jotenkin 
suboptimaalinen pesimäympäristö. Pohjansirkut ovat tykönämme pienen osan 
vuodesta ja suurimman osan ajasta ne koikkelehtivat kaakkoisilla 
talvehtimisalueillaan, jossa lajin edustajat oleskelevat erilaisilla 
kosteikoilla ja myös "pilvin pimein" kulttuuriympäristöissä (esim. 
riisipellot ja vastaavat) ja jossa ihmisten määrä on mitä on. Kyllä minä 
kuvittelen pohjansirkun talven aika kurjaksi siellä satojen miljoonien 
kiinalaisten ym. etelä- ja kaakkoisaasialaisten keskellä, jossa kaikki 
ympäristöt ovat kemiallisen ja muun sorttisen jyrän alla ihmisten 
toimesta. 
Arvelen, että ihmisten suora ja välillinen rasite kaikkia trooppisia 
talvehtijoitamme kohtaan on lisääntynyt dramaattisesti viime aikoina jo 
väestönkasvunkin ja sen seurannaisvaikutusten sekä 
teollistumis-/modernisoitumiskehityksen seurauksena. Useimmilla 
eurooppalaisilla sirkuilla harmaasirkusta alkaen nimenomaan talviaikaisten 

ympäristöjen, ei niinkään pesimäaikaisten ympäristöjen muutokset on 
todettu 
kriittisiksi pesimäkantojen vähentymisiä analysoitaessa. 
Pohjansirkkukohtaloa taitavat kokea tällä hetkellä esim. punavarpunen 
kaakkoismuuttajana ja metsäkirvinen Afrikka-muuttajana (joiden 
pesimympäristöt eivät takuulla ole vähentyneet tai kehnontuneet 
kotomaassamme, mutta lajit ovat silti olleet kotvan aikaa 
kannankehityksensä 
alamäessä). Epäilenpä, että myös kultasirkun kohtalo on sidoksissa 
talvehtimisalueiden olosuhteissa tapahtuneisiin ihmisperäisiin muutoksiin.

terv. Markku Ukkonen 



-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/pply/attachments/20060714/12033bd6/attachment.html