Vs: Re: [Pply] Vs: kommentti pohjansirkkukeskusteluun

[Ari Rajasärkkä]

Hei vaan vieläkin!

Vanhat metsät eivät ole yhtään sen lähempänä sydäntäni kuin mikään muukaan 
luonnonympäristö Suomessa. Olen suojelualueiden linjalaskennoissa ja 
muissa lintuselvityksissä sekä muilla virka- ja vapaa-aikaan liittyvillä 
maastokäynneilläni kolunnut suomalaista luonnonympäristöä sangen tarkkaan 
meren saaristosta, rantaniityille, järville, soille, metsiin ja 
tuntureillekin. Tuon kokemuksen äänellä älähdän vielä kerran.

Jounin tiukalla "vanhan metsän lajin" käsityksellä ei Suomesta löydy 
ainuttakaan lintulajia, joka olisi spesialisoitunut vanhaan metsään tai 
mihinkään muuhunkaan luonnonympäristöön Suomessa. Ainoa lähes 
kokonaisuudessaan vanhoihin metsiin sitoutunut lajimme on sinipyrstö, jota 
myös tavataan joskus aika tyypillesssä talousmetsässä. Muina vanhan metsän 
lajeina on pidetty mm. isoja pöllöjä, kulorastasta, puukiipijää ja montaa 
muuta lajia, joita tavataan yleisinä ihan tavallisissa talousmetsissäkin 
tai jopa kaupunkien puistoissa. Vanhan metsän tai muun luonnontilaisen 
elinympäristön indikaattorin ominaisuuksiin kuuluu se, että laji on 
useimmiten selvästi runsaampi luonnontilaisessa elinympäristössä kuin 
ihmisen muuttamassa sellaisessa. Paikoin voi puukiipijä olla vaikka kuinka 
yleinen ihan tavallisessa talousmetsässäkin, mutta KESKIMÄÄRIN 
luonnonmetsässä puukiipijätiheydet ovat selvästi korkeampia kuin 
talousmetsässä.

Sama koskee ehdottomasti pohjansirkkuakin. Ukkosen Markun taannoinen 
tutkimusalue sijaitsee Itä-Suomessa pohjansirkun levinneisyyden 
ydinalueella. Markun tutkimuksissa alueen pohjansirkkutiheys oli reilut 3 
paria / km2, mitä voidaan pitää ihan mukavana pohjansirkkutiheytenä. 
Kuitenkin se jää kauas todellisista pohjansirkun huipputiheyksistä lajin 
optimaalisessa elinympäristössä kuten vaikkapa Ulvinsalon luonnonpuistossa 
Kuhmon itärajalla. Linjalaskennan mukainen tiheys 1980-luvun alussa siellä 
oli kuten jo aiemminkin olen todennut peräti yli 13 paria / km2 - siis 
peräti 10 paria enemmän jokaisella neliökilometrillä kuin Markun 
tutkimusalueella. Eroa lisää vielä laskentamenetelmän erot. En tarkkaan 
muista, millä menetelmällä Markku Kaavin pohjansirkkutiheydet arvioi, 
mutta mikäli se tehtiin kartoitusmenetelmää soveltaen, tulisi 
linjalaskennan antaman tiheyden teoreettisesti ottaen olla n. 75 % 
kartoitustiheydestä. Eli ero Kaavin "suboptimaalisen" ja Ulvinsalon 
"optimaalisen" elinympäristön tiheyksissä on huikea. Kun Ulvinsalon 
kaltaisten alueiden määrä on 25 vuodessa vähentynyt suuresti maassamme ja 
vanhat ojitusalueet ovat metsittyneet sekä Venäjän puolen metsissä on 
jatkunut samanlainen myllerrys ehkäpä jopa pahempana kuin nyky-Suomessa, 
ei todellakaan ole mikään ihme, että pohjansirkunkin kaltainen laji on 
ajautumassa sukupuuton partaalle Suomessa.

Vastaavanlaisia esim. Kainuun metsissä kovasti taantuneita lajeja - 
joittenkin osalta voidaan jo Kainuun mittakaavassa puhua peräti 
sukupuutosta - on lukuisia: metsäkirvinen, laulurastas, tiltaltti, 
keltavästäräkki, suokukko ym. ym. Kaikkien näiden osalta on helppo pistää 
pää pensaaseen ja todeta, että syyt lajien vähenemiseen ja sukupuuttoon 
ovat maamme rajojen ulkopuolella emmekä siis voi asialle tehdä mitään. On 
kuitenkin aika vaikea keksiä yhtä ja samaa maamme rajojen ulkopuolista 
tekijää, joka selittää metsäkirvisen, laulurastaan, tiltaltin ja 
pohjansirkunkin vähenemisen. Sen sijaan oman maamme rajojen sisältä löytyy 
kyllä yksi aika hyvin näidenkin lajien ahdinkoa selittävä tekijä, joka 
erottuu peräti satelliitista asti!


T.     Ari R.







Jouni Pursiainen <pursi at sun3.oulu.fi>
14.07.2006 11:10

 
        Vastaanottaja:Ari Rajasärkkä <ari.rajasarkka at metsa.fi>
        Kopio:  Markku Ukkonen <markku.ukkonen at elisanet.fi>, pply at lists.oulu.fi
        Aihe:   Re: [Pply] Vs: kommentti pohjansirkkukeskusteluun


Hei,

Kiitokset Markku Ukkoselle laajasta taustaselvityksestä. Monilta osin 
Markun
tulokset ovat samansuuntaisia kuin omat satunnaishavaintoni: Pohjansirkku 
ei
ole kovin ronkeli biotooppivaatimustensa suhteen. Jos olisi, ei se 
aikanaan
olisi voinut kuulua maamme runsaimpiin lintulajeihin. Tutustuin itse 
lajiin
aikanaan kotini lähellä olleilla reviireillä, jotka biotoopin puolesta 
olivat
mitä kaameinta talousmetsää: keskikokoista ojitettua männikköä 
(muistaakseni
jopa uudelleenojitettua). Jos se alue oli joskus oikeaa suota ollut, niin 
siitä
oli ainakin pitkä aika. Sillä biotooppivaatimustasolla pohjansirkku voisi 
olla
edelleenkin hyvin runsas, jos runsaus olisi vain pesimäbiotoopeista 
kiinni.

On selvää, kuten Arikin totesi, että jossakin vaiheessa ojitettu räme 
muuttuu
metsäksi, joka ei enää ole optimaalinen pohjansirkun kannalta. Tilalle 
tulee
aidompia metsälintuja. Ja on selvää sekin, että suoperäisten "metsien"
väheneminen vaikuttaa pohjansikkujen kokonaismäärään. Mutta silti, soita 
ja
soiden reunoja ja entisiä soiden reunoja on (pohjansirkun vaatimustasolla)
vielä paljon. Se, että lajin kannalta "ihanteellisetkin" biotoopit 
tyhjenevät
(mitä ne nyt sitten olisivatkaan, Ukkosen tutkimuksen mukaan) ei selity
täkäläisillä tapahtumilla.

Sikäli ymmärrän Aria, että kun vanhat metsät ovat erityisen lähellä 
sydäntä,
haluaa varmasti tuoda esille kaikkia niitä lajeja, joilla on edes 
jonkinlainen
"kohtalonyhteys" näihin metsiin. Minusta pohjansirkku ei vain ole hyvä
esimerkki tähän tarkoitukseen.

Pelkään vaan sitä, että jos kovin paljon keskitymme haukkumaan "väärää 
puuta",
jää "oikea puu" haukkumatta ja vahinkoja tapahtuu koko ajan lisää. Tällä
hetkellä tilanne taitaa olla se, että emme edes varmasti tiedä, missä se 
"oikea
puu" sijaitsee.

Kultasirkuista muista vanhan legendan jossain Keski-Euroopassa karanneesta 
parin
tuhannen sirkun kaupallisesta "erästä", jonka epäiltiin jopa vaikuttavan 
sinä
syksynä kultasirkun esiintymiskuvaan ko. alueella. Montakohan "erää" on 
jäänyt
karkaamatta ja montako erää tarvitaan siihen, että kanta alkaa heiketä?

Jouni


> 
> 
> "Markku Ukkonen" <markku.ukkonen at elisanet.fi>
> 13.07.2006 21:22
> 
> 
>         Vastaanottaja:<ari.rajasarkka at metsa.fi>
>         Kopio: 
>         Aihe:   kommentti pohjansirkkukeskusteluun
> 
> 
> Moi Ari
> 
> Joutessani luin PPLY:n havaintosivuja ja silmiini sattui 
mielenkiintoinen 
> keskustelu pohjansirkusta/kultasirkusta. Laitanpa lusikkaani soppaan, 
kun 
> tunnen erityistä lukkarin rakkautta pohjansirkkua kohtaan - teinhän oman 

> graduni lajin pesimäbiologiasta neljännesvuosisata sitten. Voinet 
välittää 
> 
> viestini PPLY-verkkoon, kun en itse ole verkon asiakas. Muutkin 
> keskustelijat voivat olla kiinnostuneita viestistä.
> 
> Ne tiedot ensimmäisessä ja toisessa atlaskirjassa pohjautuvat melko 
lailla 
> 
> tuohon tutkimukseeni 1970-80-lukujen taitteessa Pohjois-Savon itäosassa. 

> Ekaan atlaskirjaan väsäsin itse pohjansirkkutekstin. Aineistoni oli 72 
> tarkasti läpi pesinnän seurattua pesää ja kasvillisuusanalyysit tein 
> yhteensä 108 pesältä/maastopoikasreviiriltä. Oma tutkimukseni on 
edelleen 
> julkaisematta julkaisufoorumeilla!
> 
> Pohjansirkun tiheys oli kolmena tutkimuskesänäni metsävaltaisella ja 
> pienten 
> suolämpäreiden pirstomalla tutkimusalueella vuosittain 3.0-3.4 
> paria/neliökilsa. Yksi osa selvitystäni oli verrata lajin 
pesimämenestystä 
> 
> luonnontilaisten ja muutettujen (ojitettujen) biotooppien välillä.
> 
> Lyhyesti, näin se meni. Luonnontilaisilla biotoopeilla pesineet parit 
> tuottivat Mayfieldin menetelmällä laskettuna keskimäärin 4.6 
> maastopoikasta/pari/pesimäkausi ja muutetuilla vastaavasti 4.9 
> mp/pari/kausi 
> (oletin, että toisten pesintöjen/uusintojen osuuksissa ei ollut eroja 
> biotooppien välillä). Ensimmäisen pesyeen ja toisen 
> pesyeen/uusintapesyeiden 
> maastopoikastuoton osalla ei ollut oleellisia eroja biotooppien välillä. 

> Jos 
> poistetaan predaation vaikutus (mikä kuvastanee biotooppien välistä eroa 

> lajin ravintoympäristöinä), onnistuneiden pesintöjen (tässä ei siis 
voida 
> käyttää Mayfieldiä) luvut olivat 4.6 mp/pari/pesimäkausi 
luonnontilaisilla 
> 
> ja 4.3 mp/pari/pesimäkausi muutetuilla biotoopeilla. Reviirialueen 
> luonnontilaisuudella ei siis tuntunut olevan kummempaa vaikutusta 
> maastopoikastuottoon. Pesästälähdön jälkeistä tilannetta biotooppien 
> välillä 
> en pystynyt selvittämään.
> 
> Pohjansirkut "käyttäytyivät" biotooppien valinnan suhteen 
> tutkimusalueellani 
> aivan kuten pesimätulokset vihjasivat. Kun reviirien (n = 144) 
> biotooppijakauma suhteutettiin tutkimusalueeni biotooppijakaumaan, 
> reviiritiheydet olivat (paria/neliökilsa): pensaikot, taimikot, 
> kangasmetsät 
> 0.6, luonnontilaiset korvet 23.6, muutetut (ojitetut) korvet 22.7, 
> luonnontilaiset rämeet 25.0 ja muutetut (ojikot/turvekankaat) rämeet 
22.7. 
> 
> Ei siis eroja näiden ympäristöjen optimaalisuudessa tai 
> suboptimaalisuudessa 
> pesimäympäristöinä tälläkään tavoin tarkasteltuna.
> 
> Tuolla mainitsemallani tutkimusalueellani pohjansirkku tuntuu 
vähentyneen 
> kovasti, vaikka noiden tutkimusvuosien jälkeen en ole alueella 
> liikuskellut 
> muutoin kuin laskemalla siellä vuosittain yhden linjalaskentareittini. 
> Täytyisi vissiin ottaa joskus enemmän aikaa ja kiertää kerran vielä 
kaikki 
> 
> nuo muinaiset posimestat. Sama tilanne myös muualla täällä 
> Pohjois-Savossa; 
> esim. kahtena edelliskesänä kierrellessäni keltaväiskien perässä 
reilusti 
> toistakymmentä päivää kumpanakin kesänä Tiilikkajärven kansallispuiston 
> aluetta, jossa luonnontilaisia soita pohjansirkuillekin sentään piisaa 
> roppakaupalla ja jossa pohjansirkkuja ennen tapasi, törmäsin lajiin vain 

> muutamia kertoja.
> 
> Itse minun on omien selvitysteni pohjalta vaikea uskoa, että nykyinen 
> pohjansirkun alho Suomessa olisi seurausta sopivien pesimäympäristöjen 
> puutteesta tai siitä, että ojitetut suot olisivat lajin kannalta 
jotenkin 
> suboptimaalinen pesimäympäristö. Pohjansirkut ovat tykönämme pienen osan 

> vuodesta ja suurimman osan ajasta ne koikkelehtivat kaakkoisilla 
> talvehtimisalueillaan, jossa lajin edustajat oleskelevat erilaisilla 
> kosteikoilla ja myös "pilvin pimein" kulttuuriympäristöissä (esim. 
> riisipellot ja vastaavat) ja jossa ihmisten määrä on mitä on. Kyllä minä 

> kuvittelen pohjansirkun talven aika kurjaksi siellä satojen miljoonien 
> kiinalaisten ym. etelä- ja kaakkoisaasialaisten keskellä, jossa kaikki 
> ympäristöt ovat kemiallisen ja muun sorttisen jyrän alla ihmisten 
> toimesta. 
> Arvelen, että ihmisten suora ja välillinen rasite kaikkia trooppisia 
> talvehtijoitamme kohtaan on lisääntynyt dramaattisesti viime aikoina jo 
> väestönkasvunkin ja sen seurannaisvaikutusten sekä 
> teollistumis-/modernisoitumiskehityksen seurauksena. Useimmilla 
> eurooppalaisilla sirkuilla harmaasirkusta alkaen nimenomaan 
talviaikaisten 
> 
> ympäristöjen, ei niinkään pesimäaikaisten ympäristöjen muutokset on 
> todettu 
> kriittisiksi pesimäkantojen vähentymisiä analysoitaessa. 
> Pohjansirkkukohtaloa taitavat kokea tällä hetkellä esim. punavarpunen 
> kaakkoismuuttajana ja metsäkirvinen Afrikka-muuttajana (joiden 
> pesimympäristöt eivät takuulla ole vähentyneet tai kehnontuneet 
> kotomaassamme, mutta lajit ovat silti olleet kotvan aikaa 
> kannankehityksensä 
> alamäessä). Epäilenpä, että myös kultasirkun kohtalo on sidoksissa 
> talvehtimisalueiden olosuhteissa tapahtuneisiin ihmisperäisiin 
muutoksiin.
> 
> terv. Markku Ukkonen 
> 
> 
> 
>