[Pply] Kamalaa Niskahikoilua Hailuodossa

[Heikki Helle]

Moi!

Viime vuodesta tuskin viisastuneena jyväskyläläisjoukkueemme Trio
Niskahiki (Matti Häkkilä, Jyrki Torniainen & ak) päätti ryhtyä parantamaan
edellisvuotista rallisijoitusta ja lajimäärää. Mutta kuinkas sitten
kävikään.

Rallistrategiamme oli nerokas, kuten aina. Perjantaina lintsattiin puoli
päivää töistä tai ei, mutta reilusti ennen auringonlaskua Huikun
Fart-Stiina-kahvila jäi taakse ja suuntasimme pohjustamaan aloituspaikkaa
aamuksi. Matkalla mutka Marjaniemessä aiheutti ihmetystä: kaksi
pikkuvarpusta pyrähti pohjustajien kenkien alta rantavehnikköön. Tänä
vuonna aloituspaikaksi valitsimme Virpi-, Mänty-, Keski- tms. niemen.
Virpiniemen tietä olikin iloksemme kunnostettu kahden nyrkin kokoisin
teroitetuin kivenmurikoin joten telttapaikalle oli ilo ajella. Ennen
teltan pystytystä piipahdimme hiekkabiitsillä pohjustaen aamuksi "varman"
pikkusirrin. Hämärissä muuttanut metsähanhiporukka enteili hienoa muuttoa
aamuksi. Tasaisen telttapaikan löytämisessä ei vaikeuksia ollut, ja
bolidin sekä kuuden riekon lentoa ihmeteltyämme olikin aika ryhtyä
tärisyttämään hiekkakangasta 9 richterin kuorsauksella.

Riekot jatkoivat metelöintiään heti aamuherätyksen jälkeen, mutteivät enää
seitsemän jälkeen eikä niitä löytynyt enää mistään, hyvä alku siis.
Aamuherätys oli muutenkin karu: Trangiaan ladattu kahvivesi oli yön aikana
nasahtanut tiukasti jäähän ja tovi meni sen olomuotoa muuttaessa.

Jos oli nihkeä alku, nihkeänä jatkui koko päivä. Pari ensimmäistä
rallituntia talsittiin Virpiniemen-Keskiniemen-väliä ilman kahlaajia ja
staijattiin tyhjää merta, ihmettelimme voiko syksyinen meri ikinä olla
niin hiljainen. Jotain sentään tarttui haaviin: päivän ainoat teeret,
ainut mustarastas, ainoat käpylinnut, ainut metsäkirvinen. Vaan tulipahan
pätkä pohjoisrantaa tutuksi. Sitten alkoi ennestään tuttujen ja osin
tuntemattomienkin lintupaikkojen kiertäminen. Päivän sloganiksi
muodostuikin: "nyt mennään johonkin missä on lintuja". Harmi, että sitä
paikkaa ei koskaan löytynyt.

Marjaniemessä pikkuvarpusia ei ollut enää kaksi vaan vähintään 9 linnun
lauma! Mutta meri jatkoi tyhjänä olemista. Keskustan pelloilta noukittiin
peruslajistoa: varpushaukka, ampuhaukka, kiuru, kanahaukka, lisää
pikkuvarpusia, lopulta sepelkyyhkykin ja kottaraisia. Paitsi että
kottarainen ei ihan peruslaji ollutkaan. Kittiläntien varressa peltoon
tippunut 20 linnun parvi osoittautui lopulta melkein ässäksi. Jo tässä
vaiheessa ihmettelimme vihervarpusten totaalista puuttumista, mutta
onneksi purku paljasti lajin olleen muillekin vaikea. Toisaalta esim.
rautiaisten laskemiseen ei meinannut riittää kahdenkaan käden sormet.
Erikoinen syksy.

Pöllän ja Kuivasäikän visiitti tarjoili muutamia uusia lajeja:
kapustarintoja, merikotka, suosirri ja isolepinkäinen, mutta lähinnä sekin
meni uusien maisemien ihasteluksi.

Ensimmäisellä yrityksellä painoimme Kirkkosalmen kohdalla pedaalia,
tornissa näytti olevan jo ennestään ainakin toista tonnia lintuharrastajan
lihaa. Tömpässä päätimme jättää tornin väliin ja ajella rantaan asti,
mutta täälläkin saimme ihastella uudenlaista, ilmeisesti perinteistä
luotolaista tienpitoa: viimevuotinen hiekkabaana oli korvattu
lietelannalla, joten eikun talsimaan. Tömppä ei ollut viimevuotisessa
vedossa. Kyhmäri sentään irtosi ja joku hassu kahlaaja, mutta esim.
sorsien vääntäminen oli siltä  etäisyydeltä mahdotonta. Hetken tuuletimme
pikkujoutsenta, mutta kolmen pikkujoutsenkaaveen vieressä patsastelikin
lumipukuinen metsästäjä arktista saalislajiaan odotellen. Lieköhän
tärppäsi?

Paluumatkalla Kirkkosalmen kohdalla oli jo pakko hidastaa. Muutama
peruslaji lisää ja olimme valmiita jatkamaan matkaa. Harmaasorsa onneksi
hoitui tältä peruspaikalta, joten siitä ei tarvinnut enää huolta kantaa.
Tornissa ramppasi porukkaa ylösalas enemmän kuin laki sallii, joten
kaukoputkeilu oli yhtä tärinää. Petojen totaalista puutetta saatoimme
sentään tärinässä ihmetellä, viime vuonna esim. piekanoita lenteli
paikalla kymmensotalla, nyt ei ainuttakaan.

Viimeiset tunnit seikkailimme panikoiden Petsamossa, itäisessä Luodossa ja
Pökönnokalla. Petsamon laiturilta kaivettiin tuskaisesti lapasorsa ja
ihmeteltiin monituhatpäistä tukkasotkaparvea ilman lapasotkaa. Paikalla
kai nuijasimme kurjen, koska moni oli niitäkin siellä nähnyt. Kurki olikin
joukkueemme ainut negaässä, niitä on rallissa aina hieno kerätä. Itäisestä
Hailuodosta ruksimme jänkäkurpan ja onneksi närhenkin. Lopetuksen
suoritimme
Pökönnokalla, jossa kiikarointiin oli aikaa noin kuusi minuuttia. Laitumen
läpi oikaisu johti meidät ilmeisesti arvolintujen ohi nokan kärkeen, jossa
oli ihasteltavaksi vain tusinapäinen suosirriporukka muutamalla skvatilla
täydennettynä. Viimeisellä minuutilla merellä sentään lensi lopetuslajimme
ristisorsa.

74 lajia tiesimme olevan kehno suoritus ja sitähän se todella olikin.
Viime vuoteen verrattuna heikensimme sekä lajimääräämme että
sijoitustamme. Täysin käsittämätöntä on, miten lähes lokakuisesta Luodosta
löytyy haarapääsky melkein joka joukkueelle paitsi meille tai missä ovat
esim. härkälinnut, kurjet ja vihervarpuset. Kehitystä on hyvä jatkaa
vuoden päästä...

Kiitokset ralliorganisaatiolle, Luodossa on (periaatteessa) aina hieno
rallata!

Kaikkien perspiroijien puolesta
Heikki H