[Pply] Hailuoto Royal Societyn valtikan valloitus

[Harri Taavetti]

Morjens,

Tässäpä tarinaa tämän joukkueen edesottamuksista. Joukkueeseen siis
kuuluivat Markus Keskitalo, Petri Lampila, William Velmala ja ak.
Kruunuprinssit Harry ja William saapuivat Luotoon jo pe klo 15. Parin
iltapäivätunnin pohjustukset toivat vain pieniä viilauksia jo viikolla
laatimaamme aikatauluun.
Illalla saapuivatkin sitten Lieksan herttua Sir Markus ja koko joukkueen
aulis palvelija ja kaukoputketon komppauskone James Lampila. Kaikkien
puolesta vielä suurkiitos Juhan ja Maijan majapaikasta ja täysihoidosta!
Aamu aloitettiin Sunikarista, jonne saavuttiin n. 6.45. Tieltä räpsähtänyt
lehtokurppa ei vielä tuolloin pinnalistalle päätynyt, mutta noin vartin
kisattuamme ja hiljaista merta tuijotettuamme kävimme komppaamassa sen
uudelleen lentoon. Paremmista kulorastas sentään saatiin aamun
ensiminuuteilla.
Sunikarista siirryimme Itänenälle pikkulintujen toivossa. Pari teertä yritti
tunkeutua auton alle heti kurpan jälkeen. Aamu oli kovin kylmä ja meno
hiljaista. Metsäkirvinen, rautiainen, pyrstötintti ynnä tavallisia saatiin
ruksittua. Hippiäisiä tirisi tuttuun tapaan kymmeniä, mutta joukosta ei
mitään muuta irronnut.
Sitten oli loogisesti vuorossa Kuivasäikkä &  Pöllä. Kahden pohjantikan
parvi huuteli rantalepikossa ja lähti sitten korkealla n. W. Lentokentän
kupeessa kuulemani pikkutikka ei sen sijaan muiden korviin osunut. Ainakin
koko joukko vesilintuja ja kapustarinta kuitattiin listan jatkoksi. Valtaisa
(70+) metsähanhiparvi matkasi etelään noin mantereen rannikkoa seuraten.
Pöllästä jatkoimme Patelanselän kautta (pikkuvarpusia ja varpusia)
luoteisrannalle Virpiniemeen. Kävely tuotti pässin, pari pikkusirriä,
pulmusen ja etelään muuttaneet mustalinnun ja merimetson. Parasta antia oli
kuitenkin dyyneillä tepastellut nuori keltavästäräkki.
Marjaniemessä James potki lentoon muutaman kiurun ja siinä sivussa näytti
meille meristaijareille merellä muuttavan alliparven, joka töin tuskin
saatiin kohellettua muidenkin verkkokalvoille. Kaakkuri muutti etelään ja
taisipa sielläkin yksi mustalintu näkyä. Kengänperästä, tällä kertaa minun
kompatessa linnutonta tutkimusaseman ympäristöä, näkyi kuulemma sqvatti ja
kaukana merellä muuttava valkoposkihanhiparvi.
Marjaniemestä singahdimme kirkonkylän pelloille. Pe pohjustetuista
kottaraisista ei näkynyt vilaustakaan, vain pikkuvarpusia säksätti maatilan
pihassa. Ei lämmittänyt. Kanahaukka kaarteli kaukana taivaalla ja
haarapääsky pyörähti näkyvissä. Rallin ainoa närhi lepatti metsän reunassa
ja 
 ja eipä sieltä muuta tainnut tullakaan. Lintupäivän vaisuus alkoi olla
kouriintuntuvaa.
Sitten, iltapäivän aluksi, änkesimme itsemme Kirkkosalmen torniin, vaikka se
olikin kuin Tokion metro. Peruslajit hoidettiin sieltäkin pois kuleksimasta
ilman mitään onnenkantamoisia, kuten niin monelta muultakin paikalta päivän
mittaan.
Kaikki punaiset vaatekappaleet riisuttiin viimeistään siinä vaiheessa kun
suuntasimme kulkumme kohti Pökönnokan laidunta. Portille päästyämme näimme
Aallon veljekset & co. kävelevän niityllä ja hämmästykseksemme huomasimme
heidän olevan laitumen paimenlangan takana! Siispä sinne. Vähän oikaistiin
laitumen puolelta maailman suurimman sonnin seuratessa tiiviisti kulkuamme,
onneksi makuuasennosta. Nuori kuovisirri suoritti laitumenylilennon kapulan
kanssa, mikä sai meidät hetkeksi irrottamaan katseet sarvekkaista naudoista.
Turvalliselle puolelle päästyämme pinnalistalle liitettiin mustaviklo,
ristisorsa ja suosirri. Jostain taivaalta kuulunut punatulkun ääntely sai
hetken lyömään päässä tyhjää, ennen kuin tajuttiin, että pinnahan siellä
ääntelee! Jäi rallin ainoaksi. Siis tulkuksi, ei pinnaksi. Toinen hassu
tapaus oli rantalietteellä suosirrin kanssa juoksennellut lapinsirkku.
Minnes me sitte
 Niin, Ojakylänlahdelle. Sieltä hoituivat ainakin merihanhi,
lapasorsa ja kurki. Sitten toiselle puolen lahtea, Petsamon laiturille.
Valtavasta tukkasotkamassasta (laskikohan kukaan
?) irtosi härkälintu ja 4
pilkkasiipeä.
Kello oli jo niin paljon, että suoritettiin viimeinen siirtyminen
lopetuspaikkaamme Tömppään. Niitty oli märkä, pehmeä, äärimmäisen
vastenmielinen – ja linnuton. Pari merikotkaa sentään pyöri ja tietenkin
niin uljaat kyhmyjoutsenet ojentelivat kauniita kaulojaan. No hyh. Tyllin
ääntely sai yhden pahan puutteen pois huolesta. Muuta niitty ei sitten
tarjonnutkaan, ja puhelimen herätys katkaisi tylysti yrityksen. Tarpominen
takaisin autolle tuntui valovuoden mittaiselta.
Nihkeä yleisvaikutelma koko kirkkaasta päivästä, kolme lajia petoja ja
niukasti hyönteissyöjiä eivät nostaneet mielialaa, ja olo oli purkuun
mennessä aika epävarma. Purun edetessä huomasimme nihkeää olleen muillakin,
ja oli aikamoinen hämmästys todeta, että voitto irtosi 86 lajilla ja peräti
viiden lajin kaulalla! Noh, siihen oli tyytyminen


Hailuodon Kuninkaallisten Valtikanhaltijoiden plsta,

Harri