[Pply] Puolijoukkue Hailuodossa

[Jouni Pursiainen]

Puolijoukkueen (Jukka Piispanen ja Jouni Pursiainen) seikkailut aurinkoisesa
Hailuodossa, joitakin tunnelmia päivän varrelta.

Kisa alkoi, niinkuin monella muullakin, Huikun lauttarannasta ja heti
tuoteeltaan Jukka löysi merikotkan kaukaa pohjoisesta lentelemästä. Ainoa peto
muuten pitkälle iltapäivään asti. 

Metsänlaidassa liikkui varpuslintujakin mukavan oloisesti, mutta mitään
parempaa
ei kohdalle sattunut. Tai siltä ainakin tuntui, mutta totuus oli parempi:
vihervarpunen puuttui monilta eikä rautiaitakaan ollut kaikilla. Matka jatkui
lukuisin pysähdyksin ja tähän aikaan kisasta lajeja tuli tasaisena virtana,
mutta riemunkiljahduksille ei saatu aihetta. Vaskessa meni kaakkuri ja jossakin
oli (iso)käpylintuja tienvarrella. Potinlahdella satoimme todeta, että
Pökönnokalla on sirrejä ja ilmeisiä kurmitsoja, mutta jätimme ne odottamaan
aikaa parempaa. Yli muuttaneen lapinsirkkun arvasimme olevan hyvä havainto.

Kohta pelloille saavuttua pysähdyimme mm. paikassa, josta edellisvuonna saimme
pikkuvarpusen: nyt niitä oli kokonainen parvi.

Pikapoikkeama Ojakylänlahden pohjoisrannalla, Kaaraa vastapäätä, toi muutamia
mukavia lajeja. Merihanhi on joskus ollut näissä karkeloissa vaikea, nyt niitä
oli pieni parvi. Ja mikä parasta, parvessa oli toinenkin hanhilaji. Metsähanhi
oli luonnollinen perusoletus, mutta kokotumma nokka herätti hälytyskellot.
Lintu oli melko kaukana eikä valokaan ollut aivan ihanteellinen, joten putkesta
piti puristaa ääritehot ja odotella, että lintu näyttäytyi usemmasta kulmasta
suhteessa valoon ennen kuin määritys varmistui: lyhytnokkahanhi. Ratkaisevaa
oli nokan ohella pyrstön väritys. Yllättäen osoittautui, että kyseessä oli
päivän ainoa ässämme.

Aamun muut rauhoittui nopeasti ja Itänenälle ehdittyämme valitsi jo syvä
hiljaisuus. Puuttuvat varpuslinnut tulisivat olemaan kiven alla. Mustarastas
sentään saatiin kaivettua esiin, mutta jopa laulurastas puuttui vielä ja jäi
puuttumaan lopulta kokonaan. Kyhmyjoutsenia oli poikue ja ohi muutti kuikka,
mutta muutoin vesilintujen puute oudoksutti. Missä olivat pilkkasiivet ja
mustalinnut? 

Kuivasäikkä tuotti arvokkaimpana lajina punatulkun, tuon rantalietteiden
klassikon. Päivän lämmön noustessa vahvistui tunne, että lajeja kertyy
nihkeästi Keli varmaan oli liian hyvä ja linnut olivat suuren osan ajasta
todella passiivisia, tai siten muuttivat korkealla ja kovaa. Jossakin vaiheessa
iltapäivän apaattisuutta tarjosin jopa joukkueen nimeksi "Kohtuuttoman
kohtuullista", muistona "Kohtuuden ystävistä".

Petolintujakin sitten lopulta tuli varpushaukka Patelanselän tuntumasta ja
kanahaukka Kirkkosalmelta, mutta puutteita oli silti enemmän kuin nähtyjä.
Harmaa ja jouhisorsa tulivat täältä, niinkuin pitikin, mutta lapasorsa jäi
lopulta määrittämättä, vaikka yhtä nukkuvaa lintua pitkän seurattiin.

Pelloitakaan ei irronnut ampuhaukkaa tai piekanaa, kotttaraisesta
puhumattakaan.
Kiuru oli mukava ja aukean yli lentänyt närhi helpotus. Silti päivän lähes
ainoa
hyvä hetki sattui Marjaniemeen, jossa muuttavaa metsähanhiparvea (päivän
ensimmäiset) seuratessa Jukka huomasi pilkkasiipiä ja minä niitä kuitatessani
mustalinnun. Virpiniemen seutu oli rehti pettymys, ei minkään näköisiä
kahlaajia laajoilla hietikoilla! Tosin kun puolijoukkueemme ei voinut hajaantua
jäi varsinainen rannan komppaaminen tekemättä.

Tässä vaiheessa iltapäivä oli jo pitkällä ja laskeskelimme, että Petsamon
laiturin ja Pökönnoka jälkeen on edessä lopetuspaikan valinta. Ulkokarvon pisto
oli kohtuullinen, pikkutikka, lapasorsa ja haarapääsky olivat mukavia. Timali
ei
täälläkään suvainnut olla äänessä. Näin ampuhaukan, jopa kahdesti, mutta
kummallakin kerralla niin nopeasti etten ehtynyt sanoa mitään ennen kuin lintu
taas katosi ja laji jäi saamatta.

Pökönnokalla sattui ilmeisesti päivän ainoa oikea kämmi: oikaisimme suoraan
niityn poikki kärkeen, jossa aamulla olimme nähneet sirrejä olevan. Suosirrejä
siellä olikin, mutta rantaa pitkin edenneet kilpaveikot näkivät matkalla myös
kuovisirrin. Ristisorsaa osasimme odottaa, mutta mustaviklo oli yllättävä
bonus.

Aikaa oli enää tunti ja lajeja puuttui vielä vaikka miten paljon, vasta 70
hädin
tuskin puhki. Päätimme yrittää Hiidenniemeä, jonne mennessä voisi vielä yrittää
puuttuvia rastaita ja jossa voisi olla jokin lukuisista kahlaajapuutteistamme.
AUton pohjaa koettelevan rymnistelyn jälkeenoikea tie löytyi ja pääsimme
ajoissa perille, mutta lietteet olivat tyhjät. Viimeisen tunnin lajittomuus vei
odotukset sijoituksen suhteen yhä alemmas.

Mutta vaikeaa oli ollut muillakin: jaettu viides sija oli enemmän kuin osasimme
odottaa ja itse asiassa sitä oli tuloskin 74 lajia. Kirjanpito oli selvästikin
ollut puutteellinen kun purussa lajeja löytyi enemmän kuin olimme matkan
varrella laskeneet.
Ihan hyvä tulos kahden hengen joukkueelle!

Jouni