[Pply] Isokihu Lumijoella

[Ari Rajasärkkä]

Hei!

Tässä hiukan tarinaa eilisestä isokihusta Lumijoen Luodonselältä:

Lauantai-iltapäivänä 2.8. joskus klo 14:n jälkeen tulin Lumijoen Varjakan 
kalasatamaan ja nostin kaukoputken pystyyn auton vierelle meren rannan 
tuntumaan. Katselin hetken kaukoputkella merelle selaten koko merinäkymän 
Zeissin kaukoputken pienimmällä eli 20 x zoomauksella. Sitten alkoikin 
hiukan ripsimään vettä. Laitoin putkeen sadesuojat päälle ja vetäydyin 
hetkeksi autoon pitämään sadetta ja miettimään jatkoa kartan ääreen. Sade 
jäi muutamaan pisaraan ja nousin ulos autosta tietämättä vielä tarkemmin, 
mitä oikein tekisin.

En ennättänyt vielä tekemäänkään mitään, kun luokseni tuli selevää savvoo 
viäntävä mieshenkilö, joka turistimatkallaan päätti tulla kysymään minulta 
”Mitenkä hyvin tuolla kiikarilla näkköö linnut kaakoo?” tarkoittaen 
ilmeisestikin kaukoputkeani. Vastasin jotenkin siihen tyylin kuin ”Riippuu 
tilanteesta”. Kerroin mm. juuri sillä hetkellä aivan meren pinnan 
tuntumassa olevasta väreilystä, joka haittaa melko lähelläkin olevien 
lintujen katselua. Korkeammalla olevia lintuja ja putken maksimizoomia eli 
60 x suurennusta käyttämällä lintuja näkee määrityskelpoisesti hyvinkin 
kaukaa. Samalla hain esimerkin lähimmästä pikkusaaresta, joka paljain 
silmin vaikutti olevan melko kaukana. Jälkikäteen kartasta tarkistettuna 
tuon mökillisen luodon nimi on Rokonkari ja sillä on etäisyyttä 
kalasatamasta jokseenkin tasan 2 km. Mökin katolla istuvat lokit olivat 
tosi helppoja määrittää lajilleen. Mukanani ei ollut sopivaa karttaa, 
josta luodon todellisen etäisyyden olisi voinut mitata, joten heitin 
silmämääräiseksi arvioksi ”useamman kilometrin, ehkä noin 3 km”. Pieleen 
siis meni hiukan. Kerroin miehelle joskus hyvissä olosuhteissa 
määrittäneeni mm. merimetsoja noin 10 kilsasta – toki karimetson 
mahdollisuutta en voinut Oulun edustan luodolla jököttävistä linnuista 
tuolloin sulkea pois.

Miehen poistuttua päätin sään hiukan parannuttua jäädäkin vielä paikalle 
ja katsella uudelleen merelle. Selailin merta 20 x suurennoksella ja 
jossain Rokonkarin itä- tai oikeastaan kai koillispuolella huomattavasti 
karia kauempana näin kovaa kyytiä viuhtovan linnun etenevän melko 
korkealla meren yllä ”määrätietoisesti” kohti Hailuotoa. Ajattelin 
variksen lähteneen meren ylitykseen. Äskeisestä keskustelusta innostuneena 
päätin hyvikseni kokeilla, ”kuinka kaukaa lentävän variksen pystyy 
putkellani määrittämään”.

Väänsin zoomauksen maksimiksi ja katseluolosuhteet melko korkealle 
merenpinnan yläpuolelle olivat erinomaiset: pilvipoutainen myötävalo eikä 
lainkaan väreilyä sillä korkeudella ja tuulikin oli sen verran heikko, 
ettei putki tukevalla jalustalla tärissyt lainkaan. Höh, eihän se mikään 
varis olekaan! Mutta mikä kumma se on? Möhkälemäinen etupainoinen ruumis 
yhdistettynä erittäin lyhyeen pyrstöön ja leveisiin siipiin toi 
ensimmäiseksi mieleen merikotkan, mutta enpä ikinä ole merikotkan nähnyt 
viuhtovan siivillään noin rivakasti. Joko kyseessä on maailman nopein 
merikotka tai sitten se on jokin pienempi petolintu. Hiirihaukka tai jokin 
muu Buteon tapainen kävi mielessäni, mutta jostain syystä lintu ei oikein 
vaikuttanut sellaiseltakaan. Petolinnun luonnetta vahvisti kuitenkin sen 
välillä ottamat suoraviivaiset liidot.

Jossain vaiheessa lintu kääntyi lentämään suoraan poispäin (tai 
vaihtoehtoisesti suoraan kohti, pitkästä etäisyydestä johtuen en ollut 
aivan varma suunnasta). Kummastukseni kasvoi entisestään. Liidossa sillä 
olivat selvät kuuppasiivet. Petolinnuista jäljelle jäivät enää haarahaukka 
– mutta missä pyrstö? – ja kalasääski, voisiko kalasääski näyttää noin 
kaukaa tuollaiselta?  Lintu kaarteli välillä ja jatkoi taas matkaa 
suoraviivaisesti rivakoin ja syvin siiveniskuin edeten. Voimakkaissa 
siiveniskuissa huomioni kiinnittyi pitkien siipien kärkiosan notkeuteen, 
ne ikään kuin voimistivat siiven iskuja vielä lisää. Vaikutelma oli 
samantapainen kuin, mitä usein näkee muuttohaukan siiveniskuissa.

Edettyään jonkin aikaa suurin piirtein samalla lentokorkeudella kohti 
Hailuotoa lintu päättikin kääntyä takaisin kohti Oulunsaloa. Jossain 
vaiheessa näin kaukana linnun takana Hailuodon lautan, joten 
lauttaväylällä asti se ei sentään ollut vaan reilusti lähempänä. Hihasta 
heitetty etäisyyden arviointi pyöri noin 5 km:n paikkeilla. Takaisin päin 
lentäessä lintu alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän kihua, joskin 
jättimäistä, lähes pyrstötöntä ja leveäsiipistä sellaista. Leveydestään 
huolimatta siivet olivat kuitenkin selvästi teräväkärkiset. Lintu oli 
selvästi merikihua kookkaampi eivätkä edes isokokoisiksi mainostetut 
leveäpyrstökihutkaan koskaan ole olleet noin rotevia ja ruumiiltaan 
”merikotkamaisia”. Jossain vaiheessa samassa näkökentässä jonkin verran 
kihua lähempänä lensi harmaalokki, joka näytti jopa kihua pienemmältä.

Vaikka tarkkailupaikallani taivas oli umpipilvessä, oli pohjoisempana 
pilvipeitteessä selvää rakoilua ja välillä kihu osui joksikin aikaa 
auringonpaisteeseen. Linnun väritys oli tasaisen lämpimän ruskea. Mitään 
erityisiä värieroja en siinä nähnyt. Tässä vaiheessa pidin jo lintua 
isokihuna, koska lentotyyliltään lintu oli täydellisen kihumainen. Ruumiin 
iso koko, siipien leveys, erittäin lyhyt pyrstö ja mikseipä tasaisen 
lämpimän ruskea värityskin sopivat mielestäni vain isokihuun. Tiesin 
yrittää katsoa linnun siipiä mahdollisimman tarkkaan, josko onnistuisin 
vielä näkemään lajityypilliset vaaleat laikut siivillä. Niiden näkymiseen 
lintu kuitenkin oli koko ajan aivan liian kaukana, joten koko 
havainnointiaikana en niitä onnistunut näkemään.

Lopulta lintu katosi väliin tulleen sadekuuron taakse. Siinä vaiheessa 
linnun viimeiseksi havaitsemakseni etenemissuunnaksi jäi ”noin Oulunsalon 
lauttarantaa kohti”. Tässä vaiheessa päätin laittaa linnusta hälytyksen 
Lintutiedotukseen mahdollisena isokihuna. Mukanani ei ollut 
Lintutiedotuksen ohjetta enkä varmuudella muistanut lajin lyhennettä. 
Niinpä soitin pikaisesti Lampilan Petrille ja kysyin lyhyesti ja 
ytimekkäästi: ”Onko isokihu Stesku vai Catsku?” Apteekinhylly-Petri 
vastasi saman tien: ”Catsku. Kuis?” Lyhyen meriselityksen jälkeen 
viimeistelin tekstiviestini ja lähetin sen.

Sitten palasin takaisin kaukoputken ääreen selaaman merta uuden 
näköhavainnon toivossa. Kovin pitkään ei lintua tarvinnut etsiäkään, kun 
se löytyi uudelleen taas matkalla kohti Hailuodon itärantaa. Mitään uutta 
en kuitenkaan siitä enää saanut irti. Seuraavan katoamistempun se teki 
laskeuduttuaan lähelle merenpintaa, jolloin se hävisi väreilyyn. Saman 
tien lähetin päivitysviestin, jossa ilmoitin senhetkisen käsitykseni 
linnun matkasuunnasta, joka ei paljoa toivoa Oulunsalon lauttarantaan 
säntääville toivioretkeläisille antanut.

Seuraavaksi menin taas kaukoputken ääreen. Tällä kertaa löysin linnun 
melkein heti ja se eteni välillä kaarrellen kohti Hailuodon eteläkärjen ja 
Siikajoen Varessäikän välistä salmea. Vielä kerran lähetin linnun 
liikkeitä päivittävän viestin sen kadottua taas merenpinnan väreilyyn. 
Sitten vielä yksi kaukoputkiyritys ja sieltähän se vielä kerran löytyi. 
Viimeisen kerran näin sen, kun se katosi metsän taakse kohti Varessäikkää. 
Koska linnun etenemissuunta ei enää muuttunut miksikään, en enää 
lähettänyt uutta päivitysviestiä Lintutiedotukseen.

Linnun esilläolo kesti yhteensä noin tunnin välillä klo 14.30 – 15.30, 
jona aikana näin sen neljään eri kertaan. Ensimmäinen havaintojakso oli 
pisin ja paras linnun ollessa tuolloin näkyvillä arviolta vähintään 
vartin. Havaintoetäisyyttä oli lähimmilläänkin reilut 5 km, jälkikäteen 
kartasta arvioituna noin 6 km. Pisimmän etäisyyden päässä lintu näkyvillä 
ollessaan oli muutamia kilometrejä kauempana, kuitenkin alle 10 km:n 
päässä. Koko tarkkailuajan pystyin katselemaan sitä aivan hyvin 60 x 
suurennoksella. Käytännössä 6 km:n etäisyys ja 60 x suurennus tarkoittaa 
sitä, kuin olisin kastellut lintua paljain silmin sadan metrin päästä. 
Oulussa klo 15 mitattu virallinen tuulennopeus oli 5 m/s länsituulta. 
Avomeren äärellä Varjakassa tuli oli varmaankin hiukan kovempaa, mutta 
valtamerilinnulle sellainen tuuli lienee kuitenkin lähes tyyntä.

Varjakasta suunnistin vielä Varessäikälle, josko näkisin linnun vielä 
sieltäkin. Paikalle saavuin noin klo 16 ja haravoin merta kaukoputkella 
puolisen tuntia näkemättä lintua.

Kotona tutkailin lukuisia lintukirjoja yrittäen selvittää, miltä isokihun 
kuuluisi näyttää. Retkellä mukanani olivat vain ”Lintuopas” sekä 
”Jonssonin” englanninkielinen versio. Netistä katselin myös useita 
videoita lentävistä isokihuista. Vaikka pitkän etäisyyden vuoksi en 
vaaleita siipilaikkuja kyennyt näkemäänkään, olen kirjallisuuteen ja 
videoihin tutustumisen jälkeen(kin) täysin varma, että näkemäni lintu oli 
isokihu. Nuorella linnulla siiven vaaleat laikut ovat etenkin yläpinnalla 
huomattavan pienet verrattuna aikuisen linnun ”hohtavan valkeisiin” 
laikkuihin. Epäilen, että edes aikuisen linnun laikut eivät olisi tuolta 
etäisyydeltä näkyneet puhumattakaan siitä mahdollisuudesta, että lintu 
olikin nuori. Vasta 3-kv isokihu on aikuisen linnun puvussa.

Omat aikaisemmat isokihukokemukseni ovat melko vähäiset. Yhtenä 
heinäkuisena hämäränä yönä vuonna 1994 olen käynyt Hyrynsalmella 
bongaamassa pikkujärvellä uiskentelevan linnun. Aiemmin samaan lajiin 
luettuja eteläisiä isokihulajeja olen katsellut lähes 
räpylänkosketusetäisyydeltä Argentiinan Tulimaassa noin vuonna 1994

Henkilökohtaisia havaintoon liittyviä sähköpostikommentteja ei kannata 
minulle lähettää, koska en lue sähköposteja lomallani, joka vielä jatkuu 
jonkin aikaa. PPLY:n verkkoon lähetettyjä viestejä pystyn lukemaan netistä 
kotonakin. Soittaa saa, jos on kommentoitavaa. Numero löytyy mm. 
Lintutiedotuksesta.


Terveisin

Ari Rajasärkkä