[Pply] Väl: FW: Atlaksen havaintojen omistus- käyttö- ja poisto-oikeudesta, ARK-lajeista tieteellsisisä tutkimuksissa, havainnoinista ja kartoituksesta yleensä, yms.

Tue Feb 10 12:05:33 EET 2009

Hei!

Kun muutama päivä sitten mainitsin täällä PPLY:n verkossa 
Luonnontieteellisen keskusmuseon uskottavuusongelmista linnuston 
seurantaan ja lintuhavaintoihin liittyen, jatkan aiheesta vielä hiukan 
lisää. Oheinen pitkä sähköpostiviesti on nykyisen atlaskoordinaattorin 
Ville Vepsäläisen lintutyhditysten atlasvastaaville sekä mm. 
lintuatlastoimikunnalle lähettämä selvitys siitä, miten lintuhavaintoja 
museossa käytetään.

Lyhyenä tiivistelmänä tästä voi todeta, että museo ei näe tarpeelliseksi 
atlas- tai muidenkaan lintuhavaintojen alistamista esim. RK:n tai 
alueellisten harvinaisuuskomiteiden tarkistettaviksi. Käytännössä tämä 
tarkoittaa sitä, että museon ylläpitämään Hatikka-tietokantaan, johon myös 
atlashavinnot tallennetaan, voi laittaa millaisia harvinaisuushavaintoja 
hyvänsä. Niitä ei ole tarvis alistaa minkäänlaisten komiteoiden 
tarkistettaviksi, vaan ne hyväksytään automaattisesti.

Tässä asiassa museo tuntuu hukanneen tieteen alkeiden periaatteet, joita 
myös 
lintuharrastuksessa käytetään yleisesti havaintojen käsittelyssä. Tiede- 
(ja lintuharrastaja)yhteisö 
päättää, mikä on julkaisukelpoista tai yleensäkin "totta". 
Mutta lintuatlaksessa ja Hatikassa vastuu havainnosta ei 
olekaan tekijän vaan kriitikon, jonka on "osoitettava havainto vääräksi". 

Tämä on kyllä merkittävä uudistus tieteelliseen ja lintuharrastuksen 
praksikseen: havaintoa (tai tieteellistä tulosta) ei tarvitse 
kysyttäessäkään perustella, vaan havainto/tulos on voimassa, kunnes joku 
osoittaa sen kiistatta vääräksi.

Ylläolevat 2 kappeletta ovat lähes suoraa lainausta lintuatlaksen 
ohjausryhmään BirdLifen edustajana kuuluvan Harri Högmanderin tekstistä. 
Harri tuskin pahastuu siitä, että käytän hänen tekstinpätkäänsä tässä 
yhteydessä.

Eli kaikki me, joita kaikenmaailman komiteat ovat joskus kaltoin 
kohdelleet, ei muuta kuin tallettamaan hylättyjä havaintojamme Hatikkaan. 
Sillä tavalla saamme ne hyväksytyiksi, koska havaintojen luotettavuutta 
epäilevät joutuvat museon käytännön mukaan todistamaan havaintomme 
VÄÄRIKISI. Meidän ei siis tarvitse todistaa niitä OIKEIKSI.

Taidanpa samantien tallettaa Hatikkaan Suomen ensimmäisen pikkulapasotkan 
Oulun öljysatamasta noin vuodelta 2003.

T.     Ari R

----- Välittänyt: Ari Rajasärkkä/Metsähallitus   10.02.2009 11:37 -----

Ville Vepsäläinen <ville.vepsalainen at helsinki.fi> 
05.02.2009 12:05

Vastaanottaja

Kopio

Aihe
FW: Atlaksen havaintojen omistus- käyttö- ja poisto-oikeudesta, 
ARK-lajeista tieteellsisisä tutkimuksissa, havainnoinista ja 
kartoituksesta yleensä, yms.

Hyvät atlasvastaavat - ja aktiivit -listan jäsenet,

Havaintojen tarkastusta, käyttöä yms. käsitelleitä sähköposteja lukiessa
olen huomannut, että on tarve selventää muutamia perusasioita lintuatlasta
ja muutakin Luonnontieteellisen keskusmuseon (jatkossa ”Museo”)
viranomaistahona johtamaa linnustonseurantaa koskien.  Huomatkaa, että se
mitä seuraavassa luette havaintojen omistuksesta, käytöstä ja
tarkastuksesta, ei ole vain minun mielipiteeni tai asioista kehittämä
näkemykseni, vaan Museon johdon kanta ja myös tietokantakäytäntöjen 
mukainen
linjaus. Se on siis Museon virallinen kanta, joka rajaa pelisäännöt sille,
miten näissä Museon johtamissa ja vetämissä linnustonseurantahankkeissa on
toimittu ja tullaan jatkossakin toimimaan.

Seuraavassa siis selvennystä atlashavaintojen käyttöoikeuksia koskien.
Lisäksi näkemyksiäni havainnoinnista ja linnuston kartoituksesta yleensä, 
ja
lopuksi vielä ARK-havaintojen käytöstä ja tarkastuskäytännöstä
linnustonseurannassa ja -tutkimuksessa. 

Lintuatlas on Museon vetämä hanke, jonka rahoittaa Ympäristöministeriö 
(YM).
YM on tilannut atlaksen Museolta. Museo johtaa hanketta ja vastaa hankkeen
loputtua YM:lle hankkeen tulosten raportoinnista. Atlaksessa on mukana
yhteistyötahoja, joiden kautta mm. saadaan havaintoaineistoja atlakseen
(esim. RKTL:n kanalintudataa). Suurin osa havainnoista kertyy atlakseen
Hatikka -havaintotietokannan rekisteröityneiden käyttäjien kautta —
lintuatlaksen tapauksessa he ovat pääsääntöisesti lintuharrastajia. 

Lintuatlaksen tietokanta on osa Museon Hatikka -havaintotietokantaa, ja
Museo omistaa kaiken Hatikkaan tallennetun aineiston. Aineiston omistajana
Museo päättää siitä, millä lailla havaintoja käyttää, tai ei käytä. Museo
siis päättää, mitä havaintoja se käyttää (tai ei käytä) seurantojen
raportoinneissa, tutkimushankkeissa, tms. Atlaksen raportoinnin YM:lle 
tulee
hoitamaan Museon johdolla Museon kokoama työryhmä, ja siinä tullee olemaan
Museon seuranatatiimin jäseniä ja mahdollisesti ulkopuolisia
asiantuntijoita. 

Havainnoitsija voi muuttaa tai poistaa omia tietokannassa olevia
havaintojaan. Tällöinkin Museolla on — Hatikan käyttöehtojen mukaisesti —
oikeus käyttää havainnoijan poistamia havaintoja, jos sen
tarkoituksenmukaiseksi katsoo (havainnot säilyvät varmuuskopioissa).
Virheellisiksi osoitetut havainnot Museo voi poistaa Hatikasta. 
Havaintojen
poistosta (kokonaan tietokannasta tai näkyvistä atlaksen nettisivuilta) ei
voi päättää mikään muu taho kuin Museo; ette te, en minä, ei 
atlastoimikunta
tai atlaksen ohjausryhmä, eikä edes YM. Museo ei tule luovuttamaan
havaintojen käyttöoikeuttaan (johon siis virheelliseksi osoitettujen
havaintojen kyseessä ollessa kuuluu poisto-oikeus) millekään muulle 
taholle,
esim. paikallisille lintuharrastusjärjestöille tai niiden 
atlasvastaaville.
Tämä on selkeä ja yksiselitteinen linjaus, jota Museo noudattaa 
omistamiensa
seuranta-aineistojen kohdalla.

Mikäli atlaksesta halutaan joitakin tiettyjä havaintoja poistaa, tulee ko.
havaintojen kanssa toimia niin että Museolle toimitetaan havaintokohtaiset
perustelut siitä miksi havainto on virheellinen. Tämän jälkeen Museo
harkintansa perusteella poistaa havainnon, tai on poistamatta. Atlaksen
loppuraportoinnin aikaan raportoinnista vastaavat harkitsevat
kiistanalaisten havaintojen kohdalla että käytetäänkö niitä vai ei.
Epäselvissä tapauksissa tulee tietenkin keskustella havainnoista
havainnoitsijan kanssa ja selvittää mistä on kyse, ja tulee ottaa huomioon
kaikki perusteet joita esitetään havainnon virheellisyyden puolesta tai
vastaan.

Mikäli atlasvastaava havaitsee epäilyttävän oloisen havainnon, voi hän
toimia seuraavasti: ottaa yhteyttä havainnoijaan (tai pyytää minua 
ottamaan
yhteyttä havainnoijaan) ja selvittää mistä on kyse. Jos kyseessä on
kirjoitusvirhe havaintoa tallennettaessa (lajinimi, indeksi, jne.)
havainnoija korjaa itse havainnon omassa havaintopäiväkirjassaan, tai 
pyytää
Tapani Lahtea tai Mikko Heikkistä korjaamaan havainnon tietokannassa. Jos
havainnoija vakuuttaa että kyseessä on oikea havainto, tulee osoittaa 
miksi
näin ei olisi. Havainnoijan ”oikeusturva” on siis näissä asioissa hyvä. 
Eli,
henkilö on syytön, ellei häntä syylliseksi todisteta. Täytyy olla osoitus
siitä että havainto on väärä. Atlaksen tapauksessa siis tulee osoittaa 
miksi
lajista ei voisi olla pesintään viittaavaa havaintoa 100 neliökilometrin 
-suuruisella ruudulla.

Atlashavaintojen poisto-oikeuden — kokonaan tietokannasta tai näkyvistä
atlaksen nettiselaimesta — luovutus Museolta jollekin muulle taholle, 
esim.
yhdistyksille, voisi johtaa heterogeeniseen tilanteeseen sen suhteen
millaiset valmiudet yhdistyksillä on objektiivisesti arvioida
pesimähavaintojen luotettavuutta tai linnuston levinneisyyttä omalla
alueellaan. Näin ollen havainnoijat voisivat olla arvioinnin suhteen
eriarvoisessa asemassa riippuen mistä ovat havaintoja ilmoittaneet. 
Kaikissa
yhdistyksissä kun ei välttämättä tiedetä kaikkien alueen atlasruutujen
(jotka kooltaan, kuten tiedätte, ovat suuria) linnustoa riittävän hyvin.
Esim. silloin kun alueella on liian vähän lintuharrastajia suhteessa 
alueen
kokoon. Useassa yhdistyksessä tämä tietenkin tiedostetaankin. 

Sitä, miten perusteellisesti eri alueiden linnustot (runsaus, 
levinneisyys)
tunnetaan, voi käsittääkseni sangen hyvin tarkastella lukemalla 
paikallisia
havaintokatsauksia. Toki paikallisyhdistyksissä voi myös olla tiettyihin
lajeihin erikoistuneita henkilöitä, joiden lajikohtaiset kartoitukset 
eivät
aina välttämättä päädy katsauksiin. Tiettyjen lajien runsauksista ja
levinneisyyksistä ei välttämättä saa luotettavaa kuvaa
paikalliskatsauksista. Harvalukuiset ja/tai hankalasti kartoitettavat 
(esim.
ryhmittyneen esiintymisensä johdosta) ovat monesti sellaisia, joiden
todellisiin runsauksiin ja levinneisyyksiin ei aina luotettavasti pääse
kiinni paikalliskatsauksiin ilmoitettuja parimääriä tarkastelemalla. Tämän
näkemyksen jakaa kanssani moni muukin linnustonseurannan ja -tutkimuksen
parissa työskentelevä. Ja, toki myös moni yhdistys. Suomessa on olemassa
vertailukohdaksi monivuotista kartoituslaskennoilla kerättyä 
lintuaineistoa,
esimerkiksi peltolintujen ja metsälajiston osalta. Joitakin esimerkkejä
sellaisista lajeista, joiden kartoittaminen vaatii enemmän aikaa kuin 
monen
runsaslukuisemman lajin: ns. paremmat tikat (pohjantikka, harmaapäätikka,
nykyään käenpiikakin), useat pöllöt, metso (varsinkin eteläisessä 
suomessa),
harvalukuisemmat petolinnut, idänuunilintu, pikkusieppo, peltosirkku,
pohjansirkku, nokkavarpunen. Peltosirkku on oma tutkimuslajini, jolla on
ryhmittynyt esiintyminen. Tiedän että paikallisiin havaintokatsauksiin
ilmoitetut määrät eroavat huomattavasti niistä tiheyksistä, jotka 
tiedetään
ko. alueilta kartoituslaskentojen perusteella. Se, että tietyt 
harvalukuiset
lajit eivät aina osu kohdalle jos retkeilyyn on liian vähän aikaa
käytettävissä, ei ole mitenkään yllättävää, saati tietenkään moitittavaa.
Mitä enemmän maastossa käyttää aikaa ja mitä monipuolisimmin retkeilee
(esim. atlasruudulla ja sen habitaateilla) sitä enemmän on mahdollista
havaita lintuja. Harvalukuiset lajit ovat — määritelmän mukaan —
harvalukuisia, ja todennäköisyys havaita niitä tietyllä alueella esim. 100
maastotunnin aikana on suurempi kuin 1 tai 10 maastotunnin aikana. 
Maastossa
käytetyn ajan määrä, ja myös retkeilyn tehokkuus (havainnointikyky,
liikkuminen jne.), on erittäin tärkeä muuttuja kun mietitään sitä kuinka
paljon henkilö X voi havaita lajeja tai yksilöitä alueella X. Atlaksessa 
on
suuria eroja siinä, kuinka paljon havainnoijat ovat voineet tai halunneet
käyttää aikaa maastotyöhön, joillakin se voi olla muutama kymmenen tuntia
vuodessa, useilla atlasaktiiveilla satoja tunteja vuodessa, joillain jopa
enemmän. 

Kaikilla alueilla ei retkeillä yhtä paljon kuin toisilla ja tämän tähden 
ei
kaikkien alueiden linnustoa voida tuntea yhtä hyvin kuin toisten alueiden.
On täysin ymmärrettävää että jos henkilöllä on käytössään rajallinen määrä
aikaa, valitsee hän usein ennalta hyväksi tunnetun retkikohteen jonkun
täysin ennalta tuntemattoman sijaan. Tätä pystyy havainnollistamaan
visuaalisesti plottaamalla Tiirassa kartalle sinne kautta aikain 
tallennetut
havainnot yksittäisen yhdistyksen alueelta. Kokeilin tätä taannoin
muutamalla yhdistyksellä ja silmiinpistävää oli, että ainakin muutaman
eteläisen Suomen yhdistyksen alueilla oli sangen vähän havaintoja
metsäympäristöistä, suhteutettuna näiden habitaattien esiintyvyyteen ko.
yhdistysten alueilla.

Itse olen ollut linnustonkartoituksissa mukana v. 1996 alkaen. Enimmäkseen
olen työskennellyt kartoituslaskennoissa pelloilla ympäri eteläisen 
Suomen,
mutta myös metsälintuhommissa (mm. enimmäkseen Hämeenlinnan alueella
sijaitsevalla poikkeuksellisen hyvin kartoitetulla ja linnustoltaan
tunnetulla isolla metsäalueella). Vuosien mittaan minulle on tullut yhä
selvemmäksi maastossa käytetyn ajan merkitys selvitettäessä ja 
arvioitaessa
jonkun alueen linnuston tiheyksiä tai lajistoa. Selviten tämä koskee
harvalukuisia pesimälajeja. Yhä vähemmän olen valmis lausumaan kovin 
jyrkkiä
mielipiteitä — saati julistamaan varmaa tietoa — sellaisen alueen
linnustosta, josta tiedän että siellä kukaan ei ole käyttänyt tarpeeksi
aikaa pesimälinnuston tiheyksien ja/tai lajiston selvittämiseen. Yhä 
enemmän
olen valmis myöntämää kuinka häviävän vähän tiedän joidenkin alueiden
linnustosta, vaikka ne olisivat alueita joissa joskus olen satunnaisesti
retkeillyt. Itse en menisi ottamaan kantaa mm. tiettyjen pääkaupunkiseudun
pesimälajien esiintyvyyteen tai runsauteen, vaikka olen täällä ikäni 
asunut
— suurin osa omasta maastoefortista kun on viime vuodet suuntautunut 
lähinnä
Hämeenlinnan seudulle. Henkilökohtaisesti en jaksa kovin paljoa innostua
jonkin alueen pesimälajistosta esitetyistä kannanotoista, silloin kun ne
perustuvat ilmiselvästi enemmän mielikuviin ja ennakkokäsityksiin kuin
maastotyön määrään. 

ARK-havaintojen kohdalla on tässä sähköpostikirjeenvaihdossa esitetty että
”Kaikissa muissa laskennoissakin on selkeänä menettelytapana, että
komitealajihavainnoista on tehtävä asiaankuuluva ilmoitus ja havainto
otetaan mukaan vain jos se läpäisee komiteakäsittelyn”.
Suomalaisen linnustonseurannan osalta tämä ei pidä paikkaansa, en tiedä
sitten menetelläänkö muissa maissa näin. Suomalaisissa linjalaskennoissa,
talvilintulaskennoissa tai muissakaan seurannoissa ei ole koskaan vaadittu
sitä että ARK/RK-havaintojen tulisi läpäistä komiteoiden seulat ennen kuin
niitä käytettäisiin. Myöskään ensimmäisessä tai toisessa atlaksessa sitä 
ei
vaadittu. Ensimmäisen atlaksen aikaan ei kai montaa ARK-komiteaa ollut
olemassakaan? Myöskään lintutieteellisissä julkaisusarjoissa ei 
tietämykseni
mukaan vaadita sitä että tutkimusaineistoissa mahdollisesti olevat
yksittäiset ARK/RK -havainnot tulisi olla tarkastettuna sen maan 
komiteoissa
missä data on kerätty — näin ei toimita ainakaan sellaisissa sarjoissa 
johon
itse olen lintututkimuksia submittoinut, enkä ole koskaan kuullut että 
näin
ylipäätänsä missään lintusarjoissa toimittaisiin. Näillä tieteellisillä
julkaisusarjoilla tarkoitan nyt sellaisia sarjoja, joissa noudatetaan
ulkopuolista vertaisarviointia (referee-käytäntö), eli niissä ulkopuoliset
arvioijat arvioivat tutkimuksen tieteellisen tason ja mm. käytettyjen
metodien soveltuvuuden. Käytetyt metodit, lintututkimuksissa mm. käytetty
laskentatapa, ajankäyttö aluetta kohden yms., joutuvat hyvinkin tarkkaan
referee-syyniin. Jos esimerkiksi kerrotaan että eteläsuomalaisessa
metsämaisemassa on uurastettu 16 000 maastotyötuntia kartoituslaskennassa 
n.
20 vuodessa n. 500 neliökilsan alueella, tulee laskentametodit ja tarkempi
ajankäyttö selvittää jotta arvioija voi arvioida ovatko metodit olleet
riittävän hyvät ko. datan keruuseen.. Tai, voidaan joutua selvittämään
hyvinkin tarkasti peltolintujulkaisussa kuinka kartoituslaskennassa
tulkitaan jonkun lajin reviirit toisistaan erillisiksi. Usein on hyvä myös
kuvailla datan keränneiden henkilöiden aiempi kokemus (esim. työvuosissa)
tutkimuksessa käytettyjen seurantametodien parissa ja tutkimusalueella. 

Hyvin usein tieteellisissä lintututkimuksissa ei ARK-lajeilla tai muilla
hyvin harvalukuisilla lajeilla -- RK-lajeista sitten puhumattakaan -- ole
yhtään mitään merkitystä. Havaintoja näistä lajeista kertyy dataan niin
vähän ettei niitä voida tilastollisesti käsitellä. Usein ollaan
kiinnostuneempia runsaslukuisimmista lajeista, joista saadaan tarpeeksi
dataa, jotta sitten voidaan tutkia vaikkapa lajin runsauden muutoksia
suhteessa elinympäristön muutoksiin. Esimerkiksi, jos jonkun alueen
peltolintudatassa pyörii 700 kiurun, 1000 räksän, 150 pensastaskun yms.
joukossa vaikkapa muleli, upupa, mustaotsalepinkäinen ja niittysuohaukka,
niin ei niillä ole datan ja sen käsittelyn kannalta yleisesti ottaen
merkitystä. Kivoja havaintoja toki, jotka päätyvät merkinnöiksi
laskentakartoille. Tällaiset asiat ehkä vaikuttavat myös siihen että 
kaikki
tutkijat eivät aseta ARK-lappujen tekemistä kovin tärkeäksi
prioriteeteissaan. ARK-havainnosta selvityksen tekeminen ja havainnon
hyväksyminen johtavat siihen että havainto päätyy julkaistuksi yhdistyksen
ARK-katsauksessa. Siitä kuinka tieteellisesti tärkeä tällainen katsaus on,
löytyy varmasti useita mielipiteitä. Itse pyrin tekemään 
ARK-havainnoistani
ilmoituksen, mutta usein ne myöhästyvät ja saattavat lopulta jäädä
tekemättäkin. Kaikki tutkijat/ammattikartoittajat eivät ehkä myöskään ole
aikojen saatossa kovin hyvin kunnostautuneet siinä että ns. paremmista
lajeista tiedotettaisiin heti tuoreeltaan, vaikkapa jollekin Bongariliiton
jäsenelle soittamalla. Tämä ei lähtökohtaisesti kuitenkaan osoita sitä 
että
havainnon määritys olisi epävarmalla pohjalla. Jos itse ei kovin
intohimoisesti suhtaudu rareihin, ei ole pinnaorientoitunut ja sillä,
näkyykö nimi ARK/RK-katsauksissa vai ei, ei ole minkäänlaista merkitystä, 
ei
tiedotus ehkä ole heti ensimmäisenä mielessä. Osassa tapauksia saatetaan
myös pelätä linnuille koituvaa häirintää, ennen kaikkea jos pesintä on
käynnissä.

Rengastushavaintoja ARK-lajeista ei ole koskaan tarkastettu komiteoissa,
eikä atlaksessakaan rengastushavainnoilta vaadita komiteoiden hyväksyntää.
Rengastusdataa ovat suodatettu rengastustietokannasta kymppiruutuihin, 
siten
että lajista tulee vain yksi havainto per ruutu (korkein indeksi) ja
rengastajan nimi ei näy atlastietokannassa. Sama pätee RKTL:sta saatavaan
aineistoon.

Kiitoksia kun (tai jos, heh) jaksoitte lukea loppuun asti.

Laitan tämän meilin tiedoksi myös atlaksen ohjausryhmälle
ja toimikunnalle.

 - Ville