[Pply] Team KiHaRa Hailuotorallissa

Tue Oct 5 11:57:11 EEST 2010

Moi,

Alla on joukkueemme rallikertomus minun näkökulmastani, mikä on vain osa laajempaa, koko viikonlopun käsittänyttä ”rallikertomusta”. Alla oleva kertomus kattaa vain perjantai-illan ja rallipäivän, kun alkuperäinen, laajempi kertomus kattaa kaiken sisältäen suunnittelun, valmistelun, pohjustuksen, rallin ja sunnuntain sekä sadesäästä johtuen vain muutaman onnettoman kuvan. Tekstissä on korostettu (lihavoitu) rallin aikana saatuja lajeja.

Alkuperäinen, supistamaton kertomus kuvineen löytyy osoitteesta: http://www.harrynystrom.net/wordpress/?p=400

Sitten itse tarinaan:

Perinteinen Hailuotoralli, edelleen ehkä se vuoden odotetuin lintutapahtuma minulle, on jälleen kisattu perinteisellä kokoonpanolla ja perinteiseen aikaan. Toissa vuonna alkanut ralliajankohdan kierrätys Botnia Cup -teeman nimissä jatkui tänä vuonna siten, että Hailuotoralli kisattiin perinteiseen aikaan eli syyskuun viimeisenä lauantaina, joka osui tällä kertaa päivälle 25.9.2010. Aiempien kahden vuoden Hailuotorallit olivat marraskuun alussa ja syyskuun puolivälissä.

Haluan aina aluksi kiittää järjestelyistä ja runsaasta joukkuemäärästä kaikkia osallistujia ja rallitoimikuntaa. Onnittelut myös voittajajoukkueille ”Joe Smit ja rottinkiviitakon vaarat” sekä “Voittamaton armada” Hailuotorallin 2010 jaetusta voitosta ja hienosta tuloksesta. Ja nyt vihdoin asiaan eli siihen rallikertomukseen meidän joukkueen vaiheista minun näkökulmastani.

Mökillä oli perjantai-iltana jo jonoa, kun Jassi ja Raine odottelivat minun saapuvan avaimen kera avaamaan ovia, mutta auki jätetyn saunan oven vuoksi sentään sauna oli lämpiämässä! Osa porukasta oli kastumassa Kuivasäikällä, mutta tulivat sieltä melko pian ilman mainittavia havaintoja. Söimme pizzaa, saunoimme ja pidimme iltahuudon pohjustuksen lajeista samalla hioen joukkuekohtaisia taktiikoita.

Sitten keskityimmekin kylpemiseen ja spekulointiin kisasta, jonka jälkeen kävimme nukkumaan huomisen kisa mielessä pyörien. Ainakin minä kävin aivan ylikierroksilla innosta.

Aamu koitti klo 5 kahvinkeitolla ja sään toteamisella sekä tuuliseksi että sateiseksi. Mökki oli täynnä väsyneitä kasvoja ja lasittuneita katseita, mutta väsymys karisi yllättävän pian ralli-innon kasvaessa.

Kahvia piti keittää melko monta pannullista ennen kuin kahvihampaan pahimmat “kolotukset” tuli tainnutettua ja termospullot täytettyä. Pääsimme matkaan viimein noin 35 minuuttia ennen kisan alkua, joten tiesimme saapuvamme aloituspaikkaamme sopivasti rallin alkaessa. Oli myös todettava, että kamera on syytä jättää autoon, sillä ilman minkäänlaista sääsuojausta oleva EOS 30D ei kestäisi jatkuvaa sadetta ja märkää metsää. Tämä tilanne kameran ja kuvaamisen osalta itse asiassa jatkuikin aina lopetuspaikkaan asti, joten kisan ajalta ei valitettavasti kuvia ole.

Suunnitelmamme ei tosin ollut yksilöllinen, sillä Riisinnokan parkkipaikalle saapuessamme huomasimme, että samasta paikasta aloitti meidän lisäksi myös sisarjoukkueemme, joukkue “Lopultakin reipastuneet” (Järvelä&Ruuska&Kojola) sekä sillä hetkellä tuntematon joukkue, joka osoittautui myöhemmin joukkueeksi “Joe Smit ja rottinkiviitakon vaarat” (Lampila&Luukkonen& Lehikoinen&Mäkinen). Pahimman ruuhkan estämiseksi valitsimme hieman muista poikkeavan reitin ja pysähdyimme odottamaan kisan alkua puukiipijän ja hippiäisen sirahdellessa taustalla, ja näistä tulivatkin aloituslajimme monien muiden ohella.

Ralli oli siis virallisesti alkanut ja yllätys olikin melkoinen, kun heti toisella pysähdyksellä vierestämme lähti yksinäinen kirjosiipikäpylintu huutaen ”tööt-tööt” mennessään! Tiesin, että hyvällä aloituksella on iso merkitys rallissa, joten kisa ei olisi voinut paremmin alkaa! Tikkoja ei sateisessa metsässä kuulunut, mutta muita peruslajeja tarttui korviin vähän väliä. Eräällä paikalla olin kuulevinani sieppomaisen sirahduksen parikin kertaa, mutta se ehti mennä muilta ohi. Ennen rantaan saapumista rantapuista lähti teeri, jota emme kuitenkaan saaneet vielä listoille. Taivaanvuohi hoitui rannasta, Tömpän suunnalla lenteli 3 paikallista merikotkaa ja sade jatkoi kastelemistaan. Isomatalan suunnalla pyöri kahlaajia, joista irtosi suosirri, tundrakurmitsa ja punakuiri. Myöhemmin purussa saimme kuulla, että onnistuimme nuijaamaan paikalta kalasääsken, mutta sellaista sattuu ralleissa. Peruslajeja hoitui taivaalta ja mereltä vähän väliä. Riisiltä lähtiessä polulla tuli vielä vastaan harmaasieppo, joka nosti entisestään tunnelmaamme. Lopulta saimme Riisinnokalta-Rautaletosta aloittamalla pohjaksi 42 lajia, jota emme tietenkään vielä tuolloin tienneet. Ideana oli nimittäin taas se, että merkkaamme rastilistaan havaitut lajit ja katselemme siitä puutteita, mutta emme laske välituloksia kisan aikana. Näin keskitymme etsimään puutteita emmekä jää tuijottamaan jotain kuvitteellisia tasalukemarajoja. “Tulos on hyvä, jos se tuntuu hyvältä riippumatta lajimäärästä.”

Riisinnokan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kirkkosalmea kilpailevan joukkueen varjostaessa meitä. Tien penkalla oli Riisinnokalta jääneen lajipuutteen paikannut komea teerikukko, joka lähti lentoon ja toivottavasti varjostavan joukkueen ulottumattomiin. Päätimme ottaa pesäeron ahdistelijoistamme ja pysähtyä Syökarin lammaslaitumella. Tänä vuonna paikka oli merkillisen hiljainen ellei lammaslauman määkimistä ottanut huomioon. Jassin ystävät saapuivatkin pian Jassin luokse rapsuteltaviksi – heh, Jassilla on lampaisiin kerrassaan erikoinen ystävyyssuhde, kun se kestää vuoden tauon jälkeenkin! Paikalla kuului mustarastas, pari rautiaista ja muuttavia kulorastaita, mutta rautiainen ja vihervarpunen taisivat olla ainoat uudet lajit paikalta.

Matkalla Kirkkosalmelle pysähtelimme matkalla mm. viheltämään pyytä tuloksetta, mutta isolepinkäinen hoitui erään pellon reunalta, kun plokkasin sen täydessä vauhdissa todella kaukaa puun latvasta. Saapuessamme Kirkkosalmelle oli yllätys suuri: torni oli tyhjä! Nimittäin yleensä tähän aikaan paikalle tullessamme on tilanne toinen ja tornissa on 1-3 joukkuetta jo ennen meitä. Nousimme autosta ja keräsimme putkia, kun kiinnitin huomioni pieneen lintuun lepän latvuksessa. Kiikarit silmille – pikainen huurujen pyyhintä ja kiikarit uudestaan silmille: pajulintu! Hyvä laji, vaikeampi kuin tiltaltti! Kuulimme lisää rautiaisia (joka on jäänyt havaitsematta joinakin vuosina) ja tiaisia kiivetessämme torniin. Sateen jatkuessa päätimme jäädä hetkeksi kuivattelemaan itseämme keskikerrokseen ja hoidimme siitä komeasti mm. kana- ja varpushaukan, ampuhaukan, 2 isolepinkäistä, viiksitimaleita 2+3, harmaasorsan, nokikanan, sepelkyyhkyn ym. Yläkerrassa käynti oli tulokseton ja pieni viivähdys välikerroksessa ei tarjonnut vieläkään uutta. Tässä vaiheessa torniin saapuivat myös “Kerrankin reipastuneet”, jotka siirtyivät innokkaasti ylimpään kerrokseen. Päätimme, että oli aika jatkaa matkaa, sillä haluamamme lajit hoituivat jo komeasti. Purussa selvisi, että ruovikossa oli piileskellyt myös merihanhi, joka kävi esillä vain toisinaan ja joka jäi meiltä siis näkemättä.

Päätimme lähteäkin vaihtelun vuoksi takakautta Ulkokarvoon. Ensimmäinen pysähdys oli turha, mutta sitten Raine plokkasi vauhdista käpytikan, joka olikin ainoamme: hieno löytö tarkkaavaiselta takapenkin vahvistukselta! Toinen pysäys tarjosi 3 teertä lisää ja tuttuja lajeja, mutta kolmannella tärppäsi. Raine ja Jassi olivat havainneet pellolle lentäneen närhen eräällä pellolla edellisenä päivänä, joten pysähdyimme naureskellen paikalla närhen toivossa. Ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun metsästä raikasi “skrääk-skrääk!” NÄRHI! Tuo aina vaikea laji rallissa hoitui näinkin helposti – ja pohjustettuna! Loistavaa – oli helppo todeta, että nyt menee hyvin! Närhen innoittamana otin pienen juoksulenkin pellolla kiurun tai lapinsirkun toivossa, mutta sain lähinnä aikaan naurua kaaduttuani erittäin epäonnistuneessa ojan ylityksessä. Jatkoimme matkaamme ilman henkilövahinkoja, mutta välimatka ei tarjonnut uutta saapuessamme Ulkokarvoon.

Ulkokarvossa satoi, kuten tähänkin mennessä – ja taukoamatta. Edellisenä päivänä Kaarannokalla näyttäytynyt muuttohaukka pysyi piilossa ja vesilinnuistakin hoitui alkuun vain tukkasotka. Sitten pamahti: Kahlaajia lennossa, lentävät kohti nokan kärkeä, nyt samassa putken kuvassa lentää myös… HYYPPIÄ! 3 töyhtöhyyppää nousivat jostain ja laskeutuivat pian takaisin nokalle; hyvä laji, mutta hoituu muillekin tuosta, jos pysyvät paikalla. Muut kahlaajat osoittautuivat suosirreiksi ja toinen parvi kapustarinnoiksi. Näin lyhyesti omituisen kahlaajan tippuvan vastarannalle – ja suoraan rantametsään, joten oletin kyseessä olleen eilen samalta rannalta havaitun lehtokurpan. Havainto oli niin lyhyt, että se jäi määrittämättä eikä sitä kukaan muukaan nähnyt. Pidin paikan kuitenkin tiukasti mielessä seuraava pysähdys jo mielessäni. Uivelo hoitui myös, samoin silkkiuikku, joten pysähdys ei ollut turha, mutta enemmän toivottiin.

Kaarannokka päätettiin jättää väliin ja siirryimme vastarannalle Ojakylänlahdelle. Matkalla pysähdyimme etsimään molempia varpusia, ja saimme lopulta vain varpusen, vaikka paikalta kuuluikin lyhyesti molemmat lajit. Ojankylänlahdella totesimme, että pohjustetut lapasotkat olivat poistuneet ja hyypät näkyivät nyt paremmin. Yhtäkkiä takavasemmalta kuului suora “hiit!” toistuen muutamia kertoja: tristis-tyypin tiltaltti rantapuskissa! Onneksi minulla ja Jassilla oli ko. linnusta kokemusta, joten emme hämmentyneet erikoisesta äänestä. Päätimme jatkaa matkaa, mutta sitä ennen eilen paikalla havaittua lehtokurppaa eli scoloa oli pakko yrittää. Jassi ajoi tielle vastaan ja minä ja Raine lähdimme komppaamaan rantametsää. Käveltyämme ehkä noin 10 metriä sanoin Rainelle: “Tässä sen suurin piirtein pitäisi olla.”, kun juuri edestämme pomppasi lehtokurppa lentoon! PINNA – ja komea sellainen! Ylävitonen läpsähti välittömästi! Nyt meni jo todella hyvin, jos aiemmin meni hyvin! Pulssi hakkasi pumpaten lisää adrenaliinia kehoomme ja lähdimme entistä innokkaampina kohti seuraavia kohteita. Suuntasimme siis Potinlahdelle.

Potinlahdella kellui tukkasotkia, mutta valtaosa muista linnuista oli Pökönnokan takana; mainittakoon Potinhaminaan näkyneet 12 naurulokkia ja vähintään kaksi ristisorsaa, joista jälkimmäiset pääsivät odotetusti pinnalistalle. Pököllä käveli metsästäjä ja nokan kärjessä piipersi tundrakurmitsoja sekä pienempiä kahlaajia. Sinne pitää siis mennä, mutta ensin pitää käydä Huikussa. Ja ei vieläkään muuttohaukkaa! Yhtäkkiä taivaalta kuului haukahtelua: hanhia, mutta äänihän kuuluu… valkoposkihanhille! Komea lähes 30 linnun parvi lensi ylitsemme kohti länttä. Ensimmäinen uusi laji rallille oli totta! Pian tämän jälkeen ylitsemme lensi lisää hyviä lajeja: oletetusti Kaarannokalta lähteneet 3 töyhtöhyyppää olivat saaneet seurakseen 3 suokukkoa ja ne lensivät porukalla kohti Pökönnokkaa. Pysähdys oli erinomainen, joten suuntasimme iloisin mielin kohti Huikkua. Emme tosin päässeet edes perille asti, kun Vasken kohdalla tien päällä pyöri haarapääskyjä, joita oli nähty paikalla eilenkin. Hoidimme pinnan vauhdista ja päätimme pysähtyä paikalla vasta takaisin tullessa parempien lajien toivossa.

Huikussa oli hiljaista, mutta pakollinen merimetso tuli hoidettua ja lokeista harmaa- ja kalalokki pääsivät vihdoin listoille. Ei toivottuja tiiroja eikä oikein muutakaan. Isolepinkäinen saalisteli ruovikon tuntumassa ja lensi läheltä ohi äännellen. Pikainen pysähdys oli ohi ja lähdimme kohti Pököä. Vasken haarapääskyjä oli 6, metsässä piipersi hippiäinen ja puukiipijäkin sirahteli, mutta ne olivat jo plakkarissa, joten jatkoimme pikaisesti Pökölle. Kello alkoi olla melko paljon, klo 13, joten käynnin pitäisi olla lyhyt.

Pökönnokan parkkipaikalla olikin jo sisarjoukkueemme auto. Nyt tuli kiire, etteivät he ehdi ajaa kaikkia lintuja pois. Lähdimme siis kävelemään kohti Pököä rip-rap-vauhtia. Koska kilpaileva joukkue oli jo kärjessä, sinne ei olisi kiire. Päätimme kiertää siis kärkeen tyven kuivemman niityn kautta kiurun toivossa. Tässä vaiheessa ihmettelin ääneen mitä toinen joukkue katsoo jyrkästi ylöspäin, kun Jassi plokkasi ison vesilintuparven päältämme ja huusi: “Gavioita!”. Itse vilkaisin nopeasti ylös, en edes kiikareilla ja sanoin: “Eikö nuo ole koskeloita?” Kun vastaväitteitä ei kuulunut, en itsekään edes vilkaissut parvea optiikalla, joten olimme juuri nuijanneet/mähertäneet kaakkurin, kiitos minun! No, emme myöskään löytäneet kiuruja, vaan lähdimme kohti nokkaa ja vastaan käveleviä rinnakkaisjoukkuelaisia. Kysyin miten menee ja kerroin, että päätimme tulla hoitamaan Potilta näkyneet kahlaajat lähempää, oli vastaus lyhyt ja ytimekäs, mutta salaperäinen: “Kannatti tulla.” Menimme siis kahlaajien äärelle, joita lenteli juuri enemmänkin ilmassa – ja pian tuli noin 80 lisää. Lopulta parvesta löytyi ainakin 1 pikkusirri, 1 pulmussirri, 1 isosirri, 3 suokukkoa, useita tundrakurmitsoja ja tyllejä ja reilut sata suosirriä. Parvi vei aikaa, mutta kuten kilpakumppanimme totesivat: “Kannatti tulla.” Jatkoimme niityn kautta kompaten kohti autoja saamatta kiurua lajilistalle. Juuri ennen autopaikkaa kuului taivaalta “pajatusta” – hanhia! Juoksu pellolle parempaan näkyvyyteen tuotti ylilentäneen, noin 40 metsähanhen parven. Hyvä laji isossa parvessa! Meillä oli jo kaksi lajia hanhia, kun pohjustuspäivänä emme saaneet yhtään. Autolla otimme hieman evästä ja mietimme kuviota. Sovimme, että yritämme kiurua Järventakustasta, joten nyt sinne. Pököllä vierähti tunti kellon ollessa jo 14 ja peruslajeista puuttuivat molemmat Melanitta-lajit (mustalintu ja pilkkasiipi), kiuru ja tilhi. Mietimme lähtiessämme, että kaikkien lajien pitäisi hoitua reitiltä, jos vain kaikki menee suunnitelmien mukaan. Lajeja oli tässä vaiheessa jo 81 (jota emme edelleenkään tienneet, sillä välisummia ei laskettu).

Matkalla Pököltä järventakustaan pysähdyimme vielä Ojakylässä pikkuvarpusen toivossa, kun maatalon pihassa pyöri varpusparven näköinen ilmestys. Kävelin hieman takaisinpäin nähdäkseni talon taakse, kun piharakennuksen savupiipun päälle lennähti tumma lintu: “Hei, joku hysy… Onko tuo..? MUSTALEPPÄLINTU!” Naaraspukuinen mustaleppälintu eli “muleli”, ilmeinen 1kv koiras pysyi piipun päällä juurin sen aikaa, että saimme sen pinnaksi! Samalla Raine ja Jassi saivat pikkuvarpusen hoidettua, joten pysähdys oli erinomainen. Ja koska muleli oli rallille uusi laji ja hyvä laji saaresta, päätin rehdin pelin muodossa ilmoittaa sen lintutiedotuksessa. Moni joukkue saikin sen hoidettua, joten ilmoitus ei ollut turha.

Bensa-aseman pihlajat herättivät Jassin kiinnostuksen ja eivät turhaan: yksinäinen tilhi aiheutti pinnakirjauksen rastilistaan, joten ilosta tilhimäisesti siristen ajoimme kohti Järventakustaa. Ajaessamme oletetulle katselupaikalle pyysin Jassin pysäyttämään auton, jotta minä ja Raine voisimme kompata pienen pätkän peltoa Jassin ajaessa kauemmaksi meitä odottamaan ja staijaamaan lajeja. Pellolta nousi niittykirvisiä vaikka kuinka paljon ja pian se, mitä etsimmekin: 4 kiurua nousi taivaalle – loistavaa! Sanoin, että kompataan nyt loppuun asti, jos vaikka lapinsirkku löytyisi tai vielä paremmin tunturikiuru. Pellolta löytyi lisää niittykirvisiä ja auton kohdalla olimme jo palata tielle, kun niittykirvisten suuri määrä sai tekemään pienen ylimääräisen lenkin. Lenkki osoittautui onnekkaaksi, sillä pian taivaalta kuului yksinäinen lapinsirkku, joka lensi kunniakierroksen ylitsemme! Uskomatonta, nyt menee ällistyttävän hyvin!! Totesin, että tätä rallaaminen on parhaimmillaan ja että sijoituksella ei oikeastaan ole enää väliä, sillä pääasia on, että meillä menee todella hyvin ja fiilis on todella korkealla! Kello oli jo paljon ja Pöllä ja Kuivasäikkä olivat käymättä, joten lähdimme sinne Patelanselän kautta.

Patelanselällä kuului tikkalaji, ilmeinen käpytikka, mutta se jäi varmistamatta. Muutoin paikka oli hiljainen, joten jatkoimme pikaisesti matkaa.

Pöllä tarjosi mitä pitikin: mökkirannasta pohjustettu härkälintu kellui lahden pohjukassa. Rannassa pyöri Hervan Tuomas ottamassa venettä trailerin kyytiin ja aluksi en edes tunnistanut häntä, vaan luulin häntä joksikin kalastajaksi. Kun näin kaukoputken veneessä, ”määritys” kolahti ja mietin ihmeissäni heidän taktiikkaa, kun selvisi, että he rallaavat, eikä paikalla näkynyt muita joukkueen edustajia. Tämä mysteeri selviäisi pian, vaikken sitä tuolloin tiennyt. Emme lopulta käyneet lainkaan Pöllännokalla, vaan suuntasimme suoraan Kuivasäikkään.

Kuivasäikkään vievä tie oli perinteikkäästi huonossa kunnossa. Emme ymmärretysti uskaltaneet ajaa henkilöautolla sinne, joten kävelymatkasta tuli pitkä. Hiekkadyynille noustuamme se kuitenkin palkittiin kohti Pöllää lentäneen sinisuohaukkanaaraan muodossa. Oletetusti samainen lintu oli havaittu edellispäivänä Viinikanlahdella ja havaittiin pitkin päivää eri puolilla saarta muiden toimesta. Pian huomasimme rantaniittyä kävelevät “Lenkat” (Tapio&Rannikko&Sarviaho ilman Hervaa), jolloin Hervan Tuomaksen joukkueen muut jäsenet ja taktiikka selvisi. Purussa selvisi, että jänkäkurppa oli löytynyt heidän toimesta niityltä, mutta meillä ei ollut yhtä paljon onnea, vaikka otimmekin paikalta komeasti kompaten hien pintaan. Tässä vaiheessa vaatteemme olivat siis märkiä sekä sisältä että ulkoa. Kaukana näkyi toistakymmentä metsähanhea sekä kahlaajia, joista määrittyi ainakin tundrakurmitsa, tylli ja suosirri, ja lähempänä istuskeli ampuhaukka. Kun mitään parempaa ei näkynyt, oli aika lähteä pika-pikaa kohti Sunikaria. Kello oli jo 16:30, kun pääsimme autolle; alkoi olla jo kiire. Mieliala oli hetkellisesti hieman laskenut runsaan hikoilun vuoksi, mutta se oli vain hetkellinen mielenhäiriö.

Sunikarin tien varressa ehdimme säikähtää, kun hyvin harmaasävyinen kanalintu lähti tien penkalta. Olimme etukäteen jo lähes varmoja pyystä, mutta näimme linnun läheltä: kyllä se olikin vain teeri. Hyvä herätys se silti oli ja olimme taas täynnä virtaa saapuessamme Sunikariin.

Sunikari tarjosi odotetusti toisen Melanitta-lajeista – muutama pilkkasiipi kellui merellä. Muuta parempaa ei näkynyt eikä kuulunut, joten lähdimme kohti Itänenää. Itänenällä olikin sisarjoukkueemme. Heidän katsoessa merelle me suuntasimme komppaamaan rantapusikkoa erilaisten lajien toivossa. Turha toivo, ei uusia lajeja. Kiire valtasi mielen, joten nyt Koivukylän kautta kohti Marjaniemeä ja sieltä sinne, minne ehtisimme.

Toiveissa olivat kottarainen ja tuulihaukka; ne pitäisi hoitaa nyt tai ei koskaan. Matkalla Koivukylään teimme yhden pysähdyksen Pölläntien varressa olevalla maatilalla. Ei uusia lajeja, mutta metsästä kuului ehkä jo päivän 20. mustarastas. Toinen pysähdys olikin äkkijarrutus – langalla istunut jalohaukka osoittautuikin ”vain” ampuhaukaksi. Koivukylässä oli paljon tilhiä, muttei kottaraista. Jassi plokkasi yhtäkkiä lennosta jalohaukan, joka laskeutui koivun latvaan: tuulihaukka! Nyt meni taas hyvin; tärkeä paikko hoidettu! Katsoimme peruslajilistan puutteita, tai oikeastaan puutetta: mustalintu tarvittaisiin kipeästi, joten kohti Marjaniemeä! Marjaniemen suunnalla näkyi sadealueen raja, jolloin totesin, että sään kirkastuessa gaviat lähtevät todennäköisesti liikkeelle, joten nekin saattaisivat hoitua.

Marjaniemi oli yllättävän tyyni ja ennen kaikkea kuiva. Olimme vihdoin saavuttaneet sadealueen reunan ja ensimmäistä kertaa saimme katsoa lintuja ilman optiikan kastumisen pelkoa. Parin säikäytyksen jälkeen luulimme, että mustalintu jäisi hoitamatta, mutta tuolloin Jassi huomasi aallonmurtajan takaa esiin uineen vesiäisen: mustalintu! Loistava paikko; peruslajit olivat vihdoin hoidettuna! Kävimme pikaisesti mökkikylässä katsomassa muutaman vesilinnun lähempää, mutta niistä ei paljastunut uusia lajeja; löysimme kuitenkin jo toisen mustalinnun mereltä.

Sitten pitikin miettiä miten päättäisimme rallin. Aikaa oli jäljellä reilut 40 minuuttia ja hetki sitten oli tullut joukkueelta “Käsijarruperuutus” lintutiedotus Potinlahdella olevasta pikku-uikusta, ja toisaalta meiltä puuttui molemmat gaviat eli kuikkalinnut, jotka voisivat hoitua luoteisrannan paikoilta. Potinhaminaan olisi ainakin 20 minuutin ajo ja “puikku” voisi olla todella hankala eikä paikalta ehkä voisi hoitua muuta kuin muuttohaukka sen lisäksi. Koska meiltä puuttui myös pulmunen ja yleisimmät käpylinnut, Jassi päätti, että lähtisimme Mäntyniemeen, josta myös muuttohaukka ja pohjansirkku olisivat mahdollisia. Se osoittautui erinomaiseksi päätökseksi.

Tie Mäntyniemeen oli niin kauan hyvä, kunnes tulivat ensimmäiset isommat rapakot. Ensimmäisen kohdalla oli sisarjoukkueemme auto, joten jatkoimme matkaa, kun kerran tien kunto salli sen. Jätimme lopulta auton juuri siihen, mihin arvelin meidän vähintään pääsevän ja suuntasimme rantaan. Aikaa oli jäljellä 20 minuuttia. Aurinko paistoi. Jassi lähti komppaamaan dyynejä ja me tutkimme Rainen kanssa merta mm. lapasotkan, kahlaajien ja gavioiden toivossa. Sisarjoukkueemme “Kurjuuden karkoittajat” olivat satojen metrien päässä matkalla kohti Keskiniemeä, joten emme saisi heitä millään kiinni. Heidän edellään näkyi kahlaajia ja lähdimme juoksemaan heitä kiinni saadaksemme kahlaajat määritettyä ennen rallin päättymistä. Kahlaajista osa jäi kauas ja vain tyllit tulivat ohitsemme. Vielä kauempana näkyi lisää todella vaaleita kahlaajia, jotka olivat ilmeisiä pulmussirrejä (purussa selvisi, että kyllä olivat). Koska kahlaajat olivat liian kaukana määrittämistä ajatellen ja emme ehtisi paikalle, päätimme vetää käsijarrun pohjaan ja staijata viimeiset minuutit porukalla.

Ainoastaan minulla ja Rainella oli putket, joten Jassi oli lähellä mahdollisia määrityskuittaustarpeita varten. Aika kävi vähiin, minuutti jäljellä ja ei ainoatakaan gaviaa merellä. Kisa-aikaa oli jäljellä enää vajaa minuutti, kun alkoi tapahtua: ”GAVIA!” Määritin läheltä lentävän linnun nopeasti kaakkuriksi ja päästin Jassin putkelle, josta Jassi kuittasi sen helposti, kun ehdin todeta kisa-aikaa olevan 30 sekuntia. Loistavaa!! Otin putken taas haltuuni: “TOINEN GAVIA!” Edellisen perästä löytyi toinen gavia heti perään, mutta liian kaukana – oli pakko hyväksyä, ettei sitä voi määrittää ja jatkaa meren selaamista! Paineen kasvaessa selasin putkella merta vain hieman pidemmälle ja huusin: “KOLMAS GAVIA! KUIKKA! ” Jassi putkelle ja laskin sekunteja: “15…” Jassi jatkoi katsomistaan. Hiljaisuus tuntui pitkältä. Ehdin sanoa: “10″, jonka jälkeen Jassi vahvisti: “Kuikka!” Jassi katsoi vielä hetken, sanoin: “5″ ja putki vapautui. Menin putkelle, ehdin vielä näkemään ja määrittämään kuikan, mutta siihen ralliaikamme loppui.

Siinä vaiheessa oli pakko huutaa, heittää kärrynpyörä ja nauraa kuin hullu! Kaikkien aikojen piinaavin loppuhuipennus oli ohitse ja saimme viimeiseen 30 sekuntiin kaksi lajia: molemmat gaviat! Tunne oli uskomaton ja tiesimme jälleen kerran kokeneemme jotain unohtumatonta. Raine näytti syystäkin tyytyväiseltä, mutta hieman vähemmän aikaa harrastaneena varmaan ihmetteli minun riehakasta ulosantia lopetuspaikalla. Jassi hymyili tyytyväisempänä kuin pitkään aikaan.

Siirryimme autolle ansaitulle pinnakaffelle ja rauhoittumaan. Otin rastilistan kouraani: oli aika laskea tulos. Kahden laskukerran jälkeen sekä Jassin ja Rainen tarkastuslaskun jälkeen oli tulos selvä: 89 lajia! Mahtava tulos! Totesin, että parhaat joukkueet pääsevät todennäköisesti yli 90:een, mutta kyllä me vähintään 3 parhaan joukossa olisimme tällä tuloksella. Ja kuten aiemmin totesimme, sijoitus on tällaisen rallin jälkeen vain plussaa, mutta se ei muuttaisi sitä tosiasiaa, että meidän kisa meni niin hyvin kuin se voisi mennä ja saimme kokea unohtumattoman lintupäivän “Luovossa”.

Ajomatka purkupaikkaan kului joukkueen nimeä miettiessä. Alunperin jo Jäälissä keksimäni nimi Team KiHaRa, joka muodostui nimistämme Kiljunen, Harry ja Raine, valittiin yksimielisesti joukkueen lopulliseksi nimeksi. Mainittakoon, että nimiehdotusten joukkoon mahtui melko levottomia vaihtoehtoja…

Purku oli tuttuun tapaan Markkolan Juhan järjestämänä ja Jaakkosen Tuomon vetämänä paikallisella koululla. Jännitystä riitti hetken, mutta sitten jaettuun voittoon yltäneet joukkueet menivät menojaan ja lopulta voittivat meidät uskomattomalla 9 lajilla. Neljänneksi tulleetkin lopettivat samalla kierroksella ennen meitä 86 lajiin, joten jännitys päättyi pronssinkin osalta omaan lopetukseemme. Kisassa oli koettu elämyksiä, saatu elämänpinnoja ja voittajajoukkueiden ilmeitä katsoessa oli helppo ymmärtää heidän tyytyväisyys. Takana oli klassinen “lintupäivä” ja paatuneimmatkin kisaajat innostuivat vuodattamaan tuntojaan sen hienoudesta säästä huolimatta. Kukaan tuskin osasi odottaa, että sateisessa säässä voisi tunnelmat olla niin korkealla, kun koko päivä meni kiikareiden ja kaukoputkien linssien jatkuvassa kuivaamisessa.

Saavuimme väsyneinä, mutta onnellisina mökille. Purimme kisan etenemistä, spekuloimme kisaa ja söimme. Tällä välin sauna oli pistetty lämpiämään ja porukka siirtyi lauteille. Pian ilta sai arvoisensa lopun, kun kuuman saunan terassilla kylmää olutta hörppiessä tarttui huuhkajan huhuilu Antin korviin ja pian meitä olikin 6 alastonta miestä saunan terassilla yhtä nakupinnaa, saunapinnaa ja Hailuotopinnaa rikkaampana! Naurua riitti pitkin iltaa ja porukka vaikutti kaikin puolin tyytyväisiltä viikonloppuun. Tästä voisin päätellä, että kisaamme samalla tekniikalla myös ensi vuonna.

Yst. terv.,
-Harry

--

Harry Nyström

Jääli

E-mail: harry.nystrom at quicknet.inet.fi<mailto:harry.nystrom at quicknet.inet.fi>

GSM: +358 44 749 1282

--

This e-mail is confidential and it is intended only for the addressees. Any review, dissemination, distribution, or copying of this message by persons or entities other than the intended recipient is prohibited. If you have received this e-mail in error, kindly notify us immediately by telephone or e-mail and delete the message from your system. The sender does not accept liability for any errors or omissions in the contents of this message which may arise as a result of the e-mail transmission.

-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/pply/attachments/20101005/681b021c/attachment.html 