[Pply] Ihanat Miehet Retkellä - rallikertomus

Fri Jun 1 19:23:14 EEST 2012

Moi,

Olen vihdoin kirjoittanut Ihanien Miesten pitkähkön retkikertomuksen
blogiini muutaman hassun kuvan kera:

http://www.harrynystrom.net/wordpress/?p=892

Alla on myös tekstimuotoinen versio samasta kertomuksesta ilman kuvia ja
alun yhteenvetoa.

Joukkueemme, Ihanat Miehet Retkellä, retkeili 26.-27.5.2012 yhtäjaksoisesti
24 tuntia akselilla Oulu-Pyhäjoki havaiten uskomattomat 165 lajia, jolla
tällä kertaa irtosi tämän lintukisojen kuninkuusluokan voitto! Ja vaikka
voittoa ei olisi tullutkaan, oli ”retkemme” uskomattoman onnistunut, hauska
ja leppoisa. Alla on pitkänpuoleinen kertomus siitä.

Suunnittelua ja pohjustuksia

Sovimme porukalla jo hyvissä ajoin, että kevätralliin pitää osallistua.
Kiljusen Jari taisi olla ensimmäinen kyselijä rallista ja pian sovimme myös
Aallon Jannen kanssa, että olemme kaikki mukana. Hetken näytti siltä, että
sekä minulla että Vierimaan Antilla olisi työeste, mutta molempien esteet
poistuivat ja niin kävimme suunnittelemaan kisaa.

Koska Antti oli töissä Liminganlahdella, saimme luonnollisesti melkoisen
määrän tietoa sieltä käsin, mutta minä ja Antti teimme sekä yhdessä että
erikseen muutamia täsmäiskuja eri puolille maakuntaa kartoittaaksemme
lintutilannetta rallia varten. Pohjustuksiin ei kuitenkaan kulutettu
kovinkaan paljon aikaa; lähinnä yhtenä päivänä viikonlopusta tai tunti
joinakin arkiaamuina. Saimme kuitenkin selvän käsityksen alueen linnustosta
ja haluamastamme reitistä. Viime vuosien virheistä oppineina hioimme
aikataulua tarkemmaksi ja päätimme noudattaa sitä säntillisemmin. Lopulta
tilanne näytti hassulta: tulisimme seuraamaan melko pitkälti edellisvuonna
käyttämäämme strategiaa, jolla saimme vain 145 lajia. Erona tosin oli se,
että joukkueen kokoonpanossa oli muutoksia ja suunnitelma oli huomattavasti
tarkempi sekä sääennuste suosi strategiaa.

Ralliviikonlopun perjantaina Jassi lähti ajamaan Lappeenrannasta kohti
Parikkalaa, josta Janne nousi kyytiin ja he ajoivat alkuillasta perille
Kiiminkiin, missä he yöpyisivät kotonamme. Keskustelimme hieman rallin
kulusta, soitimme Antille ja sovimme noudon hänen kotoaan kello 8:ksi,
saunoimme ja nautimme pari kylmää ja märkää, kunnes olimme valmiit käymään
nukkumaan. Koiramme Mauno ja Sulevi saivat luonnollisesti osansa vieraiden
huomiosta, joka oli etenkin Sulevin (ja vieraiden) mieleen.

Aamulla herätys oli klo 6, jotta ehdin käyttämään koirat ulkona ja
valmistella aamiaisen ennen muiden herätystä. Puolen tunnin kuluttua päästin
jo Sulevin suorittamaan aamuherätyksen, jonka jälkeen nautimme aamiaisen ja
tankkasimme termokset täyteen kuumaa kahvia. Aamu lähti hieman tahmeasti
käyntiin, mutta pian olivat nivelemme jo vetreytyneet ja nousimme puolen
kahdeksan jälkeen uskollisen rallimobiilimme, Nissan Qashqain kyytiin. Olin
edellisenä iltana puhdistanut ikkunat sekä panoraamakattoikkunan hyvin
maksimoidakseni autosta tehtyjen havaintojen määrän. Ja olihan meillä taas
tarkoitus kerätä rallin aikana muutama PKIP eli panoraamakattoikkunapinna!
:D

Ajoimme suorinta tietä hakemaan Anttia Heikkilänkankaalta. Ehdimme jo
huolestua Antin nukkuneen pommiin, kun se ei vastannut puhelimeen eikä
miestä näkynyt pihalla, mutta onneksemme Antti astui samalla hetkellä
kotiovestaan valmiina taistoon. Ajoimme suorinta tietä Oulun Oritkariin
tutkimaan paikan tilaa. Lumenkaatopaikaksi muuttunut alue oli hiljainen,
mutta toisaalla onnisti: selasin kiikareilla kenttää, kun erään kasan takaa
pilkisti pieni oranssin-ruosteenvärinen laikku: peltopyyn pää! Hetken
kuluttua peltopyyt tulivat esille ja lähellä pesinyt tiira alkoi pommittaa
niitä koiraan pörhistellessä höyheniään ja suojellessa naarasta. Eipä oltu
ennen nähty moista. Muutoin paikka oli hiljainen, vaikka peruslajeja
näkyikin jonkin verran. Jatkoimme suoraan Oulun Pateniemeen tarkastamaan
muuttotilanteen ja paikalliset linnut.

Pateniemessä oli lintuja yllättävän kivasti: alleja, mustalintuja ja
pilkkasiipiä paikallisina, samoin ristisorsia, valkoposkihanhia, merikihu,
räyskiä ja harvakseltaan töräytellyt fasaani. Muuttoa oli melko vähän,
vaikka kuikkia menikin muutama parvi. Koska oletimme, että paikalliset
linnut löytyvät muulloinkin, päätimme siirtyä eilisiltana lukkoon lyödyn
suunnitelmamme mukaisesti aloittamaan metsälajeilla Sanginjoen maisemiin.
Suunnitelmaa tosin päivitettiin siltä osin, että palatessamme kävisimme
Pateniemessä. Matkalla kävimme keskustelua lajeista joilla aloittaisimme
sekä käväisimme vielä pikaisesti pari paikkaa, mm. Oulun Pyykösjärven läpi.

Metsään päästyämme lähdimme etsimään riittävän hyvää aloituslajia.

Pian autolta lähdettyämme löysin Jannen kanssa yhtä aikaa erään männyn
latvuksesta aina niin vaikean töyhtötiaisen, joka vaikutti pysyvän hyvin
muutaman männyn latvustoissa. Lintu oli todella hiljainen, joten sen
löytyminen oli melkoinen sattuma. Päätimme, että parempaa pitää saada ja
kyseinen töyhtötintti varmaan hoituisi myöhemminkin. Kun kävelimme samaa
reittiä takaisin, oli sama lintu vieläkin latvustossa, joka antoi uskoa
oletuksellemme. Päätimme hajaantua, jotta saisimme mahdollisimman ison alan
tutkittua – lähdimme siis vastakkaisiin suuntiin.

Ralli alkaa metsälajeilla

Pian löysin ensimmäiset hippiäiset ja töyhtötintinkin ja sitten huomasin
jotain punaista kuusella: pikkukäpylintupari etsiskeli ruokaa kuuselta.
Soitin havainnoista muulle porukalle ja jatkoin parempien lajien etsimistä.
Hetken päästä puhelin soi: muut olivat löytäneet pohjantikan ja Janne
varmisti, että aloitammeko sillä. Sanoin, että aloitamme ja samalla heidän
ylitse lensi pari isokäpylintua, jotka jatkoivat suoraan minunkin vieritseni
voimakkaasti äännellen ikään kuin vahvistaakseen, että päätös oli järkevä.
Janne, Antti ja Jassi saivat joitakin peruslajeja kävellessään kohti minua
ja pian minun hallussa pitämäni töyhtötiainen ja hippiäinen olivat myös
hoidettu lajilistalle. Yksin ollessani minua haukanäänillä kiusannut
närhikin saatiin porukalla listalle tiltaltin laulaessa taustalla. Ennen
kuin jatkoimme matkaa, saimme vielä varpuspöllön ns. ”tietopaikasta”.
Aloitus oli hyvä, mutta lisää metsälajeja tarvittaisiin.

Asmonkorvessa pitkään viihtynyt pikkusieppo piristi meitä laulullaan ja
matkalla saimme vielä aina niin vaikean kuusitiaisenkin lajilistalle. Nyt
alkoivat metsälajit olla sen verran hyvin hanskassa, että uskalsimme jatkaa
matkaa takaisin kohti Pateniemeä. Matkalla hoidimme vähälukuisen
peltosirkunkin lajilistalle.

Paluu rannikolle

Pateniemi tarjoili lisää peruslajeja, mutta mustalinnut ja pilkkasiivet
olivat ottaneet ”ritolat”. Onneksi mm. alli, valkoposkihanhi ja ristisorsa
hoituivat helpolla. Fasaani päätti olla hiljaa ja monet muutkin lajit olivat
kadonneet, joten päätimme pikaisesti lähteä kohti Toppilaa.

Toppila vaikutti ensin kovin hiljaiselta. Toki saimme paikalta tärkeän
pulun, jota ei kovin yleisenä enää alueen eteläosissa esiintyisi ainakaan
meidän kiertämillä paikoilla, mutta se ei aivan riittäisi. Jätimme Antin
etsimään paikalla havaittua mustaleppälintua ja kiersimme tarkastamassa
rantapusikon, joka ei tuottanut lajeja. Pian hajaannuimme koko porukka
etsimään “mulelia”, eikä aikaakaan kun Antti ja Jassi viittoilivat
energisesti suuntaansa, jossa mustaleppälintu lauloikin aktiivisesti.
Suoritimme lyhyen kävelyn vielä siltatyömaalla, jossa Janne näki tyllin ja
kuuli pikkutyllin, mutta linnut olivat lähteneet, joten jatkoimme matkaa.

Hietasaaressa olikin täysi härdelli päällä: Tervamaraton osui juuri
rallipäivälle! Vietettyämme tuskaisen pitkän ajan liikkumattomassa
autojonossa, kyllästyin ja tein u-käännöksen sekä käännyin sivutielle, mistä
lähdimme kävelemään maratonjuoksijoiden imussa kohti parempia lintupaikkoja.
Havaitsimme melko lyhyellä pätkällä jopa 4 laulavaa mustapääkerttua,
tiltaltin ja lehtokertun. Kun vielä pikkutikka päästi odottamamme
kiikityssarjan, oli aika jatkaa matkaa. Johteenpookilla kuului onneksi
urpiainen sekä sirittäjä, joten Hietasaari oli hoidettu riittävällä
tarkkuudella ja vieläpä melko nopeasti maratonista huolimatta. Ainoastaan
Jannen ja Antin lyhyesti kuulema tikli jäi varmistamatta, mutta se ei
hiljentänyt vauhtia.

Seuraavana listalla ollut Oritkari oli hiljentynyt aamusta merkittävästi.
Peltopyytkin olivat odotetusti piilossa, joten havainnot jäivät vähiin,
mutta uuttukyyhky sentään saatiin listalle. Kiviniemestä hoituivat
odotetusti pensaskerttu ja harmaasorsa (jota luulin hetken kuvaksi), mutta
suurimman huomion sai paikallinen pikkutiira, joka oli pesimäaikaan
pääasiassa vain sisämaassa retkeilleelle Jassille elis, jota juhlistettiin
arvokkaasti kättelyiden ja viiden ruokalajin pinnalounasvaateiden kera! :D

Hyvin voimakas ja kylmä tuuli loi epäilyksiä staijin järkevyydelle, mutta
päätimme silti käydä Iinatin kasalla kokeilemassa, josko joku paikallinen
peto olisi ilmassa. No, tuulihaukka oli, muttei muita lajeja. Onneksi
sentään muutama hemppo piristi päivää (laji puuttui meiltä viime vuonna) ja
lähdimme iloisin mielin kohti Vihiluotoa, josta oli viikolla ilmoitettu
rantakurvi. Vaan ei rantakurvi suostunut näyttäytymään! Muitakaan parempia
lajeja ei hoitunut, joten tyydyimme muutamaan harmaasorsaan, joista ei
tullut edes pinnaa. Päätimme lähteä Teppolan kautta kohti Liminkaa.

Teppolasta saimme fasaanin – näköhavaintona! Itse asiassa jopa 3 yksilön
voimin, joka oli hieman poikkeuksellista, sillä yleensä fasaani kuullaan
helpommin kuin nähdään. Toiveena ollutta keräkurmitsaa ei kuitenkaan
pelloilta löytynyt, joten jatkoimme matkaa. Toisaalla Kempeleessä harhaili
vielä yksi fasaani lisää, joten näköhavaintoja kertyi yhteensä 4 yksilöstä,
jonka jälkeen ajoimmekin suorinta tietä Liminkaan.

Koskaan aiemmin ei ole turkinkyyhky hoitunut yhtä vaivattomasti kuin tällä
kertaa: laji löytyi mahdollisesti ensimmäiseltä näkemältämme antennilta,
joten ylimääräisen ajan turvin päätimme tehdä yhden kiertotien matkalla
kohti Virkkulaa, mutta ilman lisälajeja.

Oulun seudulta rannikkoa pitkin etelään

En ole varmaankaan koskaan nähnyt Liminganlahdella yhtä vähän lintuja kuin
rallilauantaina. Lintuja oli lähes masentavan vähän, mutta toisaalta
parempien lajien etsintä oli helpompaa, kun niitä ei tarvinnut suodattaa
tuhansien lintujen massasta; riitti, että kaikki nähdyt linnut määritettiin
(jos pystyttiin). Pinnaksi hoitunut paikallinen merikotka säikäytti
lentäessään meille ruovikosta toisen pinnan; heinätavin.

Ruokokahlaajan (lintutornin nimi) kaiteet eivät tarjonneet torniin lainkaan
tuulensuojaa, joten olimme pian kylmissämme ja täynnä Virkkulan tyhjyyttä,
joten lähdimme kohti Lumijokea ja Sannanlahtea. Matkalla saimme onnekkaasti
kottaraisen ruksattua, kun se viime vuonna jäi kokonaan havaitsematta!
Plokkasin vauhdista kaukaa pelloilla liidelleen suopöllön, joka saatiin
listoille ja Jassi löysi soidinlentoa keskellä kirkasta alkuiltaa lentäneen
lehtokurpan, joka myös saatiin hoidettua.

Kun ajelimme Sannanlahdelle, ehdin juuri sanoa Jannelle, että tämä on tänä
keväänä ollut hyvää seutua pyylle, kun näimme tiellä jauhinkiviä popsivan
pyyn! Nyt alkoi tuntua ensimmäistä kertaa siltä, että kisa sujuu hyvin,
mutta paljon oli vielä kisaa jäljellä ja paljon lajeja hoitamatta, joten
tilanne saattaisi muuttua mihin tahansa, milloin tahansa. Kiipesimme
toiveikkaina torniin ja Sannanlahti tarjoili lajeja toisensa perään,
mainittavimpana punakuiri.

Rantakurvi!

Olimme jo suunnitelleet lähtöä, kun mandariinisorsaa ei löytynyt
vesilintujen joukosta (nukkumassa kaiketi), mutta selasin vielä toiveikkaana
rantaa kaukoputkellani jonkin pienen vaalean ”piipertäjän” osuessa
kaukoputkeen kaukaisella mättäällä. Sanoin heti ääneen, että tuolla on joku
vaalea kahlaaja. Lintu käveli pari askelta ja kääntyi rinta kohti meitä,
joten pyysin jonkun muunkin katsovan lintua, sillä lintu vaikutti todella
oudon vaalealta, enkä keksinyt lainkaan mikä se voisi olla. Janne vilkaisi
lintua, muttei saanut siitä irti enempää kuin minä linnun pysyessä
liikkumatta rinta kohti meitä, joten sovittiin, että pidän lintua silmällä
ja kerron, mikäli se tekee jotain. Pian se käännähti sivuttain, venytti
kaulaansa ja kääntyi perä meitä kohden. Siinä vaiheessa olin nähnyt lyhyet
jalat, viklomaisen habituksen ja myös todella vaalean selän, ja hämmästys
oli vielä suurempi. Janne katsoi lintua taas, mutta sillä hetkellä se oli
vaihteeksi selkä meihin päin eikä liikkunut, joten jatkoimme kuten
aiemminkin. Sitten lintu lähti taas liikkeelle kääntyen sivuttain ja näin
heikosti ylöspäin kaarevan nokan: rantakurvi! Kaikki havaitut tuntomerkit
loksahtivat paikoilleen ja muu joukkue kuittasi lajin onnistuneesti! Pienen
voitontanssin ja ylävitosten jälkeen jatkoimme tyytyväisinä matkaa kohti
Siikajoen Alhonmäkeä. Nauroimme Jannen heittämälle määreelle ”ihanasti”,
joten laitoimme havainnon lintutiedotukseen, jonka teksti loppui sanoihin
”
ihanasti p!” Tästä syntyi myös lopulta muutaman väännöksen jälkeen
joukkueemme nimi ”Ihanat Miehet Retkellä”.

Hiljalleen kohti Munahietaa

Matkalla yritimme löytää Karinkannasta keräkurmitsoja, mutta turhaan.
Alhonmäeltäkään ei löytynyt kangaskiurua, joten päätimme jatkaa matkaa kohti
tärkeämpää kohdetta: Tauvon Munahietaa. Tiesimme, että tulisimme
sunnuntaiaamupäivänä Alhonmäelle vielä vähintään kerran tai kaksi, joten
yrittäisimme kangaskiurua vielä uudestaan eri paikoilta.

Matkalla Munahiedalle huomasimme joitakin hanhia pellolla, joten pysähdyimme
tien reunaan ja hyvä niin: Janne löysi merihanhien seasta päätään nostaneen
tundrahanhen, jonka me muut nopeasti kuittasimme! Osasimme arvata, että laji
on todella hyvä rallissa, mutta olipa se helpolla paikalla, kun suurin osa
joukkueista kuitenkin kävisi Tauvonniemessä kisan aikana. Toisaalta Janne
osasi arvata, etteivät kaikki joukkueet jaksa tarkastaa kaikkia pelloilla
näkyviä merihanhia kovinkaan tarkasti, joka osoittautui todeksi, sillä
tundrahanhesta tuli meidän ainoa ässä (ts. jokerilaji)! Ajoimme joka
tapauksessa hyvillä mielin kohti Munahietaa.

Tauvon Munahieta tarjoili juurikin sen, mitä siltä odotettiin ja vielä vähän
enemmän: käenpiika, pikkusirri, jänkäsirriäinen, merikihu, pilkkasiipi sekä
lisää räyskiä, suosirrejä, pikkutiiroja ja ristisorsia. Päätimme kunnioittaa
suojelualuetta, emmekä uskaltaneet lähestyä kauempana Ulkonokalla näkyneitä
satapäisiä sirriparvia, joten käännyimme kannoillamme ja lähdimme
tyytyväisinä Munahiedalta. Jos olisimme jatkaneet (kuten niin monet muut),
olisi lajilista todennäköisesti karttunut vähintään 1-2 lajilla, mutta
jossittelulle ei jätetä tuon enempää sijaa.

Pitkän Munahiedan käynnin jälkeen nautimme hieman eväitä saadaksemme
energiaa pitkää ja kylmää yötä varten, jonka aikana suu täynnä leipää ollut
Antti huusi meille vielä päällä pyörineen nuolihaukan. Erinomaista!
Säikänlahti tarjoili punasotkia matkan varrella, joten sekin pysähdys
osoittautui hyödylliseksi (tämäkin laji puuttui meiltä viime vuonna)!

Yön pitkät, mutta tärkeät tunnit

Oli aika jatkaa matkaa etsimään pöllöjä, laulajia, jänkäkurppia ym.
yölaulajia Siikajoen-Raahen metsistä. Eipä aikaakaan, kun lajilistallemme
ilmestyivät pari jänkäkurppaa, toinen varpuspöllömme ja 2 riekkoa! Kyllä
meni ihanasti!

Matka jatkui Kaatopaikan kautta kohti Lapaluotoa. Kaatopaikalle oli
rakennettu hienot aidat ja kameravalvonta, eikä mäelle enää päässytkään.
Kuuntelimme hetken pöllöjä, mutta emme kuulleet mitään, joten lähdimme
vauhdilla pois, vaikka eräs huuhkajan muotoinen möhkäle pitikin sitä ennen
varmistaa kiveksi.

Raahen keskustaa lähestyessämme kävimme erikoisen keskustelun, jossa ensin
totesimme, että pitäisi varmaan yölaulajiakin kuunnella sopivissa paikoissa,
kun satakieliäkin on varmaan tullut aika paljon. Sitten mietimme, että missä
pysähtyisimme, kun päätin päästää takana olleen auton ohi, jonka vuoksi myös
hiljensin vauhtia hieman. Auton ohitettua meidät kuului avoimista ikkunoista
satakielen laulu – eikä tarvinnut edes pysähtyä! :D

Pari pikaista pysähdystä matkalla Lapaluotoon tuottivat vielä
mustakurkku-uikun, joka on monesti ollut vaikea ja viime vuonna puuttui
kokonaan! Lapaluodossa oli teinejä kuhertelemassa autoissaan sekä joku
vääräleuka oli sytyttänyt muistokynttilän hajonneen olutpullon vierelle. :D
Me emme kuitenkaan olleet kiinnostuneita näistä (no ehkä vähän oluesta),
vaan suuntasimme kaukoputket kohti merta ja rantoja. Melkein heti
ensivilkaisulla Antti löysi luodolta samasta putkenkuvasta kyhmyjoutsenen ja
kanadanhanhen, jotka hoituivat helposti. Etenkin kanadanhanhen epäilimme
teettävän töitä, mutta toisin kävi. Hetken päästä löysin itse lähiluodolta
nukkumassa olevan karikukon pään, josta muut saivat lajin hoidettua hetken
etsittyään kiven kaltaista kivien seasta, kun se välillä liikahteli
parantaessaan asentoaan. Olipa nopea ja vaivaton stoppi! Hihkuimme ja
heitimme ylävitoset koko porukalla, jonka jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa
teinien todennäköisesti jäädessä suu auki ihmettelemään käytöstämme.

Kiersimme Pyhäjoen paikkoja täsmällisesti ja tehokkaasti käyden mm.
Heinikarinlammella, Hietakarinlahdella, Parhalahdella, Teerelässä ym.
Erikoisin havainto oli keskellä Heinikarinlampea laulanut viitakerttunen,
joka välillä kuului hyvin ja välillä todella huonosti.

Muuta mainittavaa edustivat 2 luhtahuittia, pikkukuovi, 2 Jannen vauhdista
pointsaamaa peltopyytä (jotka komppaamisen jälkeen hoituivat muillekin) sekä
peräti kaksi laulavaa peukaloista, joka on ollut ralleissa perinteisesti
todella vaikea laji! Satakieliäkin kuultiin noin 3 lisää eri paikoissa,
muttei muita yölaulajia, kuten viiriäistä, ruisrääkkää tai sirkkalintuja.
Parhalahdessa Janne oli näkevinään lampiviklon, mutta se katosi
rantaheinikon suojaan ennen kuin muut ehtivät reagoida, eikä sitä enää
löytynyt. No, myöhemmin aamulla saimme lukea lintutiedotuksesta, että
lampiviklo löydettiin paikalta, mutta ei hypätä sen enempää asioiden edelle.
Parhalahden merkittävin havainto oli naali(!), joka oli varmaankin karannut
jonkun tarhalta ja tyhjensi rantaluhdan pesiä. Yhden jos toisenkin suusta
saattoi päästä muutama kirosana ja toive saada otus hengiltä.

Aamu valkenee – takaisin rantaan

Aamu kuitenkin alkoi valjeta ja sää kirkastua, joten oli aika siirtyä
aamustaijille hakemaan puuttuvia merilajeja. Päätimme tehdä staijin
Hanhikiven sijaan Elävisluodossa, joka osoittautui tällä kertaa hyväksi
ratkaisuksi. Jo matkalla saimme yhden tympeimmistä peruslajipuutteista
odotetusti paikattua, kun rautiainen lauloi kuusen latvassa Jannen ehdittyä
juuri kertoa miten ne laulavat mielellään kuusten latvoissa. :D Toinen puute
paikattiin hieman aikaisemmin, kun pellon reunasta löytyi selkälokkeja.

Rannassa staijauksen yhteydessä tankkasimme hieman lisää evästä miehiin,
sillä väsymyksen osalta aamun vaikeimmat tunnit olisivat pian käsillä.

Meri tarjosi juuri niitä lajeja, mitä siltä odotettiinkin: härkälintu,
kaakkuri ja sokerina pohjalla yhteensä jopa 7 ruokkia, joista ensimmäiset 2
löysin tosispondesti melko läheltä lentämästä ja Jassi sai rallin toisen
eliksensä, joka aiheutti äänekkäät onnittelut ja kättelyt! Olipa havainto
minullekin tupla, joka kyllä kelpasi. Myöhemmin sain myös triplan tuosta
mereisestä lajista, jolle en ole jaksanut toistaiseksi varata aikaa elistä
enempää (eikä enää tarvitsekaan). Rantametsässä huuteli käpytikka ja mereltä
löytyi lisää selkälokkeja, muutama mustakurkku-uikku uiskenteli rannan
tuntumassa ja karikukot pomppivat luodoilla. Kun olimme katsoneet ehkä noin
30 kiertelevää/muuttavaa kaakkuria läpi, oli pakko todeta, että kuikka jäi
saamatta ja lähteä takaisin kohti pohjoista hakemaan Antin pohjustamia
lajeja. Väsymys painoi rankasti ja Anttikin otti muutaman minuutin hallitut
nokoset heräten juuri ennen parhaita paikkoja. Kuski onneksi pysyi hereillä
tutuksi tulleilla keinoilla: kivennäisvettä ja pastilleja suuhun tasaista
tahtia, niin ei ehdi väsyä liikaa.

Uskomattomat aamun tunnit

Suuntasimme nokan siis kohti Siikajokea ja Lumijokea, jotka tarjoilivat
meille varhaisen aamun tunteina ns. ”tietopaikoilta” huikeasti lajeja: 2
niittysuohaukkakoirasta yhtä aikaa ihanasti näkyvillä, kapustarinta, metso,
viirupöllön maastopoikanen, useita pikkulepinkäisiä, 2 palokärkeä,
käenpiika, kalasääski, toinen nuolihaukkamme ja sinisuohaukkakoiras. Etenkin
metso nosti sykettä ja adrenaliinia aivan uudella tavalla, sillä lajia oli
yritetty passiivisesti ajamalla sopivia teitä jo kymmeniä kilometrejä,
kunnes yhtäkkiä sellainen lensi edellämme! Juuri siinä tilanteessa uskon,
että jokainen meistä tajusi, miten uskomattoman hyvin kisa oli meidän osalta
menossa. Yksikään paikka ei ollut pettänyt, vaan laji toisensa jälkeen
hoitui aivan käsittämättömällä tuurilla!

Koska lauantain lyhyt petostaiji ei tuottanut tulosta ja meiltä puuttuivat
mm. vielä kaikki hiirihaukan sukuiset lajit, päätimme, että petostaijiin
pitää kuluttaa aikaa. Aloitimme urakan siis Alhonmäeltä, jossa ei ollut
pedon petoa. No, Janne onneksi löysi lähistöltä kangaskiurun, joten ainakin
yksi paha puute tuli korjattua. Totesimme, että on vielä aivan liian
aikaista pedoille ja päätimme lähteä kohti rantaa, jotta saisimme
seuraavaksi pahimmat puutteemme, kuikan ja merimetson, hoidettua. Toiveena
oli myös löytää ampuhaukka ja keräkurmitsa tai mitä tahansa muuta meiltä
puuttuvaa lajistoa.

Lampiviklo

Ensimmäinen pysähdys rannalla tuotti ison nollan, kun väreily pilasi
näkyvyyden. Päätimme, että Säären ranta voisi olla hyvä vaihtoehto, sillä
siellä havaintopiste on ylempänä ja ulompana, joka voisi vaikuttaa
väreilyyn. No, vaikuttihan se hieman, muttei niin paljon kuin toivottiin.
Kuikkaa ei vieläkään näkynyt ja minun kaukana näkemä musta, pitkulainen ja
pysty tunnistamaton objekti ei määrittynyt merimetsoksi, vaikka sitä
yritinkin. Onneksi Janne löysi hetken päästä jostain väreilystä näkyneet
lentävän ”merimetson” (=iso musta lentävä lintu) siivenkärjet, jotka myös
minä sain putkeen. Antin saadessa linnun putkeen se nousi ylemmäksi ja jopa
liiti hetken, jolloin määritys oli naulattu! Ylävitoset! Säären rannan paras
hetki koitti, kun selasin putkella rantaa ja löysin läheltä punajalkaviklon
edestä vaalean, siron kahlaajan. Mietin mielessäni: ”Tuo muuten on
lampiviklo!!” Ihmeellisestä merimetsoyrityksestä nöyrtyneenä korotin ääntäni
muiden keskustelun yli sen verran, että sain pyydettyä määritysapua muilta,
jolloin Jannekin tuli katsomaan lintua. Hetken Janne epäili määritystäni,
mutta linnun lähtiessä liikkeelle ruohotuppaan takaa paljastuivat pitkät
jalat ja siten myös lintu välittömästi lampivikloksi! Ihanata nannaa!
Äärimmäisyyksiin vedettyjen voitontanssien, tuuletusten ja ylävitosten sekä
runsaan naurun jälkeen jatkoimme matkaa pinnankiilto silmissä: vielä
tarvittaisiin kuikka ja vähintään 3 lajia petoja! Janne ilmoitti lampiviklon
lintutiedotukseen tutulla ”ihanasti”-määreellä ja lähdimme vauhdilla
matkaan.

Huikea loppukiri

Hieman ennen Säären rantaa päätimme, että kävisimme lyhyesti ns. Kivikasan
pelloilla ennen kuin painaltaisimme kohti Varessäikkää Karinkannan läpi,
joten toteutimme käynnin sovitusti, emmekä turhaan. Hetken ampuhaukkaa
etsittyäni näin pienen Falcon sukeltavan rantapusikon taakse katveeseen ja
hetken päästä se tuli esiin, jolloin saimme sen määritettyä ja siten
ampuhaukan pinnaksi. Jälleen tanssia, tuuletuksia sekä ylävitosia! Ihanata
nannaa!

Karinkanta ei kolmella pysähdyksellä tarjonnut keräkurmitsaa, ja joukkue
alkoi selvästi jo käydä kärsimättömäksi ajan tuhlaamisesta yhden lajin
etsimiselle, joten ajoimme lopun matkaa suorinta tietä Varessäikälle.
Paineet ehtiä tarkastamaan viimeiset paikat ja maksimoida petostaijin määrä
aiheuttivat mm. sen, että Antti meinasi kerran jäädä kyydistä (sori Antti!).
Onneksi Varessäikkä tarjosi, mitä pitikin: saimme vihdoin paikattua pahimman
puutteemme, kun Janne löysi lentävän kuikan, joka näkyikin komeasti! :D

Koska Varessäikkä oli tarkastettu melko nopeasti, lähdimme mahdollisimman
pian pois sieltä, jotta ehtisimme kuluttaa lopun ajan petostaijiin
Alhonmäellä. Renkaat ulvoen ajoimme ns. rip-rap-vauhtia Alhonmäelle (toki
nopeusrajoituksia noudattaen) ja aloitimme loppurevityksen. Janne totesi,
että kolme petolajia pitäisi saada ja aikaa on 40 minuuttia.

Ensimmäinen vartti meni todella hiljaisissa merkeissä, mutta sitten alkoi
tapahtua. Ensin saimme määrittämättömän buzzardin kaukaa itäpuolella. Pian
läheltä löytyikin 2 mehiläishaukkaa (ilmeinen pari), joka korvasi
ruksilistalla määrittämättömän petomme ja heti perään löytyi kaukaa noussut
piekana! Hädin tuskin ehdimme katsoa piekanan, kun länsipuolella päivystänyt
Jassi löysi hiirihaukan liukumasta katveeseen, jonka hädin tuskin ehdin
kuitata ennen sen katoamista – ja niin ehti muutkin, joten pinna oli
plakkarissa klo 11:03! Vaikka kuinka yritimme löytää uusia lajeja, kello löi
vihdoin aloitusaikamme lukemat eli 11:14 ja kisa oli ohitse meidän jäätyä
ilman kanahaukkaa.

Ohi on

Siitäkin huolimatta Jannen oletus toteutui: saimme kuin saimmekin 3 uutta
petolintulajia Alhonmäeltä, joka kruunasi upean kisamme. Laskeskelimme, että
viimeiseen tuntiin mahtui hurjat 7 lajia, joten hyvin suunniteltu loppukiri
oli todellakin ratkaissut kisan! Hauskaa oli myös se, ettei missään
vaiheessa ollut pinnattomia kausia, vaan lajeja tippui tasaisen varmasti ja
oli siten helppo edetä suunnitelman mukaisesti, kun ei tarvinnut harkita
paikkoja matkan varrelta. Kun Antti vihdoin suoritti laskennan ja kertoi
meille pinnojen lukumäärän, oli hymyssä ja naurussa pitelemistä! Emmehän
olleet missään vaiheessa halunneet tietää pinnojen lukumäärää, vaan
keskityimme ainoastaan puuttuviin lajeihin. Pinnoista huolimatta tiesimme
kuitenkin koko ajan, että meillä menee todella hyvin. Pikainen tarkastus
kertoi, että tuloksemme oli kisan 27-vuotisen historian 3. paras, joka oli
jo saavutus sinänsä.

Purku

Purkupaikkana toimi Limingan lintuluontokeskus, jossa purkua odotellessa
tutustuin huikeaan ”Lintujen 8 vuodenaikaa”-näyttelyyn. Purku alkoi tutusti
hyvin tasaisissa merkeissä. Peruslajien jälkeen olimme odotetusti yksi
kärkijoukkueista vain kahdella ”Peruslajit II”-puutteella (uivelo ja
vesipääsky). Huutolajien alku oli pelottavan tasaista ja kaikilla tuntui
olleen hyvä kisa. Silti yksi toisensa jälkeen huusi jossain kohtaa ”ei”, kun
minä huusin: ”On.” Vasta muuttohaukan kohdalla tuli meidän ensimmäinen ”ei”
ja se oli jo 24. huudettu laji! Rannikon Kari kuittailikin hieman meille
aiheesta eli siitä, että osaamme sanoa muutakin kuin ”on”. :D

Seuraavista 25 lajista huusimme huikeat 18, joka viimeistään mursi kamelin
selän ja kirimme parhaimmillaan yli 10 lajin johtoon. Vaikka lopetimmekin
huudon paria muuta joukkuetta aiemmin, olimme silti selviä voittajia 165
lajilla. Purku päättyi, otimme vastaan onnitteluita muilta kärkijoukkueilta
ja hajaannuimme tahoillemme. Parkkipaikalla korjasimme viimeisen puutteen:
Lampilan Petri suostui ottamaan voittoisasta joukkueestamme kuvan, jotta
saimme pysyvän muiston kisasta! Kiitokset vielä kerran Petrille.

Loppusanat

Kisan jälkeen ajoimme kotiini Kiiminkiin, kävimme suihkussa, söimme Jaanan
herkullista lasagnea ja kävimme kukin tahoillamme hetkeksi makoilemaan – ja
heräsimme vasta seuraavana aamuna. Jaana hipsi töihin ennen Jassin ja Jannen
herätystä ja minä käytin koirat ja katoin aamiaistarpeet taas koko
porukalle. Aamiaisen jälkeen miehet pakkasivat tavaransa, hyvästelivät
koirat ja minut ja lähtivät kohti Etelä-Karjalaa. Toki tietysti Ylivieskan
kautta, josta Jassi sai reissun kolmannen eliksensä pitkään paikalla
viihtyneestä mustakaulauikusta!

Lopuksi haluan kiittää rintamakavereitani ja sotasankareita Anttia, Jannea
ja Jassia aivan upeasta kisasta ja hauskasta seurasta! Kiitokset kuuluvat
myös Sendarille, joka uskollisesti tarjoili meille pinnoja toistensa perään.
En myöskään halua unohtaa muita rallaajia ja kisan järjestäjätahoja, sillä
ilman teitä tämä olisi todella ollut vain uskomaton 24 tunnin retki, eikä
aivan uskomaton pinnaralli.

Terveisin,

-Harry

-- 

Harry Nyström

Jääli

-- 

-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/pply/attachments/20120601/57ffa26c/attachment.html 