[Pply] VS: VL: VS: Luonnonsuojelu uhkaa metsästystä

[Ari Rajasärkkä]

Vielä vihonviimeisen kerran!



Minun ei taida olla tarpeen selitellä taustojani, valtionhallinnon liki 40-vuotinen luonnonsuojelubyrokraatin urani lienee ihan riittävän laajalti tunnettu. Siihen ja myös yksityiseen elämääni liittyy lukemattoman monia erittäin rakentavia ja hyvähenkisiä neuvotteluja metsästysasioista niin yksittäisten metsästäjien, heidän edustamiensa järjestöjen kuin myös metsästysasioita käsittelevien viranomaisten kanssa, kaikkein ylimpiä riista-asioihin liittyviä viranhaltioita myöten.



On ollut aika harvinaista, että asioista ei olisi pystytty keskustelemaan rakentavasti ja kompromissihakuisesti. Tosin joskus olen joutunut maastossa pakenemaan hurjistunutta hirvikiväärin kanssa heilunutta tyyppiä, kun uskaltauduin korostetun asiallisesti tiedustelemaan hänen tekemisistään. Kyse ei ollut valtion maista, mutta yksityisenä kansalaisena kyselin toiminnan laillisuuden perään. Valtion maiden suhteen minulla on lakisääteinen oikeus ja velvollisuuskin valvoa laillisuuden perään.



Keskustelun, nimenomaan rakentavan sellaisen pohjaksi kaivataan kuitenkin faktoja. Jos kansanedustajataholta esitetään julkisessa mediassa tosiasioihin perustumattomia väitteitä, on ainakin teoriassa jokaisella faktoja kunnioittavalla kansalaisella oikeus asettaa väitteet kyseenalaiseksi. Iikka tekikin sen erittäin ansiokkaasti Kalevan yleisönosastolla. Suuret kiitokset hänelle siitä! Valitettavasti äänekäs vähemmistö PPLY:n jäsenistöstä esti kirjoituksen julkaisun yhdistyksen nimissä ja sen painavana kannanottona asiaan.



Sellainen toimintako edistää ”turhien vastakkainasettelujen välttämistä”? ”Turhia” vastakkainasetteluja ei vältetä sillä, että epäkohtia ei tuoda esiin. Puolentoista prosentin pieneneminen mahdolliseen metsästyspinta-alaan ei ole katastrofi edes metsästäjien itsensä kannalta. Kuinka monta prosenttia metsästysseurojen käytössä olevasta riista-alueesta häviääkään avohakkuiden tai muiden maankäytön muutosten seurauksena vuosittain, vuosikymmenittäin tai pidemmän ajan kuluessa? Ennen kuin taimikoita syövää hirveä lukuun ottamatta mikään riistalaji palaa hakkuraiskioille, kuluu aika monta vuosikymmentä. Miksi sellainen metsästyksen käytössä olleen pinta-alan pitkäaikainen menetys ei herätä suuria tunteita? Luonnonsuojelu lienee helppo kohde kohdentaa riistamaiden menetyksen tuottamaa murhetta.



Paitsi että näinhän tilanne ei onneksi oikeasti ole. Ne kontaktit, joita itselläni riistaväkeen on ollut joko suoraan tai välikäsien kautta, kertovat ihan toisenlaisia viestejä. Metsästysrajoitusalueista ei oikeasti olla kovinkaan pahoillaan. Pieni, äänekäs vähemmistö jaksaa pitää meteliä asiasta – kuten niin monessa muussakin asiassa nykyään.



Hyvänä esimerkkinä riistan rauhoitusalueista toimii nykyisin Liminganlahden laaja vesilintujahdilta rauhoitettu alue. Harvassa ovat enää ne äänenpainot, joilla taannoista suojelu- ja rauhoituspäätöstä kritisoitaisiin. Hyvät ja rauhalliset lintujen turva-alueet ovat riistaväenkin etujen mukaisia. Riittäähän nykyisin sorsia muualle enemmän, kun ne saavat rauhassa pesiä, sulkia ja levähtää Liminganlahdella. Vastaavanlaista ajattelua on kuulunut yhä enemmän myös metsäkanalintujen metsästyksestä kiinnostuneilta tahoilta.





T.    Ari

-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on poistettu...
URL: http://lists.oulu.fi/pipermail/pply/attachments/20211209/0ec84595/attachment.html