[Pply] Varangin retkikunnan terveisiä

[petri.haapala at aapa.fi]

PPLYn jäsenmatka suuntasi tänä kesänä kolmen autokunnan voimin  
Varangin niemimaan etelä- ja itärannikolle Vesisaaren ja Vuoreijan  
seuduille Pohjois-Norjaan.
Perjantaina startannut autokunta yöpyi Kaamasessa Neljän tuulen  
tuvalla, joka on kuuluisa ympärivuotisesta linturuokinnasta.  
Perinteiset talipötköt ja lintulaudat olivat suoraan kahvilan ikkunan  
alla, samoin taviokuurnat, kuukkelit ja tavallisemmat Lapin linnut  
järrit ja urpiaiset. Lapintiaisiakin siellä voi nähdä, me emme niitä  
erityisemmin jäljestäneet. Muutenkin porukka oli ns. lomafiiliksellä,  
otettin vastaan se, mitä tulee. Ja sitähän tuli, Norjaan tultuamme  
heti vuonon pohjukassa Varangerbotnin lieterannoilla oli suokukkojen  
ja isosirrien sekaparvi ruokailemassa.

Perille Vesisaaren (Vadsö) kupeessa olevalle Ekkeroyn niemelle  
saavuimme lauantai-iltana, yksi perhe jäi Annijoen vierasmajaan.  
Viisinumeroinen pikkukajavayhdyskunta tervehti meitä heti satamaan  
kulkevalla tiedustelijoiden ylilennolla. Muutama sata etelänkiislaa ja  
kymmenet riskilät, ruokit, haahkat sekä karimetsot ja merikihut  
ehdittin käydä iltakävelyllä katsomassa kalliohyllyjen luona.  
Paskanhajua oli ilmassa ja pommeja sai väistellä!

Ekkeroyn lintukalliot ja 20 000 pikkukajavaa kalpenivat maanantaina,  
kun matkasimme Vuoreijaan (Vardö) Hornoyan saarelle, olipa mahtava  
paikka! Mielettömän suuret kiislalautat kelluivat kalan pyynnissä jo  
10 minuutin merimatkalla saaren lähellä. Etelänkiisloja ja  
pikkukajavia pörräsi kalliohyllyillä, ilmassa ja merellä kymmeniä  
tuhansia ja meteli sen mukainen. Tuhansia lunneja, ruokkeja, myös  
riskilöitä ja karimetsoja satoja, luotokirvisiä erivärisiä toukkia  
suussaan, muutama vuorihemppo ja jokunen pohjankiisla, jotka näkyivät  
parhaiten saaren päällä olevan majakan tienoilta. Majakassa voi muuten  
yöpyäkin.

Lintuja oli hankala laskea eikä se ollut tarkoituskaan, ennemmin  
niiden kuvaaminen ja ihailu. Mukana oli ihan ammattikuvaajiakin. Ja  
tavallisella kännykälläkin sai hienoja kuvia, sillä monet linnut  
olivat ihan polun varrella poseeraamassa, etenkin lunnit ja karimetsot  
(liitteenä yksi kuva). Kelikin oli kuvauksen kannalta hyvä: pilvinen,  
eikä tuullut liikaa. Vuoreijassa osa porukkaa piipahti 1600-luvun  
noitavainojen muistomerkillä, josta ajoimme vielä Hamninbergiin.  
Maailmanlopussa, joksi vain kesän ja syksyn auki olevan tien päässä  
sijaitsevaa Hamninbergia kutsutaan, lenteli pienessä sateessakin  
muutamia suulia aaltojen päällä, on se mahtava lintu! Mutta oikukas,  
sillä seuraavana päivänä aurinkokelillä paikalla käynyt toinen  
autokunta ei niitä nähnyt. Matkalla maailmanloppuun  
kallioraukkimaisemat olivat kuin toiselta planeetalta, merellä nähtiin  
pyöriäisiä. Mahdollista Varangilla olisi nähdä mm.  
valkokuonodelfiinejä, kirjohylkeitä, miekkavalaita. Vuoreijan tien  
varrelta autosta näimme mm. suopöllön, tuulihaukan ja tunturikihun,  
Hamninbergin suunnalla listaan kertyi sepelrastas ja isolokki.

Tiistaina teimme Pekan ja Sarin kanssa pienen kävelylenkin Varangin  
kansallispuiston rajoille. Siellä kertyi muutamassa tunnissa pohjoista  
peruslajistoa, josta useimmat useina yksilöinä suunnilleen kulkumme  
mukaisessa järjestyksessä: Muuttohaukka, tundraurpiainen, sinirinta,  
tunturikiuru, lapinsirkku, merikihu, tunturikihu, kapustarinta,  
pikkukuovi, punakuiri, suosirri, vesipääsky, suokukko, piekana, alli,  
kaakkuri. Punakuirilla ja suosirrillä näimme poikaset. Olihan siellä  
tietty liroja, niittykirvisiä, kivitaskuja, punakylkirastaita,  
räkättikin. Räksää ukuunottamatta nämä kaikki vain pikku kävelyllä,  
n.3 km lenkillä, josta lajien perusteella voi hoksata, millaisissa  
biotoopeissa liikuimme. Varsinaista meristaijausta tahi bongausta emme  
harrastaneet, niinpä mm. myrskylinnut, merikeijut ja sen sellaiset  
jäivät muille kerroille tai toisille orneille kaivettaviksi.

Sitten edellisen käynnin (2014) Varangille oli ilmestynyt lisää  
erilaisia lintujen kuvauskojuja, joita oli pitkin päätien (E75) vartta  
sekä meren että tunturin puolella. On huomioitava, että Norjassakin on  
suojelualueilla ja kansallispuistoissa pesimäalueilla kulkurajoituksia  
etenkin suoalueilla, niistä kyllä Suomea paremmin maastossa  
tiedotetaan asianmukaisilla kylteillä, samoin erilaisilla  
pysähdyspaikoilla olevilla kartoilla. Rajan ylittäminen oli  
kohtalaisen helppoa koronatoimista huolimatta. Passi mukaan ja  
rokotetodistuksella kaksi piikkiä saaneet pääsi ilman nenän kaivelua,  
muilta otettiin pikatesti. Tuloksen sai vartissa. Nuorgamissa jonoja  
ei ollut lauantaina aamu- eikä edes iltapäivällä. Koronasta ei  
Vuoreijassa ollut tietoakaan, siellä ei tartuntoja ole ollut,  
Vesisaaressakin viimeinen tapaus 24.6. Maskeja ei norskeilla juuri  
kellään näkynyt.

Retkikunnan vetäjänä haluan kiittää vielä näin julkisesti Niemen Artoa  
ja Mikkolan Pekkaa autokyydeistä sekä Oivaa, Jopia, Saria, Nannaa, ja  
Lapinlampien perhettä oivasta matkaseurasta ja mahtavista,  
loputtomista jutuista!

Petri

p.s. Muutama meistä kävi myös kuningasrapusafarilla ja kalasti seitiä,  
mutta nehän ei linturetkirapsaan niin kuulu;). Kuitenkin niistä  
saatiin viimeisen illan sapuskat:)

-------------- seuraava osa --------------
Ei-tekstimuotoinen liite on poistettu...
Nimi: 20210712_122220.jpg
Tyyppi: image/jpeg
Koko: 373229 bytes
Kuvaus: ei saatavilla
Url : http://lists.oulu.fi/pipermail/pply/attachments/20210715/8378a9ad/attachment-0001.jpg