<html xmlns:v="urn:schemas-microsoft-com:vml" xmlns:o="urn:schemas-microsoft-com:office:office" xmlns:w="urn:schemas-microsoft-com:office:word" xmlns:m="http://schemas.microsoft.com/office/2004/12/omml" xmlns="http://www.w3.org/TR/REC-html40"><head><meta http-equiv=Content-Type content="text/html; charset=iso-8859-1"><meta name=Generator content="Microsoft Word 12 (filtered medium)"><style><!--
/* Font Definitions */
@font-face
{font-family:"Cambria Math";
panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4;}
@font-face
{font-family:Calibri;
panose-1:2 15 5 2 2 2 4 3 2 4;}
/* Style Definitions */
p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal
{margin:0cm;
margin-bottom:.0001pt;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri","sans-serif";}
a:link, span.MsoHyperlink
{mso-style-priority:99;
color:blue;
text-decoration:underline;}
a:visited, span.MsoHyperlinkFollowed
{mso-style-priority:99;
color:purple;
text-decoration:underline;}
span.Shkpostityyli17
{mso-style-type:personal-compose;
font-family:"Calibri","sans-serif";
color:windowtext;}
.MsoChpDefault
{mso-style-type:export-only;}
@page WordSection1
{size:612.0pt 792.0pt;
margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm;}
div.WordSection1
{page:WordSection1;}
--></style><!--[if gte mso 9]><xml>
<o:shapedefaults v:ext="edit" spidmax="1026" />
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 9]><xml>
<o:shapelayout v:ext="edit">
<o:idmap v:ext="edit" data="1" />
</o:shapelayout></xml><![endif]--></head><body lang=FI link=blue vlink=purple><div class=WordSection1><p class=MsoNormal>Moi,<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Olen vihdoin kirjoittanut Ihanien Miesten pitkähkön retkikertomuksen blogiini muutaman hassun kuvan kera:<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><a href="http://www.harrynystrom.net/wordpress/?p=892">http://www.harrynystrom.net/wordpress/?p=892</a><o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Alla on myös tekstimuotoinen versio samasta kertomuksesta ilman kuvia ja alun yhteenvetoa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Joukkueemme, Ihanat Miehet Retkellä, retkeili 26.-27.5.2012 yhtäjaksoisesti 24 tuntia akselilla Oulu-Pyhäjoki havaiten uskomattomat 165 lajia, jolla tällä kertaa irtosi tämän lintukisojen kuninkuusluokan voitto! Ja vaikka voittoa ei olisi tullutkaan, oli ”retkemme” uskomattoman onnistunut, hauska ja leppoisa. Alla on pitkänpuoleinen kertomus siitä.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Suunnittelua ja pohjustuksia<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Sovimme porukalla jo hyvissä ajoin, että kevätralliin pitää osallistua. Kiljusen Jari taisi olla ensimmäinen kyselijä rallista ja pian sovimme myös Aallon Jannen kanssa, että olemme kaikki mukana. Hetken näytti siltä, että sekä minulla että Vierimaan Antilla olisi työeste, mutta molempien esteet poistuivat ja niin kävimme suunnittelemaan kisaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>Koska Antti oli töissä Liminganlahdella, saimme luonnollisesti melkoisen määrän tietoa sieltä käsin, mutta minä ja Antti teimme sekä yhdessä että erikseen muutamia täsmäiskuja eri puolille maakuntaa kartoittaaksemme lintutilannetta rallia varten. Pohjustuksiin ei kuitenkaan kulutettu kovinkaan paljon aikaa; lähinnä yhtenä päivänä viikonlopusta tai tunti joinakin arkiaamuina. Saimme kuitenkin selvän käsityksen alueen linnustosta ja haluamastamme reitistä. Viime vuosien virheistä oppineina hioimme aikataulua tarkemmaksi ja päätimme noudattaa sitä säntillisemmin. Lopulta tilanne näytti hassulta: tulisimme seuraamaan melko pitkälti edellisvuonna käyttämäämme strategiaa, jolla saimme vain 145 lajia. Erona tosin oli se, että joukkueen kokoonpanossa oli muutoksia ja suunnitelma oli huomattavasti tarkempi sekä sääennuste suosi strategiaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ralliviikonlopun perjantaina Jassi lähti ajamaan Lappeenrannasta kohti Parikkalaa, josta Janne nousi kyytiin ja he ajoivat alkuillasta perille Kiiminkiin, missä he yöpyisivät kotonamme. Keskustelimme hieman rallin kulusta, soitimme Antille ja sovimme noudon hänen kotoaan kello 8:ksi, saunoimme ja nautimme pari kylmää ja märkää, kunnes olimme valmiit käymään nukkumaan. Koiramme Mauno ja Sulevi saivat luonnollisesti osansa vieraiden huomiosta, joka oli etenkin Sulevin (ja vieraiden) mieleen.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Aamulla herätys oli klo 6, jotta ehdin käyttämään koirat ulkona ja valmistella aamiaisen ennen muiden herätystä. Puolen tunnin kuluttua päästin jo Sulevin suorittamaan aamuherätyksen, jonka jälkeen nautimme aamiaisen ja tankkasimme termokset täyteen kuumaa kahvia. Aamu lähti hieman tahmeasti käyntiin, mutta pian olivat nivelemme jo vetreytyneet ja nousimme puolen kahdeksan jälkeen uskollisen rallimobiilimme, Nissan Qashqain kyytiin. Olin edellisenä iltana puhdistanut ikkunat sekä panoraamakattoikkunan hyvin maksimoidakseni autosta tehtyjen havaintojen määrän. Ja olihan meillä taas tarkoitus kerätä rallin aikana muutama PKIP eli panoraamakattoikkunapinna! :D<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ajoimme suorinta tietä hakemaan Anttia Heikkilänkankaalta. Ehdimme jo huolestua Antin nukkuneen pommiin, kun se ei vastannut puhelimeen eikä miestä näkynyt pihalla, mutta onneksemme Antti astui samalla hetkellä kotiovestaan valmiina taistoon. Ajoimme suorinta tietä Oulun Oritkariin tutkimaan paikan tilaa. Lumenkaatopaikaksi muuttunut alue oli hiljainen, mutta toisaalla onnisti: selasin kiikareilla kenttää, kun erään kasan takaa pilkisti pieni oranssin-ruosteenvärinen laikku: peltopyyn pää! Hetken kuluttua peltopyyt tulivat esille ja lähellä pesinyt tiira alkoi pommittaa niitä koiraan pörhistellessä höyheniään ja suojellessa naarasta. Eipä oltu ennen nähty moista. Muutoin paikka oli hiljainen, vaikka peruslajeja näkyikin jonkin verran. Jatkoimme suoraan Oulun Pateniemeen tarkastamaan muuttotilanteen ja paikalliset linnut.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pateniemessä oli lintuja yllättävän kivasti: alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä paikallisina, samoin ristisorsia, valkoposkihanhia, merikihu, räyskiä ja harvakseltaan töräytellyt fasaani. Muuttoa oli melko vähän, vaikka kuikkia menikin muutama parvi. Koska oletimme, että paikalliset linnut löytyvät muulloinkin, päätimme siirtyä eilisiltana lukkoon lyödyn suunnitelmamme mukaisesti aloittamaan metsälajeilla Sanginjoen maisemiin. Suunnitelmaa tosin päivitettiin siltä osin, että palatessamme kävisimme Pateniemessä. Matkalla kävimme keskustelua lajeista joilla aloittaisimme sekä käväisimme vielä pikaisesti pari paikkaa, mm. Oulun Pyykösjärven läpi.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Metsään päästyämme lähdimme etsimään riittävän hyvää aloituslajia.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pian autolta lähdettyämme löysin Jannen kanssa yhtä aikaa erään männyn latvuksesta aina niin vaikean töyhtötiaisen, joka vaikutti pysyvän hyvin muutaman männyn latvustoissa. Lintu oli todella hiljainen, joten sen löytyminen oli melkoinen sattuma. Päätimme, että parempaa pitää saada ja kyseinen töyhtötintti varmaan hoituisi myöhemminkin. Kun kävelimme samaa reittiä takaisin, oli sama lintu vieläkin latvustossa, joka antoi uskoa oletuksellemme. Päätimme hajaantua, jotta saisimme mahdollisimman ison alan tutkittua – lähdimme siis vastakkaisiin suuntiin.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ralli alkaa metsälajeilla<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pian löysin ensimmäiset hippiäiset ja töyhtötintinkin ja sitten huomasin jotain punaista kuusella: pikkukäpylintupari etsiskeli ruokaa kuuselta. Soitin havainnoista muulle porukalle ja jatkoin parempien lajien etsimistä. Hetken päästä puhelin soi: muut olivat löytäneet pohjantikan ja Janne varmisti, että aloitammeko sillä. Sanoin, että aloitamme ja samalla heidän ylitse lensi pari isokäpylintua, jotka jatkoivat suoraan minunkin vieritseni voimakkaasti äännellen ikään kuin vahvistaakseen, että päätös oli järkevä. Janne, Antti ja Jassi saivat joitakin peruslajeja kävellessään kohti minua ja pian minun hallussa pitämäni töyhtötiainen ja hippiäinen olivat myös hoidettu lajilistalle. Yksin ollessani minua haukanäänillä kiusannut närhikin saatiin porukalla listalle tiltaltin laulaessa taustalla. Ennen kuin jatkoimme matkaa, saimme vielä varpuspöllön ns. ”tietopaikasta”. Aloitus oli hyvä, mutta lisää metsälajeja tarvittaisiin.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Asmonkorvessa pitkään viihtynyt pikkusieppo piristi meitä laulullaan ja matkalla saimme vielä aina niin vaikean kuusitiaisenkin lajilistalle. Nyt alkoivat metsälajit olla sen verran hyvin hanskassa, että uskalsimme jatkaa matkaa takaisin kohti Pateniemeä. Matkalla hoidimme vähälukuisen peltosirkunkin lajilistalle.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Paluu rannikolle<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pateniemi tarjoili lisää peruslajeja, mutta mustalinnut ja pilkkasiivet olivat ottaneet ”ritolat”. Onneksi mm. alli, valkoposkihanhi ja ristisorsa hoituivat helpolla. Fasaani päätti olla hiljaa ja monet muutkin lajit olivat kadonneet, joten päätimme pikaisesti lähteä kohti Toppilaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Toppila vaikutti ensin kovin hiljaiselta. Toki saimme paikalta tärkeän pulun, jota ei kovin yleisenä enää alueen eteläosissa esiintyisi ainakaan meidän kiertämillä paikoilla, mutta se ei aivan riittäisi. Jätimme Antin etsimään paikalla havaittua mustaleppälintua ja kiersimme tarkastamassa rantapusikon, joka ei tuottanut lajeja. Pian hajaannuimme koko porukka etsimään “mulelia”, eikä aikaakaan kun Antti ja Jassi viittoilivat energisesti suuntaansa, jossa mustaleppälintu lauloikin aktiivisesti. Suoritimme lyhyen kävelyn vielä siltatyömaalla, jossa Janne näki tyllin ja kuuli pikkutyllin, mutta linnut olivat lähteneet, joten jatkoimme matkaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Hietasaaressa olikin täysi härdelli päällä: Tervamaraton osui juuri rallipäivälle! Vietettyämme tuskaisen pitkän ajan liikkumattomassa autojonossa, kyllästyin ja tein u-käännöksen sekä käännyin sivutielle, mistä lähdimme kävelemään maratonjuoksijoiden imussa kohti parempia lintupaikkoja. Havaitsimme melko lyhyellä pätkällä jopa 4 laulavaa mustapääkerttua, tiltaltin ja lehtokertun. Kun vielä pikkutikka päästi odottamamme kiikityssarjan, oli aika jatkaa matkaa. Johteenpookilla kuului onneksi urpiainen sekä sirittäjä, joten Hietasaari oli hoidettu riittävällä tarkkuudella ja vieläpä melko nopeasti maratonista huolimatta. Ainoastaan Jannen ja Antin lyhyesti kuulema tikli jäi varmistamatta, mutta se ei hiljentänyt vauhtia.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Seuraavana listalla ollut Oritkari oli hiljentynyt aamusta merkittävästi. Peltopyytkin olivat odotetusti piilossa, joten havainnot jäivät vähiin, mutta uuttukyyhky sentään saatiin listalle. Kiviniemestä hoituivat odotetusti pensaskerttu ja harmaasorsa (jota luulin hetken kuvaksi), mutta suurimman huomion sai paikallinen pikkutiira, joka oli pesimäaikaan pääasiassa vain sisämaassa retkeilleelle Jassille elis, jota juhlistettiin arvokkaasti kättelyiden ja viiden ruokalajin pinnalounasvaateiden kera! :D<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Hyvin voimakas ja kylmä tuuli loi epäilyksiä staijin järkevyydelle, mutta päätimme silti käydä Iinatin kasalla kokeilemassa, josko joku paikallinen peto olisi ilmassa. No, tuulihaukka oli, muttei muita lajeja. Onneksi sentään muutama hemppo piristi päivää (laji puuttui meiltä viime vuonna) ja lähdimme iloisin mielin kohti Vihiluotoa, josta oli viikolla ilmoitettu rantakurvi. Vaan ei rantakurvi suostunut näyttäytymään! Muitakaan parempia lajeja ei hoitunut, joten tyydyimme muutamaan harmaasorsaan, joista ei tullut edes pinnaa. Päätimme lähteä Teppolan kautta kohti Liminkaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Teppolasta saimme fasaanin – näköhavaintona! Itse asiassa jopa 3 yksilön voimin, joka oli hieman poikkeuksellista, sillä yleensä fasaani kuullaan helpommin kuin nähdään. Toiveena ollutta keräkurmitsaa ei kuitenkaan pelloilta löytynyt, joten jatkoimme matkaa. Toisaalla Kempeleessä harhaili vielä yksi fasaani lisää, joten näköhavaintoja kertyi yhteensä 4 yksilöstä, jonka jälkeen ajoimmekin suorinta tietä Liminkaan.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Koskaan aiemmin ei ole turkinkyyhky hoitunut yhtä vaivattomasti kuin tällä kertaa: laji löytyi mahdollisesti ensimmäiseltä näkemältämme antennilta, joten ylimääräisen ajan turvin päätimme tehdä yhden kiertotien matkalla kohti Virkkulaa, mutta ilman lisälajeja.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Oulun seudulta rannikkoa pitkin etelään<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>En ole varmaankaan koskaan nähnyt Liminganlahdella yhtä vähän lintuja kuin rallilauantaina. Lintuja oli lähes masentavan vähän, mutta toisaalta parempien lajien etsintä oli helpompaa, kun niitä ei tarvinnut suodattaa tuhansien lintujen massasta; riitti, että kaikki nähdyt linnut määritettiin (jos pystyttiin). Pinnaksi hoitunut paikallinen merikotka säikäytti lentäessään meille ruovikosta toisen pinnan; heinätavin.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ruokokahlaajan (lintutornin nimi) kaiteet eivät tarjonneet torniin lainkaan tuulensuojaa, joten olimme pian kylmissämme ja täynnä Virkkulan tyhjyyttä, joten lähdimme kohti Lumijokea ja Sannanlahtea. Matkalla saimme onnekkaasti kottaraisen ruksattua, kun se viime vuonna jäi kokonaan havaitsematta! Plokkasin vauhdista kaukaa pelloilla liidelleen suopöllön, joka saatiin listoille ja Jassi löysi soidinlentoa keskellä kirkasta alkuiltaa lentäneen lehtokurpan, joka myös saatiin hoidettua.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Kun ajelimme Sannanlahdelle, ehdin juuri sanoa Jannelle, että tämä on tänä keväänä ollut hyvää seutua pyylle, kun näimme tiellä jauhinkiviä popsivan pyyn! Nyt alkoi tuntua ensimmäistä kertaa siltä, että kisa sujuu hyvin, mutta paljon oli vielä kisaa jäljellä ja paljon lajeja hoitamatta, joten tilanne saattaisi muuttua mihin tahansa, milloin tahansa. Kiipesimme toiveikkaina torniin ja Sannanlahti tarjoili lajeja toisensa perään, mainittavimpana punakuiri.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Rantakurvi!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Olimme jo suunnitelleet lähtöä, kun mandariinisorsaa ei löytynyt vesilintujen joukosta (nukkumassa kaiketi), mutta selasin vielä toiveikkaana rantaa kaukoputkellani jonkin pienen vaalean ”piipertäjän” osuessa kaukoputkeen kaukaisella mättäällä. Sanoin heti ääneen, että tuolla on joku vaalea kahlaaja. Lintu käveli pari askelta ja kääntyi rinta kohti meitä, joten pyysin jonkun muunkin katsovan lintua, sillä lintu vaikutti todella oudon vaalealta, enkä keksinyt lainkaan mikä se voisi olla. Janne vilkaisi lintua, muttei saanut siitä irti enempää kuin minä linnun pysyessä liikkumatta rinta kohti meitä, joten sovittiin, että pidän lintua silmällä ja kerron, mikäli se tekee jotain. Pian se käännähti sivuttain, venytti kaulaansa ja kääntyi perä meitä kohden. Siinä vaiheessa olin nähnyt lyhyet jalat, viklomaisen habituksen ja myös todella vaalean selän, ja hämmästys oli vielä suurempi. Janne katsoi lintua taas, mutta sillä hetkellä se oli vaihteeksi selkä meihin päin eikä liikkunut, joten jatkoimme kuten aiemminkin. Sitten lintu lähti taas liikkeelle kääntyen sivuttain ja näin heikosti ylöspäin kaarevan nokan: rantakurvi! Kaikki havaitut tuntomerkit loksahtivat paikoilleen ja muu joukkue kuittasi lajin onnistuneesti! Pienen voitontanssin ja ylävitosten jälkeen jatkoimme tyytyväisinä matkaa kohti Siikajoen Alhonmäkeä. Nauroimme Jannen heittämälle määreelle ”ihanasti”, joten laitoimme havainnon lintutiedotukseen, jonka teksti loppui sanoihin ”…ihanasti p!” Tästä syntyi myös lopulta muutaman väännöksen jälkeen joukkueemme nimi ”Ihanat Miehet Retkellä”.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Hiljalleen kohti Munahietaa<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Matkalla yritimme löytää Karinkannasta keräkurmitsoja, mutta turhaan. Alhonmäeltäkään ei löytynyt kangaskiurua, joten päätimme jatkaa matkaa kohti tärkeämpää kohdetta: Tauvon Munahietaa. Tiesimme, että tulisimme sunnuntaiaamupäivänä Alhonmäelle vielä vähintään kerran tai kaksi, joten yrittäisimme kangaskiurua vielä uudestaan eri paikoilta.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Matkalla Munahiedalle huomasimme joitakin hanhia pellolla, joten pysähdyimme tien reunaan ja hyvä niin: Janne löysi merihanhien seasta päätään nostaneen tundrahanhen, jonka me muut nopeasti kuittasimme! Osasimme arvata, että laji on todella hyvä rallissa, mutta olipa se helpolla paikalla, kun suurin osa joukkueista kuitenkin kävisi Tauvonniemessä kisan aikana. Toisaalta Janne osasi arvata, etteivät kaikki joukkueet jaksa tarkastaa kaikkia pelloilla näkyviä merihanhia kovinkaan tarkasti, joka osoittautui todeksi, sillä tundrahanhesta tuli meidän ainoa ässä (ts. jokerilaji)! Ajoimme joka tapauksessa hyvillä mielin kohti Munahietaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Tauvon Munahieta tarjoili juurikin sen, mitä siltä odotettiin ja vielä vähän enemmän: käenpiika, pikkusirri, jänkäsirriäinen, merikihu, pilkkasiipi sekä lisää räyskiä, suosirrejä, pikkutiiroja ja ristisorsia. Päätimme kunnioittaa suojelualuetta, emmekä uskaltaneet lähestyä kauempana Ulkonokalla näkyneitä satapäisiä sirriparvia, joten käännyimme kannoillamme ja lähdimme tyytyväisinä Munahiedalta. Jos olisimme jatkaneet (kuten niin monet muut), olisi lajilista todennäköisesti karttunut vähintään 1-2 lajilla, mutta jossittelulle ei jätetä tuon enempää sijaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pitkän Munahiedan käynnin jälkeen nautimme hieman eväitä saadaksemme energiaa pitkää ja kylmää yötä varten, jonka aikana suu täynnä leipää ollut Antti huusi meille vielä päällä pyörineen nuolihaukan. Erinomaista! Säikänlahti tarjoili punasotkia matkan varrella, joten sekin pysähdys osoittautui hyödylliseksi (tämäkin laji puuttui meiltä viime vuonna)!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Yön pitkät, mutta tärkeät tunnit<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Oli aika jatkaa matkaa etsimään pöllöjä, laulajia, jänkäkurppia ym. yölaulajia Siikajoen-Raahen metsistä. Eipä aikaakaan, kun lajilistallemme ilmestyivät pari jänkäkurppaa, toinen varpuspöllömme ja 2 riekkoa! Kyllä meni ihanasti!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Matka jatkui Kaatopaikan kautta kohti Lapaluotoa. Kaatopaikalle oli rakennettu hienot aidat ja kameravalvonta, eikä mäelle enää päässytkään. Kuuntelimme hetken pöllöjä, mutta emme kuulleet mitään, joten lähdimme vauhdilla pois, vaikka eräs huuhkajan muotoinen möhkäle pitikin sitä ennen varmistaa kiveksi.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Raahen keskustaa lähestyessämme kävimme erikoisen keskustelun, jossa ensin totesimme, että pitäisi varmaan yölaulajiakin kuunnella sopivissa paikoissa, kun satakieliäkin on varmaan tullut aika paljon. Sitten mietimme, että missä pysähtyisimme, kun päätin päästää takana olleen auton ohi, jonka vuoksi myös hiljensin vauhtia hieman. Auton ohitettua meidät kuului avoimista ikkunoista satakielen laulu – eikä tarvinnut edes pysähtyä! :D<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Pari pikaista pysähdystä matkalla Lapaluotoon tuottivat vielä mustakurkku-uikun, joka on monesti ollut vaikea ja viime vuonna puuttui kokonaan! Lapaluodossa oli teinejä kuhertelemassa autoissaan sekä joku vääräleuka oli sytyttänyt muistokynttilän hajonneen olutpullon vierelle. :D Me emme kuitenkaan olleet kiinnostuneita näistä (no ehkä vähän oluesta), vaan suuntasimme kaukoputket kohti merta ja rantoja. Melkein heti ensivilkaisulla Antti löysi luodolta samasta putkenkuvasta kyhmyjoutsenen ja kanadanhanhen, jotka hoituivat helposti. Etenkin kanadanhanhen epäilimme teettävän töitä, mutta toisin kävi. Hetken päästä löysin itse lähiluodolta nukkumassa olevan karikukon pään, josta muut saivat lajin hoidettua hetken etsittyään kiven kaltaista kivien seasta, kun se välillä liikahteli parantaessaan asentoaan. Olipa nopea ja vaivaton stoppi! Hihkuimme ja heitimme ylävitoset koko porukalla, jonka jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa teinien todennäköisesti jäädessä suu auki ihmettelemään käytöstämme.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Kiersimme Pyhäjoen paikkoja täsmällisesti ja tehokkaasti käyden mm. Heinikarinlammella, Hietakarinlahdella, Parhalahdella, Teerelässä ym. Erikoisin havainto oli keskellä Heinikarinlampea laulanut viitakerttunen, joka välillä kuului hyvin ja välillä todella huonosti.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Muuta mainittavaa edustivat 2 luhtahuittia, pikkukuovi, 2 Jannen vauhdista pointsaamaa peltopyytä (jotka komppaamisen jälkeen hoituivat muillekin) sekä peräti kaksi laulavaa peukaloista, joka on ollut ralleissa perinteisesti todella vaikea laji! Satakieliäkin kuultiin noin 3 lisää eri paikoissa, muttei muita yölaulajia, kuten viiriäistä, ruisrääkkää tai sirkkalintuja. Parhalahdessa Janne oli näkevinään lampiviklon, mutta se katosi rantaheinikon suojaan ennen kuin muut ehtivät reagoida, eikä sitä enää löytynyt. No, myöhemmin aamulla saimme lukea lintutiedotuksesta, että lampiviklo löydettiin paikalta, mutta ei hypätä sen enempää asioiden edelle. Parhalahden merkittävin havainto oli naali(!), joka oli varmaankin karannut jonkun tarhalta ja tyhjensi rantaluhdan pesiä. Yhden jos toisenkin suusta saattoi päästä muutama kirosana ja toive saada otus hengiltä.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Aamu valkenee – takaisin rantaan<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Aamu kuitenkin alkoi valjeta ja sää kirkastua, joten oli aika siirtyä aamustaijille hakemaan puuttuvia merilajeja. Päätimme tehdä staijin Hanhikiven sijaan Elävisluodossa, joka osoittautui tällä kertaa hyväksi ratkaisuksi. Jo matkalla saimme yhden tympeimmistä peruslajipuutteista odotetusti paikattua, kun rautiainen lauloi kuusen latvassa Jannen ehdittyä juuri kertoa miten ne laulavat mielellään kuusten latvoissa. :D Toinen puute paikattiin hieman aikaisemmin, kun pellon reunasta löytyi selkälokkeja.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Rannassa staijauksen yhteydessä tankkasimme hieman lisää evästä miehiin, sillä väsymyksen osalta aamun vaikeimmat tunnit olisivat pian käsillä.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Meri tarjosi juuri niitä lajeja, mitä siltä odotettiinkin: härkälintu, kaakkuri ja sokerina pohjalla yhteensä jopa 7 ruokkia, joista ensimmäiset 2 löysin tosispondesti melko läheltä lentämästä ja Jassi sai rallin toisen eliksensä, joka aiheutti äänekkäät onnittelut ja kättelyt! Olipa havainto minullekin tupla, joka kyllä kelpasi. Myöhemmin sain myös triplan tuosta mereisestä lajista, jolle en ole jaksanut toistaiseksi varata aikaa elistä enempää (eikä enää tarvitsekaan). Rantametsässä huuteli käpytikka ja mereltä löytyi lisää selkälokkeja, muutama mustakurkku-uikku uiskenteli rannan tuntumassa ja karikukot pomppivat luodoilla. Kun olimme katsoneet ehkä noin 30 kiertelevää/muuttavaa kaakkuria läpi, oli pakko todeta, että kuikka jäi saamatta ja lähteä takaisin kohti pohjoista hakemaan Antin pohjustamia lajeja. Väsymys painoi rankasti ja Anttikin otti muutaman minuutin hallitut nokoset heräten juuri ennen parhaita paikkoja. Kuski onneksi pysyi hereillä tutuksi tulleilla keinoilla: kivennäisvettä ja pastilleja suuhun tasaista tahtia, niin ei ehdi väsyä liikaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Uskomattomat aamun tunnit<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Suuntasimme nokan siis kohti Siikajokea ja Lumijokea, jotka tarjoilivat meille varhaisen aamun tunteina ns. ”tietopaikoilta” huikeasti lajeja: 2 niittysuohaukkakoirasta yhtä aikaa ihanasti näkyvillä, kapustarinta, metso, viirupöllön maastopoikanen, useita pikkulepinkäisiä, 2 palokärkeä, käenpiika, kalasääski, toinen nuolihaukkamme ja sinisuohaukkakoiras. Etenkin metso nosti sykettä ja adrenaliinia aivan uudella tavalla, sillä lajia oli yritetty passiivisesti ajamalla sopivia teitä jo kymmeniä kilometrejä, kunnes yhtäkkiä sellainen lensi edellämme! Juuri siinä tilanteessa uskon, että jokainen meistä tajusi, miten uskomattoman hyvin kisa oli meidän osalta menossa. Yksikään paikka ei ollut pettänyt, vaan laji toisensa jälkeen hoitui aivan käsittämättömällä tuurilla!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Koska lauantain lyhyt petostaiji ei tuottanut tulosta ja meiltä puuttuivat mm. vielä kaikki hiirihaukan sukuiset lajit, päätimme, että petostaijiin pitää kuluttaa aikaa. Aloitimme urakan siis Alhonmäeltä, jossa ei ollut pedon petoa. No, Janne onneksi löysi lähistöltä kangaskiurun, joten ainakin yksi paha puute tuli korjattua. Totesimme, että on vielä aivan liian aikaista pedoille ja päätimme lähteä kohti rantaa, jotta saisimme seuraavaksi pahimmat puutteemme, kuikan ja merimetson, hoidettua. Toiveena oli myös löytää ampuhaukka ja keräkurmitsa tai mitä tahansa muuta meiltä puuttuvaa lajistoa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Lampiviklo<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ensimmäinen pysähdys rannalla tuotti ison nollan, kun väreily pilasi näkyvyyden. Päätimme, että Säären ranta voisi olla hyvä vaihtoehto, sillä siellä havaintopiste on ylempänä ja ulompana, joka voisi vaikuttaa väreilyyn. No, vaikuttihan se hieman, muttei niin paljon kuin toivottiin. Kuikkaa ei vieläkään näkynyt ja minun kaukana näkemä musta, pitkulainen ja pysty tunnistamaton objekti ei määrittynyt merimetsoksi, vaikka sitä yritinkin. Onneksi Janne löysi hetken päästä jostain väreilystä näkyneet lentävän ”merimetson” (=iso musta lentävä lintu) siivenkärjet, jotka myös minä sain putkeen. Antin saadessa linnun putkeen se nousi ylemmäksi ja jopa liiti hetken, jolloin määritys oli naulattu! Ylävitoset! Säären rannan paras hetki koitti, kun selasin putkella rantaa ja löysin läheltä punajalkaviklon edestä vaalean, siron kahlaajan. Mietin mielessäni: ”Tuo muuten on lampiviklo!!” Ihmeellisestä merimetsoyrityksestä nöyrtyneenä korotin ääntäni muiden keskustelun yli sen verran, että sain pyydettyä määritysapua muilta, jolloin Jannekin tuli katsomaan lintua. Hetken Janne epäili määritystäni, mutta linnun lähtiessä liikkeelle ruohotuppaan takaa paljastuivat pitkät jalat ja siten myös lintu välittömästi lampivikloksi! Ihanata nannaa! Äärimmäisyyksiin vedettyjen voitontanssien, tuuletusten ja ylävitosten sekä runsaan naurun jälkeen jatkoimme matkaa pinnankiilto silmissä: vielä tarvittaisiin kuikka ja vähintään 3 lajia petoja! Janne ilmoitti lampiviklon lintutiedotukseen tutulla ”ihanasti”-määreellä ja lähdimme vauhdilla matkaan.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Huikea loppukiri<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Hieman ennen Säären rantaa päätimme, että kävisimme lyhyesti ns. Kivikasan pelloilla ennen kuin painaltaisimme kohti Varessäikkää Karinkannan läpi, joten toteutimme käynnin sovitusti, emmekä turhaan. Hetken ampuhaukkaa etsittyäni näin pienen Falcon sukeltavan rantapusikon taakse katveeseen ja hetken päästä se tuli esiin, jolloin saimme sen määritettyä ja siten ampuhaukan pinnaksi. Jälleen tanssia, tuuletuksia sekä ylävitosia! Ihanata nannaa!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Karinkanta ei kolmella pysähdyksellä tarjonnut keräkurmitsaa, ja joukkue alkoi selvästi jo käydä kärsimättömäksi ajan tuhlaamisesta yhden lajin etsimiselle, joten ajoimme lopun matkaa suorinta tietä Varessäikälle. Paineet ehtiä tarkastamaan viimeiset paikat ja maksimoida petostaijin määrä aiheuttivat mm. sen, että Antti meinasi kerran jäädä kyydistä (sori Antti!). Onneksi Varessäikkä tarjosi, mitä pitikin: saimme vihdoin paikattua pahimman puutteemme, kun Janne löysi lentävän kuikan, joka näkyikin komeasti! :D<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Koska Varessäikkä oli tarkastettu melko nopeasti, lähdimme mahdollisimman pian pois sieltä, jotta ehtisimme kuluttaa lopun ajan petostaijiin Alhonmäellä. Renkaat ulvoen ajoimme ns. rip-rap-vauhtia Alhonmäelle (toki nopeusrajoituksia noudattaen) ja aloitimme loppurevityksen. Janne totesi, että kolme petolajia pitäisi saada ja aikaa on 40 minuuttia.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Ensimmäinen vartti meni todella hiljaisissa merkeissä, mutta sitten alkoi tapahtua. Ensin saimme määrittämättömän buzzardin kaukaa itäpuolella. Pian läheltä löytyikin 2 mehiläishaukkaa (ilmeinen pari), joka korvasi ruksilistalla määrittämättömän petomme ja heti perään löytyi kaukaa noussut piekana! Hädin tuskin ehdimme katsoa piekanan, kun länsipuolella päivystänyt Jassi löysi hiirihaukan liukumasta katveeseen, jonka hädin tuskin ehdin kuitata ennen sen katoamista – ja niin ehti muutkin, joten pinna oli plakkarissa klo 11:03! Vaikka kuinka yritimme löytää uusia lajeja, kello löi vihdoin aloitusaikamme lukemat eli 11:14 ja kisa oli ohitse meidän jäätyä ilman kanahaukkaa.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal> Ohi on<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Siitäkin huolimatta Jannen oletus toteutui: saimme kuin saimmekin 3 uutta petolintulajia Alhonmäeltä, joka kruunasi upean kisamme. Laskeskelimme, että viimeiseen tuntiin mahtui hurjat 7 lajia, joten hyvin suunniteltu loppukiri oli todellakin ratkaissut kisan! Hauskaa oli myös se, ettei missään vaiheessa ollut pinnattomia kausia, vaan lajeja tippui tasaisen varmasti ja oli siten helppo edetä suunnitelman mukaisesti, kun ei tarvinnut harkita paikkoja matkan varrelta. Kun Antti vihdoin suoritti laskennan ja kertoi meille pinnojen lukumäärän, oli hymyssä ja naurussa pitelemistä! Emmehän olleet missään vaiheessa halunneet tietää pinnojen lukumäärää, vaan keskityimme ainoastaan puuttuviin lajeihin. Pinnoista huolimatta tiesimme kuitenkin koko ajan, että meillä menee todella hyvin. Pikainen tarkastus kertoi, että tuloksemme oli kisan 27-vuotisen historian 3. paras, joka oli jo saavutus sinänsä.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Purku<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Purkupaikkana toimi Limingan lintuluontokeskus, jossa purkua odotellessa tutustuin huikeaan ”Lintujen 8 vuodenaikaa”-näyttelyyn. Purku alkoi tutusti hyvin tasaisissa merkeissä. Peruslajien jälkeen olimme odotetusti yksi kärkijoukkueista vain kahdella ”Peruslajit II”-puutteella (uivelo ja vesipääsky). Huutolajien alku oli pelottavan tasaista ja kaikilla tuntui olleen hyvä kisa. Silti yksi toisensa jälkeen huusi jossain kohtaa ”ei”, kun minä huusin: ”On.” Vasta muuttohaukan kohdalla tuli meidän ensimmäinen ”ei” ja se oli jo 24. huudettu laji! Rannikon Kari kuittailikin hieman meille aiheesta eli siitä, että osaamme sanoa muutakin kuin ”on”. :D<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Seuraavista 25 lajista huusimme huikeat 18, joka viimeistään mursi kamelin selän ja kirimme parhaimmillaan yli 10 lajin johtoon. Vaikka lopetimmekin huudon paria muuta joukkuetta aiemmin, olimme silti selviä voittajia 165 lajilla. Purku päättyi, otimme vastaan onnitteluita muilta kärkijoukkueilta ja hajaannuimme tahoillemme. Parkkipaikalla korjasimme viimeisen puutteen: Lampilan Petri suostui ottamaan voittoisasta joukkueestamme kuvan, jotta saimme pysyvän muiston kisasta! Kiitokset vielä kerran Petrille.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Loppusanat<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Kisan jälkeen ajoimme kotiini Kiiminkiin, kävimme suihkussa, söimme Jaanan herkullista lasagnea ja kävimme kukin tahoillamme hetkeksi makoilemaan – ja heräsimme vasta seuraavana aamuna. Jaana hipsi töihin ennen Jassin ja Jannen herätystä ja minä käytin koirat ja katoin aamiaistarpeet taas koko porukalle. Aamiaisen jälkeen miehet pakkasivat tavaransa, hyvästelivät koirat ja minut ja lähtivät kohti Etelä-Karjalaa. Toki tietysti Ylivieskan kautta, josta Jassi sai reissun kolmannen eliksensä pitkään paikalla viihtyneestä mustakaulauikusta!<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Lopuksi haluan kiittää rintamakavereitani ja sotasankareita Anttia, Jannea ja Jassia aivan upeasta kisasta ja hauskasta seurasta! Kiitokset kuuluvat myös Sendarille, joka uskollisesti tarjoili meille pinnoja toistensa perään. En myöskään halua unohtaa muita rallaajia ja kisan järjestäjätahoja, sillä ilman teitä tämä olisi todella ollut vain uskomaton 24 tunnin retki, eikä aivan uskomaton pinnaralli.<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p><p class=MsoNormal>Terveisin,<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>-Harry<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>-- <o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>Harry Nyström<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>Jääli<o:p></o:p></p><p class=MsoNormal>-- <o:p></o:p></p><p class=MsoNormal><o:p> </o:p></p></div></body></html>