Heips.
Tässä tulisi väliraporttia HCA-possuista. Kaikkia kommentteja arvostetaan
kovasti!
Teimme eilen tauon jälkeen ensimmäisen "Simdax"-possun, tosin kontrollina, koska
ensimmäinen sika tauon jälkeen on aina ensimmäinen sika... Teknisesti koe sujui
hyvin, perfuusiokoneen yksi filtteri oli rikki mutta Päivin nopealla
avustuksella se saatiin hyvin korjattua, possu kerkesi n. 7 minuutin ajan
kerätä hiilidioksidia enemmän kuin normaalisti mutta saturaatiot ja pH pysyivät
hyvänä ja hiilidioksidi saatiin normalisoitumaan muutamassa minuutissa filtterin
vaihdon jälkeen. Kanylointi ja dekanylointi menivät mukavasti, ei vuotoja. CVP
oli tasolla 1 jäähdytyksen aikana, lämmityksen alussa meinasi nousta mutta
saatiin kanyylin vääntelyllä laskemaan. Käytössä on nyt siis sama pitkä
spiraalikärkinen monireikäinen kanyyli kuin miniperfuusiopossuilla, siitä ei
valittamista.
Käytämme varjoaineista nyt ainoastaan rodamiinia, ja minkäänlaisia
hemodynaamisia muutoksia ei ole sen käyttöön liittynyt.
Sydän on hieman täyteläisen oloinen arestin aikana ja ei kääntynyt
lämmitysvaiheella defibrilloiden, vaan annoimme pienen määrän kaliumia, ja
pysähtymisen jälkeen saatiin sinusrytmi, tosin kammioekstroja oli runsaasti.
Näyttää nyt siltä että kaikesta huolimatta se ventti on laitettava joka kerta.
Syksyllähän oli puhetta siitä että jätettäisiin ventti pois jotta sydäntä
manipuloitaisiin niin vähän kuin mahdollista. Mutta kyllä me se nyt tästä
eteenpäin laitetaan, jottei kammio venyty ja sydämen suojaus paranee, vai
miltäs kuulostaa?
Hemodynaamisesti possu jaksoi perfuusiosta irrottautumisen jälkeen hyvin,
dopamiinista päästiin luopumaan n. 4 tunnin kohdalla. Iltaa kohti paineet
laskivat ja inotrooppituki aloitettiin kuitenkin uudelleen. Selkeästi iltaa
kohti possu kehitti asidoosia ja hyperkalemiaa. Nestetasapaino jäi n. 4000ml
plussalle, vaikka Furesista annettiin lämmityksen aluksi ja kaksi kertaa illan
aikana. Hyperkalemiaa ja asidoosia hoidin Furesiksen lisäksi vaihtamalla
Ringerin keittosuolaan ja antamalla bikarbonaattia n. 110mg/kg. Na oli tasolla
130. Arteriaveren saturaatio pysyi 100%, mutta venapuolella se oli viimeisten
näytteiden aikaan 38%. Pleuradreenistä ei tullut juurikaan vuotoa, Hb kuitenkin
tasolla 30-40, osaksi varmasti myös kovan hemodiluution takia.
Illalla possu suljettiin ja alettiin herättelemään. Pulssi oli nopea tasolla 150
(niinkuin yleensä on ollutkin), mutta tasainen. Ei vaan kerta kaikkiaan
herännyt. Istuin sen kanssa täällä reilun 2 tuntia sen jälkeen kun kaikki
anestesia oli lopetettu, eikä eväkään värähtänyt. Minkäänlaisia
hengitysliikkeitä ei tullut.
Katsoin näin retrospektiivisesti niitä possuja, joita olemme viimeisen reilun
vuoden aikana tehneet kun mikroskooppi on ollut käytössä: YKSIKÄÄN ei ole
elänyt viikkoa. Ne, jotka ovat ilmiömäisesti selvinneet seuraavaan aamuun asti,
ovat eläneet raatoina sinne kolmanteen post-op-päivään, jolloin ne on ollut
pakko humane-end-pointin mukaan lopettaa, koska minkäänlaista liikettä tai
muuta elämää ei ole ollut. Sen sijaan varsinkin nyt viime syksystä asti useat
ovat elänneet juuri niinkuin eilinenkin, eli elävät sinne 8h post-op, mutta kun
pitäisi päästä illalla respiraattorista niin ko-operaatio loppuu.
Nyt kun teknisistä ongelmista ollaan päästy ja hemodynaamisesti possut pärjäävät
isoksi osaksi uuden venakanyylin ansiosta, lienee oleellista nyt miettiä, onko
mallimme liian raskas. Tuleeko erittäin invasiivisen mikroskopian, pitkän
arestin ja erittäin kylmän lämpötilan yhdistelmänä niin iso aivovaurio että
elukalla ei ole siitä mahdollisuuksia selvitä? Vesahan näitä sikoja Amerikassa
teki, mutta oliko malli kuitenkin kevyempi? Näillä sioillahan kun iho on kallon
päältä auki sinne 8 tuntiin post-op asti (koska mikrodialyysinäytteitä ja
lämpötilaa seurataan sinne asti) on helposti havaittavissa että
mikroskooppireiästä pullistuu valtava "aivokakku"...
Toinen asia on sitten se, että munuaiset näkyvät herkästi ottavan nokkiinsa,
olisiko sitten niiden kautta metaboloituvista varjoaineista kysymys... Olisiko
anestesialääkäreillä ehdotuksia miten paremmin hoitaa munuaisten vajaatoimintaa
tässä illan aikana?
Näitä kaikkia asioita voidaan tietysti tulevissa labrameetingeissä miettiä,
mutta ajattelin kerätä ihan mustaa valkoiselle näitä asioita että jokainen
voisi pohtia myös tykönänsä.
Kaiken kaikkiaan positiiviselta puolelta nyt siis se, että teknisesti homma
pelaa. Eilisestä possusta saatiin kerättyä kaikki data mitä tarvittiin,
kuvaukset onnistuivat hyvin, mikrodialyysi pelaa, kanyloinnit onnistuivat. Onko
tämä kroonisen mallin yrittäminen tällä raskaimmalla protokollalla nyt jo pään
lyömistä seinään, vai olisiko meillä vielä aseita parantaa? Toisaalta jos
meidän interventiolla (esim. juuri Simdaxilla) saadaan selkeä ero selviämisessä
niin onhan sekin hieno juttu. :)
Tämmöinen leikkauskertomus tällä kertaa,
Hanna + muu labratiimi