Heips.
Tässä tulisi väliraporttia HCA-possuista. Kaikkia kommentteja arvostetaan kovasti!
Teimme eilen tauon jälkeen ensimmäisen "Simdax"-possun, tosin kontrollina, koska ensimmäinen sika tauon jälkeen on aina ensimmäinen sika... Teknisesti koe sujui hyvin, perfuusiokoneen yksi filtteri oli rikki mutta Päivin nopealla avustuksella se saatiin hyvin korjattua, possu kerkesi n. 7 minuutin ajan kerätä hiilidioksidia enemmän kuin normaalisti mutta saturaatiot ja pH pysyivät hyvänä ja hiilidioksidi saatiin normalisoitumaan muutamassa minuutissa filtterin vaihdon jälkeen. Kanylointi ja dekanylointi menivät mukavasti, ei vuotoja. CVP oli tasolla 1 jäähdytyksen aikana, lämmityksen alussa meinasi nousta mutta saatiin kanyylin vääntelyllä laskemaan. Käytössä on nyt siis sama pitkä spiraalikärkinen monireikäinen kanyyli kuin miniperfuusiopossuilla, siitä ei valittamista.
Käytämme varjoaineista nyt ainoastaan rodamiinia, ja minkäänlaisia hemodynaamisia muutoksia ei ole sen käyttöön liittynyt.
Sydän on hieman täyteläisen oloinen arestin aikana ja ei kääntynyt lämmitysvaiheella defibrilloiden, vaan annoimme pienen määrän kaliumia, ja pysähtymisen jälkeen saatiin sinusrytmi, tosin kammioekstroja oli runsaasti. Näyttää nyt siltä että kaikesta huolimatta se ventti on laitettava joka kerta. Syksyllähän oli puhetta siitä että jätettäisiin ventti pois jotta sydäntä manipuloitaisiin niin vähän kuin mahdollista. Mutta kyllä me se nyt tästä eteenpäin laitetaan, jottei kammio venyty ja sydämen suojaus paranee, vai miltäs kuulostaa?
Hemodynaamisesti possu jaksoi perfuusiosta irrottautumisen jälkeen hyvin, dopamiinista päästiin luopumaan n. 4 tunnin kohdalla. Iltaa kohti paineet laskivat ja inotrooppituki aloitettiin kuitenkin uudelleen. Selkeästi iltaa kohti possu kehitti asidoosia ja hyperkalemiaa. Nestetasapaino jäi n. 4000ml plussalle, vaikka Furesista annettiin lämmityksen aluksi ja kaksi kertaa illan aikana. Hyperkalemiaa ja asidoosia hoidin Furesiksen lisäksi vaihtamalla Ringerin keittosuolaan ja antamalla bikarbonaattia n. 110mg/kg. Na oli tasolla 130. Arteriaveren saturaatio pysyi 100%, mutta venapuolella se oli viimeisten näytteiden aikaan 38%. Pleuradreenistä ei tullut juurikaan vuotoa, Hb kuitenkin tasolla 30-40, osaksi varmasti myös kovan hemodiluution takia.
Illalla possu suljettiin ja alettiin herättelemään. Pulssi oli nopea tasolla 150 (niinkuin yleensä on ollutkin), mutta tasainen. Ei vaan kerta kaikkiaan herännyt. Istuin sen kanssa täällä reilun 2 tuntia sen jälkeen kun kaikki anestesia oli lopetettu, eikä eväkään värähtänyt. Minkäänlaisia hengitysliikkeitä ei tullut.
Katsoin näin retrospektiivisesti niitä possuja, joita olemme viimeisen reilun vuoden aikana tehneet kun mikroskooppi on ollut käytössä: YKSIKÄÄN ei ole elänyt viikkoa. Ne, jotka ovat ilmiömäisesti selvinneet seuraavaan aamuun asti, ovat eläneet raatoina sinne kolmanteen post-op-päivään, jolloin ne on ollut pakko humane-end-pointin mukaan lopettaa, koska minkäänlaista liikettä tai muuta elämää ei ole ollut. Sen sijaan varsinkin nyt viime syksystä asti useat ovat elänneet juuri niinkuin eilinenkin, eli elävät sinne 8h post-op, mutta kun pitäisi päästä illalla respiraattorista niin ko-operaatio loppuu.
Nyt kun teknisistä ongelmista ollaan päästy ja hemodynaamisesti possut pärjäävät isoksi osaksi uuden venakanyylin ansiosta, lienee oleellista nyt miettiä, onko mallimme liian raskas. Tuleeko erittäin invasiivisen mikroskopian, pitkän arestin ja erittäin kylmän lämpötilan yhdistelmänä niin iso aivovaurio että elukalla ei ole siitä mahdollisuuksia selvitä? Vesahan näitä sikoja Amerikassa teki, mutta oliko malli kuitenkin kevyempi? Näillä sioillahan kun iho on kallon päältä auki sinne 8 tuntiin post-op asti (koska mikrodialyysinäytteitä ja lämpötilaa seurataan sinne asti) on helposti havaittavissa että mikroskooppireiästä pullistuu valtava "aivokakku"...
Toinen asia on sitten se, että munuaiset näkyvät herkästi ottavan nokkiinsa, olisiko sitten niiden kautta metaboloituvista varjoaineista kysymys... Olisiko anestesialääkäreillä ehdotuksia miten paremmin hoitaa munuaisten vajaatoimintaa tässä illan aikana?
Näitä kaikkia asioita voidaan tietysti tulevissa labrameetingeissä miettiä, mutta ajattelin kerätä ihan mustaa valkoiselle näitä asioita että jokainen voisi pohtia myös tykönänsä.
Kaiken kaikkiaan positiiviselta puolelta nyt siis se, että teknisesti homma pelaa. Eilisestä possusta saatiin kerättyä kaikki data mitä tarvittiin, kuvaukset onnistuivat hyvin, mikrodialyysi pelaa, kanyloinnit onnistuivat. Onko tämä kroonisen mallin yrittäminen tällä raskaimmalla protokollalla nyt jo pään lyömistä seinään, vai olisiko meillä vielä aseita parantaa? Toisaalta jos meidän interventiolla (esim. juuri Simdaxilla) saadaan selkeä ero selviämisessä niin onhan sekin hieno juttu. :)
Tämmöinen leikkauskertomus tällä kertaa,
Hanna + muu labratiimi